Minusta on tullut kyyninen

Viikon sisällä on ollut pari episodia, joiden perusteella aloin miettiä omaa käytöstäni. Minusta on tullut kyyninen ihminen. Alan epäillä kaikkea, enkä enää ole valmis auttamaan, jos apua pyydetään. Mitä sitten on tapahtunut?

En yleensä ota kantaa maahanmuuttopolitiikkaan, koska kyseessä on kuuma peruna ja asioilla on niin monta puolta. Viime viikolla kävi kuitenkin tapaus, joka nosti niskakarvani pystyyn. Töistä tullessani kiiruhdin kotikaupunkini aseman lähellä olevaan K-markettiin ostamaan kahvipöytään tarjottavaa veljentytölle, joka oli tulossa käymään luonamme. Kassalla ollessani huomasin, kuinka koko kassan ympärillä tuntui vellovan Lähi-idän ihmeitä. Nuoria miehiä siisteissä asuissa ja viimeisen päälle olevissa hiusleikkauksissa. Jostain syystä tuli hieman valju olo.

Kaupasta kiirehdin äkkiä kotiin, koska olin ostanut jäätelöä. Kirjaston edustalla oli satamäärin ihmisiä, sillä siellä oli kesäkirppis ja jotain ilmaisesitystä. En ehtinyt jäädä seuraamaan, vaan jatkoin matkaa. Päästessäni ihmismassan ulkopuolelle, ihan pienen matkan päähän kirjastosta, minut pysäytti nuori mies. Mies oli edellä kerrotun näköinen siististi pukeutunut nuori aikuinen. Mies sanoi minulle, että anteeksi, voitko auttaa minua, tarvitsen apua. Hälytyskello alkoivat kilahdella pääkopassani. Miksi mies tuli perääni, eikä pyytänyt apua kirjastosta tai ihmismassan joukosta, jos oikeasti tarvitsi apua. Sanoin miehelle, että sorry, en ehdi, minulla on kauhea kiire (ne jäätelöt). Mies huusi ilkeään sävyyn perääni, että mene, mene, jos on kiire. Jotenkin tuli tunne, ettei mies ollut aivan laillisilla asioilla.

Kertoessani tapausta ystävälleni, hän hoki, ettei voi olla totta. Hänen äidilleen oli samana päivänä suunnilleen samoihin aikoihin tapahtunut aivan vastaava tapaus kotikaupunkini Prisman edustalla. Ystäväni äiti oli kysynyt, mikä hätä miehellä oli, kun mies oli kerjännyt apua. Oli pyytänyt rahaa ja ystäväni äiti oli kieltäytynyt antamasta. Tämän jälkeen mies oli tarttunut ystäväni äidin ranteesta kiinni, kun hän oli taluttanut pyörää. Onneksi ystäväni äiti oli nostanut metelin ja mies oli kaikonnut paikalta. En oikeasti pidä yhtään siitä, että Lähi-idän ihmeet alkavat seurata yksinäisiä naisia keskellä kirkasta päivää ja käyvät vielä käsiksi.

Toinen tapaus sattui tänään. Aivan erilainen, mutta silti sellainen, joka laittoi miettimään omaa kyynisyyttäni. Olin töistä tulossa ja odotin junaa. Kuulin, kuinka kaksi arviolta 10-vuotiasta pikkutyttöä selitti jotain lähelläni seisovalle naiselle. Naisen luota tytöt siirtyivät luokseni. Toinen tytöistä kilisytteli kolikoita ja kysyi, voisinko ostaa hänelle junalipun automaatista, niin hän maksaa minulle junalipun. En tiedä, mikä minuun taas meni, mutta kieltäydyin. Tytöt jatkoivat seuraavan henkilön luokse ja ilmeisesti aika monta henkilöä saivat kiertää, kunnes onnesti. Hieman tuli paha mieli tyttöjen vuoksi, koska VR on keksinyt tällaisen nerokkaan ratkaisun, ettet voi astua junaan ilman junalippua. Entä jos R-kioskia ei ole mailla halmeilla, eikä sinulla ole korttia, millä ostaa lippu automaatista. Toisekseen automaatit ovat aika usein epäkunnossa. Varsinainen pattitilanne. Toisaalta mietin myös sitä, mihin tuon ikäiset tytöt olivat keskenään menossa junalla. Ajatuksiini tuli myös se, että mennä nyt jonnekin automaatille naputtelemaan pankkikortin tunnuslukua, kun sinulla on vieressä kahdet silmäparit. Olen ehkä kyynisyyden perikuva. 

Mitä sinä olisit tehnyt kertomissani tapauksissa? Reagoinko liian voimakkaasti vai terveen järjen lailla?