Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä pyörii
uutuusnäytelmä Taju, joka kertoo Tyko Sallisen tyttären Tajun viimeisen
kirjan Isä ja minä
kirjoitusprosessista. Taju haluaa kirjoittaa totuuden isästään, mutta tarinasta
tuleekin uusi lapsuus onnellisine perheineen. Tajun on käsikirjoittanut Liisa
Urpelainen ja ohjannut Laura Jäntti.
Innostuin näytelmästä Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa,
joten olihan tämä nähtävä.
Taju Sallisen (Ursula
Salo) kirjailijanimi on Irja Salla
ihan vain sen takia, ettei isä, Tyko Sallinen (Santeri Kinnunen) pääsisi pilkkaamaan tyttärensä teoksia. Nyt isä
on kuitenkin kuollut ja Taju haluaa vapautua lapsuuden traumoista kirjoittamalla
totuuden isästään. Mielisairaalassa on aikaa kirjoittaa, mutta samalla
lapsuuden ja jo eletyn elämän vaiheet on läpikäytävä uudelleen. Välillä Taju on
onnensa kukkuloilla, mutta toisinaan taas epätoivo ja ahdistus meinaavat lyödä
naisen maahan kokonaan.
Ursula Salo ja Santeri Kinnunen
Kuva © Stefan Bremer, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Ursula Salo on heittäytynyt rooliinsa Tajuna täysillä. Vahvaa
eläytymistä ja tunteiden kirjoa laidasta laitaan koko näytelmän ajan. Etenkin
kohtaus, jossa Salo käy dialogia kahtena persoonana, omana itsenään ja äitinään
Helmi Vartiaisena, oli hyvin
intensiivinen ja uskomaton. Voin melkein vannoa, että suuni loksahti auki,
kun vain tuijotin Saloa, jonka tunnetilat vaihtuivat sekunnissa ääripäästä
toiseen. Hurjaa! Pidin myös siitä, kuinka Salo osasi luontevasti näytellä pientä
lasta ilmeineen ja eleineen.
Tajun
näyttelijäkaarti on hyvin tasapainoinen. Vaikka Ursula Salo onkin näyttämöllä
koko näytelmän ajan, ei hänen vahva roolisuorituksensa kuitenkaan peitä muiden
näyttelijöiden suorituksia. Santeri Kinnunen on intohimoisen kiivas Tajun
taiteilijaisänä Tykona. Kinnusen rajut vedot lavalla heittää katsojalle
kysymyksen, olisiko Tykossakin ollut hieman mielipuolisuutta. Ainakin
kiivastumiset ja Helmi-vaimon (Iida
Kuningas) retuutukset antoivat miehestä hieman sekopäisen kuvan. Iida
Kuningas puolestaan vaihtaa sujuvasti äidin ja vaimon roolista sairaanhoitajaan ja välillä
saksalaiseen huoraan. Myös Antti
Langilla ja Rauno Ahosella on
näytelmässä monta roolia. Lang oli varsin ihastuttava rooleissaan, joissa
yritti saada Tajua itselleen. Rauno Ahonen puolestaan jaksoi naurattaa
kabaree-esiintyjänä. Ei sovi unohtaa myöskään muusikko Eero Ojasta, joka musisoi koko näytelmän ajan näyttämöllä. Miehen
peruukit tai päähineet vain vaihtuvat lennossa ja uusi rooli oli soittomiehellä
jälleen valmiina.
Ursula Salo, Antti Lang ja Rauno Ahonen
Kuva © Stefan Bremer, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Laura Jäntti on tehnyt hienoa ohjaajatyötä. Palaset ovat
loksahtaneet paikoilleen ja katsoja voi vain heittäytyä näytelmän vietäväksi. Erityiskiitos
täytyy antaa Antti Mattilalle, jonka
jälkeä on lavastus. Elävä veriseinä oli hätkähdyttävä näky, jota en meinannut
aluksi ymmärtää. Kuvittelin Tykon maalauksen tilalle tulleen pommihyökkäyksen
aikaansaannoksia, kuten olikin, mutta nähdessäni verivanojen valuvan, olin
ihmeissäni. Todella vaikuttava näky. Aplodeja!
Taju liikkuu
vuorotellen eri aikakausina. Tajun lapsuudesta siirrytään kuin huomaamatta
sodan keskelle natsi-Saksaan ja sieltä Nikkilän mielisairaalaan. Siirtymiset on
tehty taidolla. Katsoja pysyy hyvin mukana tarinan kulussa, eivätkä monet eri
aikakaudet tee näytelmästä sekavaa. Saksassa Tajun elämässä on kabareemeininkiä,
joka tuo komediallisuutta muuten rankkaan näytelmäaiheeseen. Pengerkadun
näyttämö on mielestäni loistava esityspaikka tällaiselle intensiiviselle
esitykselle, jossa katsojat ja näyttelijät ovat hyvin lähellä toisiaan ja
tunnelma on lähes käsin kosketeltavissa. Ihailin myös sitä, että nähdessäni
esityksen, ensi-illasta oli vain kaksi päivää ja esitys oli todella valmis.
Kuinka paljon esitys tästä voi vielä paremmaksi muuttuakaan?
Iida Kuningas ja Santeri Kinnunen
Kuva © Stefan Bremer, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Taju herätti
kiinnostukseni lukea Irja Sallan teos Isä
ja minä, koska haluan tietää, kuinka silotellun kuvan Taju Sallinen on
kirjoittanut isäsuhteestaan, jonka oikeasti on kerrottu olevan jotain muuta
kuin siloteltua. On siis aika taas kääntyä kirjaston puoleen.
Helsingin Kaupunginteatterin esittämä Taju on mielestäni selkeästi suunnattu aikuisille. Lapset eivät
välttämättä ymmärrä näytelmää, enkä edes suosittele näytelmää lapsille, koska
osa kohtauksista oli melkoisen voimakkaita. Taju
on kuitenkin näytelmä, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, koska se
on vain yksinkertaisesti todella hyvä ja hyvin toteutettu.
Taju sai
ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämällä 10.11.2016.
Rooleissa: Rauno Ahonen, Santeri Kinnunen, Iida Kuningas,
Antti Lang, Ursula Salo ja muusikko Eero Ojanen.
Ohjaus: Laura Jäntti
Lavastus: Antti Mattila
Puvut: Sari Salmela
Valosuunnittelu: William
Iles
Äänisuunnittelu: Mauri
Siirala
Naamiointi ja kampaukset: Tuula Kuittinen
Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten
kiitos myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti