Normaali arkiaamu. Kissa tulee herättämään reilusti ennen
herätyskelloa. Sanon unisesti, että vielä vartti ja suljen silmäni. Vartti
kuluu nopeammin kuin tajuankaan tai taju kankaallahan minulla tietysti onkin,
koska on varhainen aamu. Nousen sängystä. Kissa pyörii jaloissani ja maukuu
äänekkäästi vaatien ulospääsyä. Käyn ensin vessassa, jonka jälkeen harjaan
kissan turkin ja päästän herran ulos. Joka aamuinen traditio.
Siirryn keittiöön ja alan laittaa kissalle aamuruokaa.
Vilkuilen välillä ikkunasta. Kissa on vetänyt itsensä niin pitkälle kuin
fleksiä riittää. Jatkan rauhassa aamutoimia. Sitten terassinovelta kuuluu
äkkinäistä liikettä ja ääntä. Syöksyn ovelle katsomaan, onko kissa säikähtänyt
naapurissa vierailevia isoja hurttia. En ehdi vetämään henkeäkään, kun kissa jo
ryntää sisälle. Sen ehdin kuitenkin havaita, että kissalla on harmaa möykky suussaan. Kissa
juoksee niin pitkälle kuin piuhaa riittää. Samalla minä kiljun miestä, joka
täällä asuu. Kissa toi hiiren sisälle!
Mies astelee pöllämystyneen näköisenä makuuhuoneesta ja
kysyy: ”Mikä huuto täällä on?” Osoitan kissaa ja sanon, että kissa toi hiiren
sisälle. Mies irrottaa kissan fleksistä, eikä ymmärrä kuulemaansa. Toistan, että
täällä on hiiri. Kissa maukuu kovaäänisesti ja kiehnaa miehen jaloissa. Lopulta
sanomani menee perille miehen aivoihin. Sanon, että kissa tiputti hiiren ja
hiiri livisti jonnekin päin olohuonetta. Mies yrittää etsiä hiirtä kissa
jaloissaan. Lopulta mies toteaa, että ensin on syötävä jotain. Kissa puolestaan
päättelee, että hiiri taisi karata ulos ja päättää painua takaisin terassille
etsimään hiirtä.
Huokaan syvään ja päätän jatkaa aamutoimia. Töihin on joka
tapauksessa lähdettävä, eikä aikaa ole hukattavaksi. Mennessäni makuuhuoneeseen
pukeutumaan, kuulen olohuoneesta rapinaa. Yritän olla välittämättä äänestä ja
pysyn rohkeana. Mies saa jogurttinsa syötyä. Katselee minua olohuoneen puolelta
ja sanoo, että tuollahan se hiiri on sängyn alla. Iik! Apua! Nostan jalkani
sängyn päälle. Mies nauraa ja sanoo: ”Vitsi vitsi.” Minua ei jostain syystä
naurata lainkaan.
Pukeuduttuani menen kylpyhuoneeseen jatkamaan aamutoimia. Ollessani
lähdössä kylpyhuoneesta pois, olen kuulevinani piipitystä. Avaan kylpyhuoneen
oven ja näen miehen käsissä työmiehen rukkaset ja rukkasten välissä harmaan
hiirulaisen. Mies on löytänyt hiiren kirjahyllyn alta. Mies sanoo, että hiiri
taitaa olla kuollut. Samassa hiiri jälleen piipittää. Ei ollut kuollut tämä
hiiri. Kissa ryntää sisälle kuullessaan hiiren piipityksen. On se hyvä, että
mies jahtaa hiiriä sisällä ja kissa ulkona. Sanon miehelle, että vie hiiri
ulos. Kissa maukuu ja seuraa miestä. Mies laittaa hiiren terassille ja miettii, että
tässä vaiheessa hiiri on viimeistään saanut sydänkohtauksen. Tämäpä hiiri ei
pienistä hätkähtänyt. Hiiri ampaisee saman tien karkuteille ja kissa jää ilman
tuoreruokaa.
Kello on aivan liian paljon, joten survon leivän suuhuni.
Syön kuivan appelsiinin ja juon kylmenneen yrttiteen. Missä ovat ne paljon
puhutut seesteiset ja harmoniset aamut? Missä ovat raikkaat smoothiet? Missä
ovat croissantit Brie-juuston ja cantaloupemelonin kera? Ei ainakaan tässä
huushollissa.
PS. Johan oli hiirelläkin aamuseikkailut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti