Työmatkakirjana kulki hetken aikaa Hanna Weseliuksen
esikoisteos Alma! (WSOY, 2016), jonka
sain viime syksynä yhdessä mukavassa Bloggariklubi-illassa. Kyseisenä iltana
kuulimme myös Hanna Weseliuksen omia kommentteja kirjastaan. Onneksi olin taas
kerran tunnollinen kuuntelija ja kirjasin Hannan puheita muistiinpanoiksi. Nyt
kun muistiinpanoja luin, moni kirjan asia nousi esiin vielä voimakkaammin kuin
kirjaa lukiessa.
Alma! on
monilonkeroinen romaani nykymaailmasta, taiteesta ja naisen arvosta. Kirjassa
on kaksi kertojaääntä, nimetön lakimiesnainen sekä kuvataiteilija Aino. Kirjan
ytimessä on muusikko Alma Mahler
(1879-1964), jonka elämään lakinainen on perehtynyt. Hän on yrittänyt vimmaisesti
selvittää, miksi Alma ei saanut toteuttaa musikaalisia antejaan ollessaan
naimisissa Gustav Mahlerin kanssa ja miksi Alma eli sellaisen elämän kuin eli.
Miksi Alma omistautui kodille ja lastenhoidolle? Mitä tapahtui, kun Alma oli
löytänyt itselleen rakastajan? Entä kuinka Alma koki maastamuutot?
Alman elämä peilautuu kirjan nykymaailmassa elävien
henkilöiden elämiin, mutta eniten kuitenkin Ainon elämään. Aino on
yksinhuoltaja, joka yrittää selviytyä taloudellisesta ahdingosta. Hän yrittää
taiteen avulla toteuttaa itseään ja tuoda leivän pöytään, mutta toisaalta
lapset ovat hänelle kuitenkin tärkein asia maailmassa. Lakimiehen elämässä on rakastajia,
joista yksi on nuori maahanmuuttaja Abdi. Abdin ja lakimiehen suhteesta syntyy
uusi elämänalku, joka auttaa lakinaista lopulta antamaan periksi kiihkeässä
Alma-tutkinnassa.
Hanna Weselius kertoi Bloggariklubissa, että kirja ei
lähtenyt liikkeelle juonenomaisesti, vaan aiheiden ja teemojen kautta. Hän
kuuli radiosta Alma Mahlerista, josta syntyi idea. Näkyjä kirjaan tuli myös
valokuvien kautta. Kirjan Alma on kuitenkin fiktiivinen, eikä varsinaista
tutkimustyötä ole tehty, vaikka Weselius toki olikin hakenut tietoa Almasta
myös kirjallisuuden kautta. Kirjassa lakinainen kuvaa Almaa keskustelevaan
tyyliin, eikä todellakaan aina sievistellen. Milloin haukkuu lehmäksi, milloin
happanevaksi leivonnaiseksi.
Weseliuksen teksti on rikasta ja elävää. Välillä lukijana
minua mietitytti ja välillä olisin voinut purskahtaa nauruun kaikkien
mahdollisten kuvailujen keskellä. Weselius itse kertookin, että kirjassa on
kaksi kertojaa, joista etenkin toinen villiintyi täysin ja homma lähti hieman
lapasesta. Hyvä, että oli lähtenyt, koska tuloksena on mahtavaa sanojen
ilotulitusta. Kirjoittajana Weselius oli yrittänyt ymmärtää Almaa, mutta kirjan
kertojasta tuli raivoisa. Aivan mahtavaa sanataiteilua. Hanna Weselius on myös
valokuvataiteilija ja mielestäni se näkyy kirjan hienoissa kuvanomaisissa
tulkinnoissa.
Kirjailija itse kertoi, että kirja on feministinen, mutta
kirjoitustapa on ollut tasa-arvoinen. Kirjassa tuleekin hyvin esiin se,
millainen naisen asema nykymaailmassa voi edelleen olla. Parinsadan
nigerialaistytön katoaminen ylittää uutiskynnyksen, mutta tehdäänkö asialle
mitään, kun nuoret tytöt löydetään silvottuina? Ei. Maailma on kova paikka
heikoille. Täytyykö naisen myydä itseään ja toimia alastonmallina, jotta voi
auttaa syrjäytynyttä veljeään? Ei, mutta hän tekee sen.
Hanna Weselius voitti Alman!
käsikirjoituksella Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailun. Marraskuussa 2016 Alman! voittomarssi jatkui. Hanna
Weselius voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta
esikoisteoksesta.
Almaan! kannattaa
ehdottomasti tarttua, jos osuu kohdalle. Taitavasti tehtyä kuvausta maailmasta, jossa
elämme.
Ja miksi muuten kirjan nimen perässä on huutomerkki?
Huutomerkki lisättiin nimen perään editointivaiheessa. Lakimies Helsingissä
huutaa Almaa avukseen ja syntipukikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti