Kesäretki

Aktiivinen lukupiirimme päätti tehdä kesäretken kulttuurin kehtoon Tuusulan Rantatielle. Tuusulan Rantatie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja käymisen arvoinen paikka. Rantatiellä on asunut 1800-1900-lukujen vaihteessa monia Suomen kulttuuritaiteen merkkihenkilöitä. Millainen sitten oli lukupiirin retki?

Koska kaikki kulttuurin harrastaminen vaatii rankkaa aivotoimintaa, oli meidän ensin aloitettava lounaalla Rantatien Krapihovin Ravintola Mankelissa. Krapihovi on viehättävä ja monipuolinen palvelukeskus, josta löytyy hotelli, pari ravintolaa, oma palvaamo, viinikellari, neuvottelutiloja, savusauna ja ties mitä kaikkea. Ravintola Mankelin lounas oli hintansa arvoinen. Alkusalaatti, lämmin keitto, pääruoka ja jälkiruoka kahvin kera kustansi 14,- euroa ja mikä parasta, ruoka oli todella hyvää.

Broilerin rintaa salvialla ja parmankinkulla, yrttiriisiä ja luumutomaattikastiketta

Rauhassa nautitun lounaan jälkeen olikin hyvä suunnistaa kohti kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kuolinmökkiä. Aleksis Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet mökissä veljensä perheen parissa. Itse olen mökissä vieraillut ainakin kerran aikaisemmin ala-asteen eka- tai tokaluokkalaisena. Herää kysymys, mitä järkeä on ollut raahata sen ikäisiä lapsia katsomaan jotain tönöä, josta ei taatusti kukaan ole ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta nyt oli toisin. Kunnioitettavaa käydä ihmettelemässä, kuinka niin pienessä mökissä on voinut asua kokonainen perhe ja onhan siinä hieman fiilistelyäkin, että tietää kansalliskirjailijan asuneen kyseisessä mökissä. Mielenkiintoista oli myös saada tietää, että aikoinaan ylioppilaslakit olivat mustia. Aleksis Kiven kuolinmökki näyttää Rantatiestä sen puolen, millainen Rantatie oli ennen mahtavia huviloita ja kuuluisia taiteilijoita.

Aleksis Kiven kuolinmökki

Kansalliskirjailijan kuolinmökiltä oli pieni kävelymatka taiteilijakoti Erkkolaan, retkemme toiseen kohteeseen. Tämä kohde tuli valituksi sen takia, että kohde sijaitsee Kiven kuolinmökin läheisyydessä. Tästä kohteesta ei itselläni ollut mitään aiempaa käsitystä. Sattui myös siten, että yksi lukupiiriläinen halusi tutustua Satukuningatar Anni Swan –näyttelyyn ja näyttely olikin sopivasti Erkkolassa. Erkkola on vuonna 1902 valmistunut runoilija J.H. Erkon koti. Erkkolan huvila on ulkoiselta olemukseltaan suhteellisen moderni. Voisi luulla, että rakennus on uudempi. Anni Swanin näyttely oli ihastuttava. Lapsuudesta ja nuoruudesta tutut kirjat palautuivat mieleeni. Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Sara ja Sarri ja kaikki ne muut ihanat kirjat. Anni Swan oli naimissa kirjailija Otto Mannisen kanssa, mutta mielenkiintoista oli kuulla, että myös Eino Leino on kirjoitellut runoja Anni Swanille. Vaikka Anni Swan ei ikinä Rantatiellä asunut, vieraili hän kuitenkin aikoinaan Rantatiellä taiteilijakodeissa ja Rantatien läheisyydessä sijaitsevassa Suvirannassa jo pelkästään sen takia, että hänen siskonsa Saimi oli naimisissa Eero Järnefeltin kanssa.

Erkkola

Auton parkkipaikalla oli kyltti, jossa kerrottiin Fjällbon puistoalueesta. Kuvassa oli kaunis ja koristeellinen huvimaja. Olihan tämäkin tutkittava. Alue on Tuusulan kunnan puistoalueen hoidossa ja täytyy sanoa, että huonosti oli hoidettu. Missään ei ollut kylttiä, mistä huvimaja löytyisi, mutta seikkailuhenkinen lukupiiri seuraili polkuja ja löytyihän huvimaja, mutta millaisessa kunnossa. Ikkuna-aukot levyillä peitettyinä. Fjällbon huvilaa oli aikoinaan kunnostettu, mutta huvila oli palanut kunnostustöiden loppuvaiheessa 1980-luvun alussa. Ainoastaan huvimaja oli jäänyt jäljelle. Unohtunut huvimaja sijaitsee mahtavalla ja jyrkällä kalliolla, josta on hienot näkymät Tuusulanjärvelle. Suosittelisin ehdottomasti, että Tuusulan kunta laittaisi hieman verorahoja alueen kunnostamiseen. Alueella olisi hienot puitteet käydä esimerkiksi piknikillä.

