Sitkeä sissi

Tänään on ollut lämpimänkostea ilma. Sisätiloissa on ollut hieman tuskaisaa ja odottelinkin, että Herra Karvajalka heräisi pitkiltä päiväuniltaan, jotta pääsisimme ulkoilemaan. Lopulta kissa heräsikin, joten olin heti valmiina. Vakiovarustuksina punaiset, reilusti yli kymmenen vuotta vanhat Adidaksen verkkarit ja vihreä, kuvioitu Elloksen huppari päällä sekä punaiset Hai-saappaat jaloissa. Komeuden kruunasi tietysti ulkoilulaukun hihna rinnan yli aseteltuna (laukun sisältö: kirja, hyttysmyrkky, huulirasva, nenäliinoja, kurkkupastilleja ja känny). Ei muuta kuin matkaan.

Herra Karvajalka säntäsikin nopeasti juoksuun nähdessään pihatiellä lentelevän puunlehden. Olihan se napattava ensin tassuihin. Matkan jatkuessa kissa jäi istumaan parkkipaikalle. Yritin innostaa herraa eteenpäin, mutta ei oikein kiinnostanut. Meinasin jo ottaa kissataksin (ihminen kantaa kissaa ulkona) käyttöön, mutta ei tarvinnut. Kissa näki jotain parkkipaikkaa reunustavan pensasaidan luona, joten ryntäsimme sinne.

Ihmettelin, mitä pensaissa oli. Yritin tiirailla, näkyykö toisella puolella siili vai olisiko siellä kenties jokin pikkulintu. Sitten huomasin sen, minkä Herra Karvajalka oli nähnyt jo monen metrin päästä. Pensasaidan juurella oli pienoinen hiiri. Ja nyt alkaa kertomuksen julma osuus, joten herkät lukijat voivat sulkea silmänsä. Päätin, etten estä kissaa saalistamasta. Herra Karvajalka ei ole koko kesänä saanut hiiren hiirtä tai ehkä yhden, mutta hyvin vähän siihen nähden mitä normaalisti. Kertooko tämä jotain siitä, että on huono hiirivuosi, koska uutisissa mainittiin, että ainakin myyräkanta on tänä vuonna alhainen? Sitä paitsi eläinlääkäri on sanonut, ettei kissaa saa estää saalistamasta, vaikka kulkisi fleksissä, koska saalistus tekee hyvää kissan psyykelle.

Takaisin asiaan. Kissa lähestyi hiirtä, eikä hiiri ollut moksiskaan. Ehdin jo miettiä, oliko hiiri sairas, koska antoi kissan lähestyä. Kissan naamataulu oli noin kymmenen sentin päässä hiiren naamasta. Vasta siinä vaiheessa, kun kissa oli nostamassa tassuaan, hiiri havahtui ja oli aikeissa karata paikalta. Ei onnistunut. Herra Karvajalka tiesi mitä teki. Hiiren nappaus ja kohti kotia. Olisitte nähneet, kuinka rinta rottingilla kissa oli. Häntä pystyssä ja kissan kokokin näytti tuplaantuneen. Näin ne oikeat hiirikissat toimivat.

Juoksimme kotiterassillemme. Ehdin nähdä, kuinka kissa tiputti hiiren maahan juuri ennen terassia. Hiiri olikin ovela ja vikkelä kintuistaan. Terassillamme on painekyllästettyjä terassilaattoja. Hiiri syöksyi terassilaatan alle ja sinnehän kissa ei mahdu. Alkoi hirvittävä touhuaminen kissan puolelta. Tassuja yritettiin työntää terassilaatan alle, mutta eiväthän ne sinne mahdu. Olin käynyt terassiovella huutelemassa miestä, joka täällä asuu. Hänen tullessa paikalle ihmettelemään, mikä on hätänä, kerroin, että hiiri karkasi laattojen alle.

