On
jäänyt ikävästi keväällä pari teatteripostausta kesken kaikkien muiden kiireiden
takia, mutta korjataan vahinkoa nyt kesällä. Kansallisteatterissa sai Suomen
kantaesityksensä keväällä Thomas Mannin novelliin perustuvaa näytelmä Kuolema Venetsiassa (Der Tod in Venedig). Tämä piti tietysti
nähdä, koska kyseessä on Nobel-palkitun kirjailijan klassikkoteos. Kuinka
minulle sitten kävikään? Näytelmän toki näin, mutta kyseessä ei ollutkaan
perinteinen vuoropuheisiin perustuva näytelmä, vaan oikeastaan kahden miehen vuoropuhelu
monologin omaisesti.
Maineikas
kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka
Puotila) matkustaa Venetsiaan Lidon saarelle etsimään kadoksissa olevaa
inspiraatiota. Hotellissa von Aschenbach kohtaa kauniin puolalaisen teinipojan,
johon rakastuu. Kirjailija von Aschenbach seuraa ihastustaan etäältä Venetsian
kapeilla kujilla kiihkeän kaipuun hullaannuttamana. Tähän maailman aikaan
miesten välinen rakkaus on ollut ehdottomasti kiellettyä, eikä Pride-kulkueista
ole ollut tietoakaan. Samaan aikaan näyttämön yhdessä kulmauksessa tuskailee kirjailija
Thomas Mann (Jukka-Pekka Palo)
tekstinsä kanssa, kuinka kuvata ja kertoa Venetsian tapahtumia ja olla ikään
kuin omantunnon ääni.
Jukka
Puotila ja Jukka-Pekka Palo
Kuva ©
Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Jukka Puotila
juhlistaa 35-vuotista taiteilijauraansa Kuolema
Venetsiassa näytelmässä. Täytyy sanoa, että mies tekee huikean roolityön.
Minulle tulee aina Puotilasta mieleen imitaatio. Joskus vuosia sitten kävin
katsomassa Puotilan imitointiesitystä ja se on jäänyt vahvasti elämään
mieleeni. Tällaisista voimakkaista mielikuvista on vaikea päästä yli, mutta nyt
pääsin. Pidin Puotilan heittäytymisestä rooliin, joka sai välillä täysin
mielipuolisia vivahteita. Jukka-Pekka Palon roolityö on niin ikään vahvaa ja
vaikuttavaa. Nautin siitä, kuinka Palon kasvoilla erottuivat epätoivon ilmeet
hänen miettiessään, kuinka jatkaa tarinansa kirjoittamista. Puotilan ja Palon
rinnalla näyttämöllä oli kolmaskin henkilö. Sellisti Artturi Aalto pääsi näyttämään taitojaan ja kyllä siinä oli
katsojalla ihasteltavaa. Itse laitoin silmät kiinni ja annoin musiikin viedä. Mykistyttävän
hienoa.
Jukka
Puotila, Jukka-Pekka Palo ja Artturi Aalto
Kuva ©
Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Michael Baran on ohjannut ja dramatisoinut
intensiivisen esityksen, joka vaatii katsojalta paljon. Näytelmässä on
kuitenkin hyvin latautunut tunnelma, joten hienosti Baran on onnistunut tältä
osin. Näytelmän lavastus on huikea antiikkimaisine tunnelmineen. Keskellä
näyttämöä on vesiallas, jota ympäröivät korkeat korinttilaiset pylväät.
Mahtavasta lavastuksesta on vastannut Tarja
Simone.
Näytelmä
ei ehkä ole kaikkein helpoimpia katsottavia, mutta pidin näytelmän
unenomaisuudesta ja viipyilevästä otteesta. Näytelmä on myös voimakas, ja
itselläni se jäi pitkäksi aikaa pyörimään mieleeni. Itse en ole lukenut Thomas
Mannin Kuolema Venetsiassa novellia,
mutta kerrotaan, että teos perustuu Mannin omiin kokemuksiin Lidon
lomamatkalta.
Artturi
Aalto, Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila
Kuva ©
Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Kuolema Venetsiassa sisältää monia aiheita.
Homoseksuaalisuus on ilman muuta vahvin teema, mutta teos tuo myös esiin
ihmisen vanhenemisen ja rappeutumisen. Näiden ohella tulee esiin luomisen tuska,
jonka kirjailija kokee, kun tekstiä on vaikea saada paperille saakka. Monia
puhuttelevia aiheita.
Näytelmä
kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos vakavahenkisempi teatteri
kiinnostaa. Uskon, että esitys sopiikin paremmin syystunnelmiin kuin kevään
valoon.
Kuolema Venetsiassa sai Suomen kantaesityksensä
Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 5.4.2017.
Rooleissa:
Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila
Muusikko:
Artturi Aalto
Ohjaus
ja dramatiosointi: Michael Baran
Suomennos:
Oili Suominen
Lavastus
ja pukusuunnittelu: Tarja Simone
Valo- ja
videosuunnittelu: Ville Toikka
Äänisuunnittelu:
Kristian Ekholm
Naamioinnin
suunnittelu: Jari Kettunen
Näin esityksen medialipulla.
Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti