Annie Proulx: Maan tomua

Ystävättäreni toi minulle pinon kirjoja, joista yksi oli Annie Proulxin Maan tomua (Otava, 2007). Lukemani kirja oli Seven-pokkarin painos vuodelta 2008. Kirjan englanninkielinen alkuteos Bad Dirt on julkaistu vuonna 2004. Maan tomua suomennoksen on tehnyt Hanna Tarkka. Kirja on Proulxin novellikokoelman Kertomuksia Wyomingista 2. osa. Luen näemmä novellikokoelman väärinpäin. Lukupiiri luki vuosi sitten kesällä novellikokoelman 3. osan Näin on hyvä. Pelonsekaisin miettein tartuin kirjaan, koska lukupiirin lukemaan kokoelmaan olin pettynyt. Maan tomua on suhteellisen lainattu paikallisissa kirjastoissa, mutta hyvällä tuurilla kirjan saattaa hyllystä löytää.

Kirjassa on yksitoista novellia, joiden tarinat sijoittuvat keskelle preeriaa Wyomingin ympärille. Eräpoliisi Creel Zmundzinski löytää keskeltä erämaatietä niin sanotun hornan nielun, joka imaisee sisäänsä kaiken, joka aiheuttaa tietyn liikesarjan sen yläpuolella. Deb Sipple lupautuu tekemään muutamia heinänhakureissuja Iowan takaa. Wyomingiin muuttaneen avioparin Mitchell ja Eugenie Fairin odotukset ovat jotain ihan muuta kuin todellisuus. Pee Wee -kuppilan kanta-asiakkaiden parrankasvatuskilpailu kasvaa uskomattomiin mittoihin. Sisarusparin Christinan ja Bobcatin kohtaaminen edesmenneiden vanhempiensa asunnolla, jonne on tarkoin säilötty koko vanhempien elämä. Uskomattomia tarinoita uskomattomine loppuineen.

Kirjan novellit nivoutuivat mielestäni hienosti toisiinsa. Pyörittiin Pee Wee kuppilan kanta-asiakkaiden ympärillä tai selvisipä sekin, mitä yhteistä oli kuppilan työntekijän Amanda Gribbillä ja Creel Zmundzinskilla. Jokainen novelli on oma tarinansa jostakin henkilöstä tai henkilöistä, mutta on mukava löytää novelleista samoja henkilöitä, joista on jo aiemmin ehtinyt lukea.

Kaikille novelleille on hyvin tyypillistä, että päähenkilö on elämän syrjäyttämä yksilö. Jos vain jokin asia voi mennä vielä huonommin, niin asia luultavammin myös menee. Vaikka novellit ovatkin ronskeja, on niissä aina jokin huvittavuus, joka vetää lukijan suupieliä ylöspäin. Näin kävi ainakin minulle. Olin todella tyytyväinen, että tartuin kirjaan, koska tämä oli tasoltaan jotain aivan muuta kuin Näin on hyvä. Luottamukseni Annie Proulxiin palasi.

Annie Proulxin tyyli kirjoittaa on kiehtova. Surkeita tarinoita surkeista ihmisistä. Luulisi tällaisen olevan ikävää luettavaa, mutta niin vain Proulx on kynäänsä taituroinut, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Proulx on osannut tuoda kirjaansa satiirisuuden. Novellit ovat sopivan pituisia. Ei ole venytetty tarinaa, jos sille ei ole ollut tarvetta.

Maan tomua suosittelen ehdottomasti kaikille hirtehishuumorin ystäville sekä henkilöille, jotka tykkäävät lukea novelleja. Kirja on myös mainio lukukappale, jos pitkät romaanit hirvittävät. 

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).