Pakkaskelit ja kissan ulkoilu

Aikoinaan kun herra Karvajalka kotiutui meille, ajattelin, että pienestä pojasta tulee sisäkissa. Aika nopeasti tuli kuitenkin ostettua pojalle ensimmäiset valjaat. Koska kissa ei ilmeisesti edes ymmärtänyt, että oli saanut valjaat päällensä, alkoi ulkoiluharjoittelut. Vähitellen herra Karvajalasta kehittyi taitava ulkoilija. Niin taitava, ettei kylpyhuoneen hiekkalaatikko enää kelvannut herran tarpeille, vaikka hiekkalaatikko puhtauttaan loistikin. Tämä on toisaalta kätevää palvelijoiden kannalta, mutta entä sitten, kun iskee pakkaskelit ja etenkin paukkupakkaset?

Herra Karvajalka ei tunnu olevan moksiskaan pienistä pakkasista. Häntä pörrössä mennään pitkin mäkeä ja merkataan reviiriä. Miinusasteita kun alkaa olla yli kymmenen, niin silloin aletaan jo hieman empiä. Käydään kokeilemassa, mutta saatetaan nopeasti pinkaista takaisin sisälle. Toisaalta taas harjoittelu tekee mestarin ja vähitellen kissa viihtyy pidempäänkin ulkona.

Tämä viikko on kuitenkin ollut haasteellinen. Sanoisin jopa, että erittäin haasteellinen. Yli kahdenkymmenen pakkasasteen raja tuntuu olevan kissalle jokin maaginen raja. Ulos ei haluta tai halutaan, mutta siellä ei voi olla. Yritä itse mennä paljain varpain paukkupakkasilla pihalle. Toisaalta on se kissankin tehtävä tarpeensa, ja jos hiekkalaatikko ei kelpaa, niin mikä avuksi? Itsellä ovat harmaat hiukset lisääntyneet, kun olen miettinyt ratkaisua kissan ongelmaan. Pari kertaa kissa on pahimmassa hädässään laatikolla käynyt, jonka jälkeen olemme heti siistineet laatikon, jotta siellä olisi kiva käydä. Mutta koska ongelma on todellinen, niin uloshan se on yritettävä eli vaatekerosta vaatekerroksen päälle ja kissan kanssa pihalle.

Normikeleillä ulkoilu on tunnista kahteen riippuen vuodenajasta, mutta nyt paukkupakkasilla ulkoilupyrähdys on kestänyt yleensä minuutin verran. Kissa saattaa lähteä hyvin reippaasti ulos, joten kuvittelet, että kaikki menee loistavasti, ja kissa saa hoidettua tarpeensa, mutta ei se niin mene. Jos kissa näkee jotain mielenkiintoista, niin ensin tutkitaan mielenkiinnon kohteet ja vasta viimeksi on tarpeiden hoito. Tämän viikon esimerkkejä mielenkiinnon kohteista ovat esimerkiksi matontamppaustelineen yläputki ja ulkona kasvavat tuijat. Myös jänisten ja rusakoiden ilakointia on kiva seurata.

Matontamppausteline on metallinen ja ylimmäinen ”orsi” on ontto metalliputki. Pikkulinnut yöpyvät pakkasilla putken sisällä eli putkeen on kurkistettava ja mielellään molemmista päistä putkea. Tassuakin on kiva työntää putken sisään. Entä kuinka putkeen kurkistetaan? Yksinkertaista: hyppy palvelijan selkään tai olkapäälle, ja sitä kautta kurkistus salaiseen putkimaailmaan. Mustarastaat puolestaan tykkäävät yöpyä tuijien kätköissä tai mikä se sellainen kätkö on, jos kissa sen on havainnut. Yhtenä iltana herra Karvajalka ja mies, joka täällä asuu, painelivat minuuttiulkoilulta sisälle. Kissa oli ehtinyt kiivetä tuijaan ja napata mustarastaan suuhunsa. Voi lintuparkaa. Hirvittävän huudon säestämänä kaunisääninen lintu oli päässyt kissan suusta pois ja pyrähtänyt lentoon. Toivottavasti ei tullut fyysisiä vammoja linnulle. Viihdykettä ulkona siis riittää, mutta entä se tarpeiden hoito?

