Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Jonkin aikaa sitten postasin Kati Hiekkapellon Kolibrista. Nyt tuli luettua Hiekkapellon toinen teos Suojattomat (2014, Otava). Sain kirjan lainaksi äidiltäni, joten en osaa sanoa kirjan suosiosta kirjastoissa. Hiekkapelto vaikuttaa kuitenkin olevan vielä melko vieras kirjailija tuttavapiirissäni, kun olen tehnyt pikagallupia. Olen kuitenkin hehkuttanut Hiekkapellosta, joten luulen, että ainakin muutama työkollega tai ystävä tarttuu kirjaan, jos sellainen vastaan sattuu.

Suojattomissa päähenkilönä seikkailee Kolibrista tuttu Anna Fekete. Kolmikymppinen maahanmuuttajataustainen Anna on kotiutunut uuteen työpaikkaansa, eikä työkaveri Eskokaan tunnu enää niin hankalalta tapaukselta kuin alussa. Anna uppoutuu työhönsä, mutta pohtii samalla omaa elämäänsä. Hän tuntee olevansa vieras sekä Suomessa että entisessä kotimaassaan Jugoslaviassa. Toisaalta Suomessa on paljon hyviä puolia, mutta toisaalta etelän lämpö ja ihmisten erilaisuus tuovat Annan elämään kaihomieltä. Esko puolestaan kamppailee samantyyppisten ajatusten kanssa. Esko harkitsee jättävänsä poliisin työt, myyvänsä kotinsa ja häipyvänsä työskentelemään jonnekin pakolaisleirille. Erikoista ajattelua rasistiselta mieheltä.

Annan ja Eskon rinnalla kirjan kertojaäänenä on afganistanilaislähtöinen Sammy, joka on saanut käännytyspäätöksen Suomesta. Sammy on Subutexin orja. Ainetta on saatava lisää ja lisää. Samalla on pakoiltava poliisia. Sammy joutuu aineriippuvuutensa takia ongelmiin ja hänen tapauksensa kietoutuu eittämättä Annan ja Eskon työkuvioihin.

Anna joutuu tulkin tehtäviin, kun unkarilainen au pair –tyttö Gabriella ajaa tiellä maanneen vanhuksen yli. Gabriella haluaa Annasta ystävän, mutta Anna ei ole kovin innostunut asiasta. Samaan aikaan, kun yritetään selvittää vanhuksen henkilöllisyyttä, löytyy metsästä verinen puukko. Mistä puukko on lähtöisin ja mitä metsässä on tapahtunut? Annalla riittää työsarkaa. Toisaalla Esko on saanut KRP:ltä tehtäväkseen estää pahamaineisen maahanmuuttajajengin Black Cobran rantautumisen Suomeen. Esko on työstä tohkeissaan ja ottaa työnsä hyvin vakavasti, vaikkakin välillä olutta ja Koskenkorvaa naukkaillen.

Hiekkapellon teksti on soljuvaa. Ympäristökuvaukset ovat hyviä. Kirjaa lukiessa voi tuntea märän lumen kastelemat kengät jaloissaan tai hiihtoretkellä valuvan hien. Annan tunnetilat ovat uskottavia. Kirjaa on helppo lähestyä, eikä sitä mielellään laske käsistään.

Kuten Kolibrissa, on myös Suojattomissa, otettu paljon kantaa maahanmuuttajakysymyksiin. On yritetty antaa kuva siitä, millaista on maassa, josta ihmiset joutuvat pakenemaan. Toisaalta taas pohditaan maahanmuuttajan tuntoja uudessa, vieraassa maassa. Mielestäni Hiekkapelto on onnistunut näissä kuvauksissaan loistavasti.

Pidin kirjasta kovasti ja voinkin sitä suositella kaikille dekkareitten ystäville. Murhaajan henkilöllisyys saattaa olla yllätys.

Tähtiä kirja saa 4 (asteikko 1-5).