Tosielämän sketsinäytelmä

Nyt täytyy välillä postata jotain muuta kuin kirjoja tai teatteria, vaikka tämäkin tarina juontaa juurensa siitä, että olin tulossa kulttuuritapahtumasta. Kiiruhdin keskiviikkona Kirja vieköön -illasta Helsingin rautatieasemalle ehtiäkseni joko Z- tai R-junaan, koska kello oli sen verran paljon, että halusin päästä kotiin mahdollisimman nopeasti. Aamulla oli kuitenkin taas tiedossa aikainen herätys ja K-junan kökköilyt eivät innostaneet.

Ehdin hypätä Z-junaan viime minuutilla. Maksoin matkan leimauslaitteessa seutuliikenteen arvokortilla ja nousin pari rappua ylös viimeiseen junavaunuun. Juna lähti saman tien liikkeelle ja konduktöörin kopin ovi aukesi. Istuin selin koppiin päin, mutta kuulin, kuinka lipunmyyjä lähti liikkeelle. Ja kovaa muuten lähtikin. Käytävän toisella puolella oleva nainen yritti viittilöidä ja huudahti, että anteeksi. Ei mitään reaktiota. Lipunmyyjä porhalsi jo kuin viimeistä päivää junan eteisessä.

Konduktöörin kopin ovi aukesi uudestaan. Kuulin, kuinka toinen lipunmyyjä lähti liikkeelle. Ajattelin, että ahaa, niitä siis onkin kaksi ja toinen myy lippuja tähän vaunuun. Mitä vielä! Sama kuvio toistui. Lipunmyyjä kiiruhti toisen lipunmyyjän perään ja käytävän toisella puolella oleva nainen sanoi taas käsi pystyssä, että anteeksi. Ei taaskaan mitään reaktiota. Aivan kuin olisi tehty pikauusinta ensimmäisen lipunmyyjän liikehdinnästä. Tällä kertaa huomasin myös sen, että kanssani samassa loossissa istuvat opiskelijaneitokaiset olisivat halunneet ostaa matkaliput. Kuten myös seuraavassa penkkirivissä istuva mies, joka heilutteli pankkikorttiaan. Totesin vain ääneen, että no, nyt ainakin on todistajia, jos tarkastajat tulevat paikalle.

Ja mitä seuraavaksi? Aivan uskomatonta. Kun lipunmyyjättärien selät vain vilkkuivat seuraavassa vaunussa, niin tarkastajakaksikko nousi vaunuumme. Lipuntarkastus! Siis nyt tekisi mieli sanoa tosi rumasti, mutta sanon vain, että mitä ihmettä! Lipuntarkastajakaksikko alkoi ihan pokerina tarkastaa lippuja, mutta onneksi vaunussa istui sanavalmista porukka minä mukaan lukien. Aikamoinen huutoäänestys vaunussa saatiinkin aikaiseksi. Tarkastaja kertoi, ettei lipunmyyjän tarvitse ilmoittaa, että myy lippuja, vaan matkustajan velvollisuus on ilmoittaa haluavansa ostaa matkalipun. Tuosta olen kyllä täysin eri mieltä. Lipunmyyjä on asiakaspalvelija ja hyvään asiakaspalveluun kuuluu esimerkiksi tervehtiminen. Rouva lipunmyyjät olisivat mielestäni voineet sanoa vaunuun astuessaan, että iltaa. Tämä olisi ollut merkki siitä, että lipunostajat olisivat olleet viimeisen päälle skarppeina. Huh huh!

Tilanne äityi vaunussa lopulta siihen tilaan, että tarkastaja komensi kaikkia olemaan hiljaa. Myönsi, että lipunmyyjät olivat menneet aika vilkkaasti vaunun läpi, joten tekevät nyt niin poikkeuksellisesti, että hakevat toisen lipunmyyjän paikalle myymään liput niille viidelle, jotka lipun olisivat halunneet ostaa. Pankkikorttia heiluttelevalle miehelle tarkastaja sanoi vielä erikseen, että se on vain niin, että joka toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Apua! Aikamoista menoa junassa.

Lipunmyyjä saatiin lopulta vaunuun. Ensimmäisenä hän totesi käytävän toisella puolella olevalle naiselle, että minä esimerkiksi katsoin sinua silmiin, etkä sanonut mitään. Ei oikeasti voi olla totta. Nainen meni ihan sanattomaksi. Siis missä välissä lipunmyyjä olisi edes ehtinyt ketään katsoa silmiin, kun mennä porhalsi tuhatta ja sataa vaunukäytävää pitkin. Hohhoijaa. Tuli taas mieleen, että asiakkaiden vika, kun eivät ehdi tarrautua lipunmyyjän takinhelmaan. Mutta on tässä joka tapauksessa hyvin mielenkiintoista se, millainen on lipunmyyjien käsitys asiakaspalvelusta. Mitä jos joka paikassa asiakaspalvelu olisi yhtä kohteliasta?

Lopulta kaikille lippua haluaville saatiin myytyä matkaliput ja lipunmyyjät saivat hetken juoruiluaikaa junan eteisessä. Totesin käytävän toisella puolella istuvalle naiselle, että tämä on kuin jostain sketsistä. Oikeasti. Voiko tällaista tapahtua? Onko teille tapahtunut vastaavia episodeja julkisissa liikennevälineissä?