Matkailu avartaa

Vuoden pimein päivä ja miehen, joka täällä asuu, piti päästä Jorvin sairaalaan tutkimuksiin. Miestähän ei sinne voinut yksin päästää julkisilla, koska muutoin olisin ollut koko päivän puhelinterrorismin kohteena. Puhelin olisi soinut alati ja olisin kuullut kommentteja, että olen nyt täällä jossain Kauniaisissa ja mihin minun tästä oikein pitäisi mennä. Hmm, hankala sanoa, koska en muista käyneeni Kauniaisissa koskaan tai en ainakaan ikinä aikuisikäisenä. Päätin eliminoida tämän vaihtoehdon ja pidin liukumavapaapäivän, vaikka ei niitä liukumia niin paljon ollutkaan. Korvataan ne sitten joskus ensi vuonna.

Suunnittelin matkan huolella etukäteen. Printtasin netistä kulkuvälinevaihtoehtoja kotiovelta Jorvin sairaalan ovelle. Mies, joka täällä asuu, oli sitä mieltä, että matkaan oli varattava reilusti aikaa, koska julkisesta liikenteestä ei ikinä tiedä, ei varsinkaan talviaikaan. Itse olen kyllä täysin samaa mieltä. Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että jos kaikki menisi nappiin, olisimme Jorvissa hieman ennen kahdeksaa aamulla. Ensimmäinen tutkimusaika oli yhdeksältä. Tähän oli siis laskettu reilusti julkisen liikenteen myöhästymisvaraa.

Herästyskello oli soimassa aamulla viideltä, mutta heräsin jo puoli viideltä, koska seikkailumatkamme hermostutti minua. Lähdimme kotoa puoli seitsemältä kohti Keravan rautatieasemaa. Junan piti lähteä kello 6.49. Juuri kun tulimme asemalle, ensimmäiselle raiteelle porhalsi myöhässä oleva Z-juna. Hyppäsimme siihen ja totesimme, että mukavampi odottaa Pasilan asemalla U-junaa kuin hermoilla, ehdimmekö seuraavan junan aikataulun mukaisesti vaihtaa junaa vai emme. Matka sujui hyvin ja lähialue kolmen vyöhykelipun ostokin sujui helposti, kun vaan osasin vastata lipunmyyjälle oikein, että kuljemme Helsingin kautta Espooseen. Junanvaihtokin sujui hienosti.

U-juna oli elämys. Junassa ei ollut kuulutuksia ollenkaan, joten meidän piti laskea, monesko asema kohdepisteemme Kauniainen on. On muuten viides, jos Pasilaa ei lasketa mukaan. Pimeää oli kyyti. Ei nähnyt juuri ollenkaan ulos. Onneksi junat harvoin poikkeavat raiteilta minnekään, joten saatoin olla aika huojentunein mielin ja luottaa siihen, että Kauniainen löytyy ja löytyihän se. Kauniaisisssa osasimme lähes tulkoon ilman karttaa tepastella lähimmälle bussipysäkille odottamaan bussia numero 109.

Bussikin tuli aikoinaan ja nousimme sisään kulkuvälineeseen. Näytin lippujamme ja sanoin, että vaihto. Samalla mietin itsekseni, etten tohdi pyytä kuljettajaa ilmoittamaan, milloin saavumme Jorvin sairaalan kohdalle. Päätin jälleen kerran laskea pysäkkejä, koska bussissa ei näkynytkään näyttöuudulla seuraavan pysäkin nimeä. Laskeminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Menin heti sekaisin. Bussi ajoi yhden pysäkin ohi pysähtymättä. Kuuluiko bussin oikeasti pysähtyä kyseisellä pysäkillä, jos joku halusi tulla kyytiin tai jäädä pois? Mistä sitä voi tietää, jos on niin pimeää, ettei mitään näe. Lisäksi kaikki kanssamatkustajat puhuivat toista kotimaista kieltämme. Heiltä ei varsinkaan voinut kysyä, vaikka olenkin kyseistä kieltä koko syksyn ahkerasti opiskellut. Bussimatkan pituus piti olla 10 minuuttia. Sanoin, että katsotaan kellosta, jonka valonumerot komeilivat bussin etuosassa punaisina. Tuijotimme numeroita, kunnes mies, jonka kanssa matkustin, totesi, että kellohan on väärässä. Aika on 18.33, eivätkä numerot liiku ollenkaan. Tuskaisaa. Onneksi mies, jonka kanssa matkustin, bongasi uimahallin. Hyvä. Jälleen kartalla. Seuraavan pysäkin nimen näin jopa lukea. Taisi jokin valo osua kylttiin sopivasti. Tämän jälkeen kaksi pysäkkiä ja kolmannella meidän piti jäädä pois.

Vihdoin perillä. Tuntia ennen tutkimusaikaa. Seurasimme muita ihmisiä sairaalaan, kunnes huomasin kyltin, joka osoitti pääsisäänkäynnin olevan oikealla. Kuinka sinne kuitenkaan voi päästä, koska koko sairaalan edusta oli suurta vallihautaa ja oli edelleen niin pimeää kuin vuoden pimeimpänä päivänä voi vaan olla. Löysimme pienen kulkuväylän, jota pitkin lähdimme tepastelemaan. Hienoa. Nyt varmasti pääovi löytyy. Vielä mitä. Löytyi psykiatrian osasto. Alkoi kyllä tuntua siltä, että olisin voinut kirjautua sinne, vaikkei minulla ollutkaan lähetettä. Otimme siis pakkia ja päädyimme lähtöpisteeseen sairaalan edustalle. Seuraavaksi päätimme vaan mennä jostain ovesta sisään ja alkaa kysellä tarkempia koordinaattejamme. Mikä lie takaovi olikaan, niin siitä sisään ja ensimmäistä ohi kiiruhtavaa tyttöä hihasta kiinni ja kysymys, miten pääsemme pääovelle, jossa on ilmoittautuminen. Tyttö neuvoi nätisti, vaikka ei ehkä ehtinytkään leimaamaan korttiaan tarpeeksi ajoissa, koska turistit pysäyttivät ja kysyivät neuvoa.