Eräänä päivänä keksin, että kannan kissan paikkaan, johon on tykännyt tarpeensa suorittaa. Tämä olikin loistava idea ja hommat tulivat hoidettua, kunnes kerran lähistöllä oli häiriötekijä. Huppupäinen mies, joka selvästi odotti, että joku tulisi hänet hakemaan pois pakkasen keskeltä. Silloin ei auttanut muu kuin mennä takaisin sisälle ja käydä pari kertaa kurkistamassa, joko häiriötekijä olisi poistunut paikalta. Olihan mies lopulta poistunut ja tarinalla oli jälleen onnellinen loppu.

Perjantaina alkoivat pakkaslukemat näyttää hieman siedettävimmiltä. Lähdin kissan kanssa ulos heti viiden jälkeen, kun tulin töistä kotiin. Kissa tuntui puhkuvan intoa, vaikka edelliset päivät oli näytetty nyrpeätä naamaa. En viitsinyt ottaa kännykkää mukaan, koska ajattelin, etten sitä tarvitse minuuttiulkoilulla. Kissa säntäsi saman tien matkaan. Ei jääty yhtään haistelemaan ilmaa, vaikka se on yleensä ollut tapana. Juoksuaskelin taloyhtiön parkkialueen yli kohti viereistä kaupungin tonttia. Heti kaupungin tontin puolelle päästyä kuopan kaivuu ja pissalle. Pitkä pissa olikin. Olihan sitä taas pantattu ties kuinka pitkään, koska hiekkalaatikko ei kelpaa. Ajattelin, että seuraavaksi kissa siirtyy tekemään isomman asiansa, mutta ei. Herra Karvajalka lähtikin mäelle kävelylle.

Hieman heinien ja jälkien haistelua, kunnes jotain tapahtui. Minäkin sen ehdin nähdä. Hiiri vilahti lumen ja heinikon seassa. Lumessa oli täysin selvä hiirenkolo ja edustalla hieman hiirenpesän roskia. Selvästi siivouspäivä hiirellä menossa. Siitäkös kissa innostui. Siihen jäätiin kyttäämään ja kyttäämään. Eivät pakkasasteet tuntuneet enää kissaa häiritsevän. Minulla seisomista riitti. Yritin hieman jaloitella, etten olisi palelluttanut omia jalkojani täysin. Kissalle aina välillä sanoin, että lähdetään kotiin, ettet palelluta itseäsi. Kerran sain kissan liikkumaankin. Siirtyi ehkä puoli metriä kauemmaksi kyttäämään toista paikkaa. Siinä viihdyttiin ehkä minuutti, kunnes siirryttiin valmiiksi kissan takapuolen muotoiseen sulaan paikkaan takaisin kököttämään. Tassutkin aseteltiin samoihin, jo sulaneisiin, koloihin. Kissa palasi ensimmäiselle kyttäyspaikalleen tietysti hiipien, ettei hiiri kuulisi. Itse yritin myös liikkua hipihiljaa, mutta lumihan narskuu kovilla pakkasilla, joten täysin äänetöntä menomme ei ollut. Ja mikä huvittavinta, lumi narskui myös herra Karvajalan tassujen alla. Minua alkoi jo hieman paleltaa ja lopulta sainkin kissan houkuteltua kotiin. Spurtti kohti kotia oli vauhtia täynnä. Kotona katsoin tietysti ensimmäisenä kelloa. Olimme viihtyneet ulkona lähes kolme varttia. Uskomaton suoritus monen päivän minuuttiulkoilujen jälkeen.

Onko teillä ollut ongelmia lemmikkien ulkoilujen kanssa paukkupakkasilla? Itseä kyllä hieman hirvitti tuo perjantain superulkoilun pituus, mutta kissaa moinen ei tuntunut haittaavan. Kuvitteleekohan herra Karvajalka olevansa lumileopardi?