Fjällbon huvimaja

Näkymä Fjällbon huvimajalta Tuusulanjärvelle

Halosenniemi oli seuraava kohde ja tavallaan myös pääkohde. Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut ateljeekoti. Pelkästään Halosenniemen piha-alueelle tulo sai lukupiiriläiset haukkomaan henkeä. Erämaahenkinen huvila on yksinkertaisesti mahtava. Halosenniemessä on nyt kesäaikana Lunta ja kirsikankukkia –näyttely, joka esittelee japonismia Pekka Halosen ja hänen aikalaistensa taiteessa. Japani-aihe oli lukupiirille läheinen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sekä Haruki Murakamin Norwegian Wood kirjoista. Näyttelyn japonismi ei itselle kyllä auennut täysin muutamaa taulua ja joitakin esineistöä lukuun ottamatta. Lumiaiheiset taulut sen sijaan tulivat hyvinkin huomatuiksi. Halosenniemi on rakennuksena niin erikoinen, että jo pelkästään siihen tutustuminen on mielenkiintoista. Mahtavaa suomalaista rakennustaidetta parhaimmillaan.

Halosenniemi

Ateljeen ikkunat

Halosenniemen piha-alueella on myös hieno saunarakennus, joka jostain syystä jää usein vähemmälle huomiolle. Itsekin oikeastaan vasta tällä kertaa Halosenniemessä vieraillessani ymmärsin aivan järven rannalle rakennetun (nykyään kiellettyä) saunarakennuksen viehättävyyden. Olisi ollut hienoa päästä saunomaan, mutta ovet olivat visusti lukittuina. Jäin pohtimaan, käytetäänköhän saunaa koskaan? Olisiko tässä markkinarako hyödyntää saunaa jotenkin? Olisipa se fiilistelyä, jos voisi sanoa saunoneensa Halosenniemessä.

Halosenniemen saunamökki

Halosenniemen puutarha on myös tutustumisen arvoinen paikka. Puutarhassa on kasvatettu aikoinaan valtavasti erilaisia kukkia ja hyötykasveja. Lisäksi on ollut paljon viinimarjapensaita, omenapuita ja valtava raparperimaa, joka on vieläkin kuosissaan. Raparpereistä tehtiin perinteisesti Halosenniemessä viiniä. Päärynäpuu ei ollut menestynyt Halosenniemessä. Halosen lapsikatras oli joutunut myös osallistumaan kasvimaan hoitoon. Puutarha on edelleen kaunis paikka kierrellä.

Halosenniemen kukkaloistoa

Halosenniemessä vieraili aikanaan paljon naapuruston taiteilijayhteisöä. Juhani Aho oli Pekka Halosen apuna, kun puutarhaan rakennettiin tiilipolkuja. Puutarhan tiilipolut olivat sen verran mutkaisia, että epäilimme herrojen nauttineen melkoisesti raparperiviiniä polkuja tehdessään. Pekka Halosen Maija-vaimo saattoi toisinaan soittaa pianoa nelikätisesti Aino Sibeliuksen kanssa.

Halosenniemestä minulla on nuoruusmuisto. Jouduimme yläasteikäisinä kävelemään Halosenniemeen ja takaisin koululle. Eniron sivuilta juuri tarkastin, että matkalle tulee pituutta edestakaisin kymmenisen kilometriä. Mikäköhän järki tällaisessakin urheilupäivässä on ollut? Emme saaneet silloin edes mennä sisälle Halosenniemeen ja toisaalta ei se kyllä ollut varmasti teini-ikäisen tytön päällimmäinen haavekaan.

Viimeisenä kohteena meillä oli Lottamuseo, joka sijaitsee Rantatiellä Syvärannan tilalla. Syvärannan huvila on kaunis ja sopii hyvin Rantatien miljööseen. Parhaiten Syvärannan tunnistaa vanhasta hämähäkinseittiportista. Lukupiiriläisten kanssa sovimme, ettemme kierrä enää museon näyttelyä, koska olimme niin kulttuurin kyllästämiä, ettei enää uponnut mikään kulttuuriin vivahtava. Lottamuseoon halusimme kuitenkin päättää retkemme ja käydä juomassa pullakahvit.

Lottamuseo, Syväranta

Syvärannan portti väärästä suunnasta kuvattuna

Pari vinkkiä Rantatien kohteisiin tutustujille. Ensinnäkin älä ahmi kaikkia kohteita saman päivän aikana, koska et ehdi nauttia kaikista kohteista, jos kierrät ne kieli vyön alla. Mekin jätimme suosiolla Ainola ja Aholan seuraavalle kerralle. Suvirannassakin olisi mukava vierailla, mutta se on edelleen Järnefeltien yksityiskäytössä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Toinen vinkki, että Halosenniemessä Pingviini-jäätelöt ja Laitilan virvoitusjuomat olivat kummallisen halpoja. Limupullo maksoi 1,80 euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Lottamuseon kanttiinissa samainen limupullo maksoi 3,- euroa.