Eppu Nuotio: Leinikkimekko – Raakel Oksa ratkaisee

 

Tuskailin yhden kirjan lukemisen kanssa pitkään. Jotenkin en jaksanut ylipitkiä virkkeitä ja kirjan kummallista ajatusmaailmaa. Lisäksi Ukrainan tilanne alkoi ahdistaa toden teolla. Siksi olikin mukava tarttua Eppu Nuotion uutuuskirjaan Leinikkimekko – Raakel Oksa ratkaisee (Gummerus, 2022). Juuri sopivan kompakti kirja tuskastuneeseen olotilaan. 

Raakel Oksa on saanut remonttikohteekseen vanhan kerrostaloasunnon Töölössä. Väliseinää purettaessa löytyy peltilaatikko, jossa on katkaistu letti, leinikkimekko sekä pala hartsia. Aikakapseliksi tällaista nykyisin sanottaisiin. Peltirasian sisältö kuitenkin hämmentää Raakelia, eikä hänen ajatuksensa pysty jättämään rasiaa taakseen. Raakelin on saatava tietää asunnon historiasta enemmän. 

Raakelin tutkimukset vievät naisen vuoteen 1960. Hilkka on saapunut kesäksi Helsinkiin Aune-tädin asuntoon. Hän on saanut stipendin Sibelius-Akatemiaan arvostetun professorin oppiin. Hilkan viulunsoiton taitoja kuvaillaan ilmiömäisiksi, mutta professori on täysin eri mieltä. Hilkka tuntee olevansa Helsingissä ensimmäistä kertaa vapaa. Hän tutustuu nuoreen mieheen Anttiin, eikä mene kauan, kun romanssi on syttynyt. Huolta aiheuttavat oikeastaan vain yläkerran asunnon outo mies sekä professori, joka on pelottava. Toisaalta myös Antissa on pimeät puolensa. 

Viihdyttävä. Kyllä. Se on se sana, jota haluan käyttää Leinikkimekosta. Kirjan tarina vie ajatukset oikeasti muualle stressaavista asioista. Toki kirjassakin on ahdistavia kohtauksia, mutta Eppu Nuotion tyyli on lempeä, eikä lukija koe oloaan tukalaksi lukiessaan kirjaa. Pidän myös siitä, kuinka kirjassa Raakelin ja Hilkan maailmat vuorottelevat. 

Nautin siitä, millä tavoin Eppu Nuotio kuvailee Helsinkiä. Välillä on oikeasti tunne kuin itse kävelisi vuoden 1960 helteisessä Helsingissä. Pidän siitä, kuinka kivijalkamyymälöitä kuvaillaan. Kukkakaupan upeat tuoksut sekä kauniit ja värikkäät kukat. Hattukaupan erilaiset päähineet. Tekisi mieli sovitella erilaisia hattuja. Ihastuin myös siihen, kuinka Raakel saa ihmiset avautumaan ja muistelemaan menneitä. Monelle ikäihmisellehän vanhojen asioiden muistelu voi olla hyvinkin virkistävä hetki. 

Täytyy myös sanoa, että Eppu Nuotio on oikeasti ottanut asioista selvää. Hän kuvailee puusepän töitä niin ammattimaisesti, että voisin kuvitella naisen itse päivät pitkät käsittelevän erilaisia puuesineitä. Sitä paitsi on aina mielenkiintoista, kun romaanissa on ammatti, joka ei ole jokapäiväinen, eikä varsinkaan naiselle. Puuseppä on käsityöläinen ja itse ainakin arvostan käsityöläisiä. Jos Raakel olisi ollut esimerkiksi media-assistentti tai jotain vastaavaa, olisi minulla ainakin mielenkiinto lukijana ollut laimeampaa Raakelin ammattia kohtaan. 

Leinikkimekko avaa uuden Raakel Oksa -dekkarisarjan. En ole lukenut aikaisempia Nuotion dekkareita, mutta kirjan takakannessa vihjataan Nuotion Ellen Lähde -sarjaan. Tästä annetaan vihiä myös Leinikkimekossa. Tämä ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa haitannut millään tavoin lukukokemusta. Päinvastoin. Lukiessani nimen Ellen Lähde, ajattelin, kuinka monimerkityksinen nimi on kyseessä. Mielenkiinnolla odotan, mitä sarjan seuraava kirja paljastaa. 

Eppu Nuotion Leinikkimekko on nopealukuinen kirja, joka pitää lukijan mielenkiintoa yllä koko ajan. Itse luin kirjan läpi lähes kertaistumalta. Pidän tällaisista dekkareista, joissa on ikäviä tapahtumia, mutta joilla ei mässäillä.

Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.