Pitäähän se hiiri kissalle saada. Mies alkoi irrottaa yhtä terassilaattaa, mutta koska on ollut sateinen kesä, oli laatta sen verran turvoksissa, ettei noussut tuosta vain ylös. Herra Karvajalka oli tietysti apuna, minkä kerkesi, koska hiiri oli saatava kiinni. Mies päätti, että tehdään sitten vaikeimman kautta ja hän siirtää uloimman terassilaatan päällä olevaa paksua ja korkeaa puupölkkyä, joka on itse asiassa Herra Karvajalan tiirauspaikka. Pölkyn siirron jälkeen terassilaatta ylös ja siellä se hiiri vilisti.

Kissa oli heti valmiina sotaan, mutta hiiri ei luovuttanut helpolla. Hiiri syöksyi vastakkaiseen terassinurkkaan kaasugrillin alle ja kissa tietysti perässä. Onneksi miehellä, joka täällä asuu, oli verkkarit jaloissa, koska muuten olisi ollut varmasti fleksin aiheuttama palovamma pohkeessa. Kolina oli kova ja totesimme kissalle, että hiiri meni jo laatan alle piiloon. Saimme kissan pois grillin alta. Mies siirsi grillin ja nosti taas ylös terassilaatan tai oikeastaan kaksi. Hiiri oli jälleen näkyvillä ja kissa heti perässä.

Lopulta hiiri pääsi livahtamaan terssin ja talon ulkoseinän välisestä pienestä kolosta terassiaidan toiselle puolelle marjapensaiden alle. Vedin kissan pois terassilta ja sanoin, että hiiri on nyt lähtenyt. Mitä vielä. Herra Karvajalka tiesi, että marjapensaiden alta voi vielä yrittää, eikä hiiri arvannutkaan, että valkoinen vaara vaani mustaviinimarjapensaan toisella puolella. Hiiri tuli esiin pensaan alta ja kissa oli valmiina. Tassuissa oli vihdoin ja viimein.

Ajattelin, että se oli nyt sitten tässä, kun hiiri makasi nurmikolla ja kissa oli itseensä tyytyväisen näköinen. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Hiiri nousi jaloilleen ja livisti verkkoaidan alta naapurin puolelle. Kissa tietysti perässä toista kautta, vaikka kielsin ja vedin fleksistä. Seuraavassa hetkessä näin hiiren ryntäävän naapurin puolelta meidän puolella olevien pallotuijien alle piiloon. Sain myös napattua kissan ja näytettyä, että tuonne se hiiri meni.

Kissa sai jälleen vainun hiirestä. Pallotuijat saivat kyytiä molemmin puolin, kuten muutama köynnöskrassikin, mutta hiirtä ei kiinni saatu. Loppujen lopuksi kissa oli saanut itsensä täysin solmuun pallotuijan oksiin. Fleksin lukko oli napannut tuijan oksista kiinni. Kissan ulkoilupuku eli valjaat kiristivät ja kissa vain hinkui hiiren perään. Irrottaessani fleksin lukkoa, mikä ei ollut mikään täysin helppo tehtävä, sanoi mies, joka täällä asuu, että nyt hiiri meni metsämansikoiden luona. Sain lopulta kissan irrotettua kokonaan fleksistä. Kissa taas tuijien sekaan ja toiselta puolelta ulos. Tässä vaiheessa mies nappasi kissan ja totesi, että ulkoilupuku oli mennyt kaikessa melskeessä aivan pois paikoiltaan. Veimme kissan sisälle ja laitoimme ulkoilupuvun uudestaan päälle ja totesimme, että hiiri meni. Oli varsinaisen sitkeä sissi, joka ei luovuttanut.

Voitte vain arvata, ettei ulkoilusta tullut tämän jälkeen mitään, vaikka kissataksi kissan vei vesitornille asti. Pieni kierros ja äkkiä kotiin, koska hiiri hiirulainen on jossain kodin lähettyvillä.