Sairaalareissu meni normaalin kaavan mukaan. Tutkimus oli 45 minuuttia myöhässä ja lääkäri tunnin. On se hyvä, että jotkin asiat vaan ovat pysyvät. Ei tule yllätyksenä, jos jokin menisikin aikataulujen mukaisesti.

Sairaalasta lähdimme hieman ennen yhtätoista ja pääovesta. Hienoa. Valo oli ilmaantunut jostain esille ja näimme eteemme. Paikka näytti aivan erilaiselle kuin aamutuimaan tullessamme. Esiin nousi kuitenkin ongelma. Emme löydä bussipysäkkiä, jos lähdemme pääovesta ulos. Vähin äänin takaisin sairaalaan ja hiippailu sairaalan kellariovelle, josta tulimmekin. Johan osasimme takaisin kartalle ja löysimme bussipysäkin. Bussiakaan ei tarvinnut kauan odotella. Oli sama bussi ja bussikuljettaja kuin aamulla tullessa. Aloin ostaa lippuja sanomalla, että yksi seutulippu, joka maksaa 4,50 ja toinen lähialue kolmosen seutulippu, jolla pääsee Keravalle. Kuljettaja alkoi mutista jotain. Toistin pyyntöni ja sanoin, että se toinen lippu maksaa seitsemän euroa. Kuljettaja mutisi taas jotain ja lopuksi sanoi, ettei ole koskaan myynyt moista lippua. Oho. Yritin jankuttaa seitsemästä eurosta, niin kuljettaja jatkoi, että oikeasti hän vaan tuuraa. Pyysi, että ostaisimme lipun seuraavasta liikennevälineestä. Kysyin, että entäs jos tulee tarkastaja. Hän kuulemma selittää. Huvittuneina menimme istumaan paikoillemme. Kellokin oli edennyt ja näytti nyt 18.54 eli sen mukaan sairaalareissumme kesti vain vajaa puoli tuntia. Osasimme jo hienosti pysäkkejä laskematta jäädä oikealla pysäkillä pois.

Jälleen U-junaan. Sanoin miehelle, joka kanssani matkusti, että nyt voit ostaa sen lipun vaan sanomalla, että Keravalle. Huopalahdessa lipunmyyjä tuli vaunuun ja mies, joka kanssani matkusti, sanoi, että Keravalle. Lipunmyyjä totesi, että voitko ostaa lipun seuraavasta junasta, että sinähän vaihdat Pasilassa junaa. Käyhän se. Meitä alkoi huvittaa tilanne entisestään. Kukaan ei halua myydä meille lippuja tai miehelle, jonka kanssa kuljin. Käytävän toisella puolella toista kotimaista puhuva rouva halusi ostaa lipun Helsinkiin (på finska). Lipunmyyjän konseptit menivät aivan sekaisin. Ryntäsi ulos vaunusta ja sanoi, että no nyt niitä lipunostajia on enemmänkin. Hmm... Yleensä lipunmyyntivaunussa on lipunostajia. Seuraavaksi samainen lipunmyyjä teki seuraavanlaisen kuulutuksen: "Jos te oikeasti haluatte matkustaa sinne Helsinkiin, niin jääkää pois Pasilassa ja vaihtakaa kulkuvälinettä. Kaikki junat ovat jumissa Helsinkiin mentäessä ja tämä yksi ainoa juna on tänä aamuna päässyt Kirkkonummelle ja takaisin." Mielenkiintoista. Istuimme aamulla juurikin Kirkkonummelle menevässä junassa. Ilmeisesti junakin oli sama mennen tullen.

Olin itse jatkamassa matkaani Helsinkiin, mutta päätinkin hypätä Pasilassa junasta ulos kuultuani kuulutuksen. Juuri kun olin aikeissa lähteä etsimään vaihtoehtoista kulkuvälinettä Helsingin keskustaan, samainen lipunmyyjä kuulutti, että ehkä tämä juna pääseekin Helsinkiin asti. Ei kun takaisin junaan ja heipat miehelle, joka lähti kohti Keravaa. Junamatka jatkui. Välillä hieman pysähdyttiin ja taas kuului lipunmyyjän kuulutus:" No niin, katsokaa nyt. Vieressä ohittaa juna, joka pääsee perille Helsinkiin. Tämä juna taitaa nyt jäädä tähän ja minähän sanoin, ettei ole takeita, että tällä junalla pääsee perille asti." Suupieliäni himan nyki, koska samassa juna lähti liikkeelle ja porhalsi perille Helsingin rautatieasemalle. Kyllä matkailu avartaa.

PS. Illansuussa kun itse lopulta palasin Keravalle, huomasin, etten ollut ostanut lippua laisinkaan. Lipunmyyjä ei sitten ikinä vaivautunut siihen vaunuun, jossa istuin.