Teatterissa: Venus turkiksissa

Viime keskiviikkoilta jätti minuun jälkensä. Olin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä David Ivesin Venus turkiksissa (Venus in Fur). Näytelmä sai suomenkielisen kantaesityksenä 7. huhtikuuta kuluvaa vuotta. Uutuusteos siis kyseessä. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuori.

Venus turkiksissa on ohjannut ja sovittanut Hilkka-Liisa Iivanainen. Rooleissa ovat Sampo Sarkola ja Armi Toivanen. Lavastus on Antti Mattilan ja puvut Sari Salmelan käsialaa. Valosuunnittelusta on vastannut Vesa Ellilä ja äänisuunnittelusta Eradj Nazimov. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Tuula Kuittinen.

Armi Toivanen, Sampo Sarkola

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Thomas (Sampo Sarkola) etsii naispääosan esittäjää uuteen näytelmäänsä. Koe-esiintymiset ovat päättyneet tuloksettomina ja Thomas tuskailee hakijoiden alhaista tasoa ja on aikeissa lähteä kotiin. Yhtäkkiä ovesta pelmahtaa esiin kaatosateen kastelema nainen Vanda (Armi Toivanen). Thomas yrittää passittaa naisen ovesta takaisin ulos, mutta Vanda pitää päänsä ja saa lopulta luvan koe-esiintymiselle. Thomas on varma, että nainen on täysi bimbo, mutta erehtyy. Vanda osaa jostain syystä julkaisemattoman näytelmän vuorosanat ulkoa. Lisäksi Vanda tuntuu tietävän Thomasista yhtä ja toista, eikä välttämättä aina kovin mairittelevaa. Koe-esiintyminen muuttuu Thomasin ja Vandan väliseksi piirileikiksi. Ilmassa on eroottista taistelua, valtataistelua sekä älyllistä kilvoittelua. Kumpi ohjaa kumpaa ja kuka on lopulta vietävissä?

Armi Toivanen

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Syy, miksi halusin näytelmän nähdä, oli Armi Toivanen. En kuitenkaan minkään Putouksen takia, jota en ole edelleenkään katsonut yhden ainokaista kertaa, vaan sen takia, että Toivanen on ollut loistava valkokankaalla. Teatterilavalla en ole ikinä Toivasta nähnyt, joten oli jännittävää, kuinka nainen lavalla onnistuu. Ja voi kuulkaa! Armi Toivanen oli todella loistava. Ihailu naisen ammattitaitoa kohtaan nousi edelleen. Huh! Aivan käsittämätöntä eläytymistä ja heittäytymistä. Pidin etenkin siitä, kuinka vakuuttavasti Toivanen vaihtoi näytelmän naispääosan esittäjästä omaksi itsekseen, työnhakijaksi. Hienoa menoa lavalla. Entä sitten Sampo Sarkola? Tykkään, tykkään ja tykkään. Sarkola on mahtava ja miestä on mukava seurata lavalla. Sarkolan epäuskoiset ilmeet olivat mielettömiä, kun Toivanen alkoi näytellä näytelmän Vandaa. Pidin myös siitä, kuinka kitkattomasti Sarkolan ja Toivasen yhteistyö toimi. Melkoisen parin Helsingin Kaupunginteatteri on lavalleen saanut.

Venus turkiksissa on intensiivinen ja eroottisviritteinen näytelmä. Näytelmä on myös paikoitellen raju ja ehkä hieman rietaskin, mutta loistavalla ja hienostuneella tavalla. Iivanainen on tehnyt hienoa ohjaajatyötä. Näytelmän ääniefektit ovat mainioita. Kahvin kaato kuppiin, ukkonen, kaatosade. Kiitokset lähtevät Nazimoville. Vielä yhdet erityiskiitokset ansaitsee Ellilä. Näytelmän valaistus on napakymppi. Jo pelkillä valojen sävyillä on saatu lavalle täysin erilaisia tunnelmatiloja aikaiseksi. Katsojan on helppo eläytyä tiivistunnelmaiseen näytelmään koko esityksen ajan.

Sampo Sarkola, Armi Toivanen

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin sivuilla näytelmää kuvataan aistilliseksi trilleriksi. Näytelmä on kieltämättä jännittävä ja eroottinen, enkä missään tapauksessa suosittele näytelmää alle kuusitoistavuotiaille. Venus turkiksissa sisältää voimakkaita kohtauksia. Näytelmä on kuitenkin myös paljon muutakin. Venus turkiksissa on nerokas naisen ja miehen välinen piirileikki, jossa saa nauraa, pelätä ja läpikäydä erilaisia tunnetiloja. Itse olen näytelmästä edelleen aivan liekeissä. Todella hienoa, että Suomessa tehdään näin kovan tason teatteria. Tässä on näytelmä, joka jää taatusti iholle asti kummittelemaan, enkä edes oikeastaan halua irrottaa otettani tästä tunteesta. 

Näytelmää suosittelen ennakkoluulottomille miehille ja naisille, jotka haluavat saada otteen mahtavasta tunnetilasta. Tämän näytelmän aikana ei todellakaan tarvitse vilkuilla kelloa.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.