Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä joku vinkkasi tykänneensä Vera Miettisen Eerikasta (Deadline Kustannus, 2020). Ei tietenkään tapahtumien vuoksi, vaan siksi, kuinka teos oli kirjoitettu. Minua alkoi kiinnostaa kirja, vaikka en olekaan mikään sensaatiomaisten uutisten ihannoija. Halusin tietää, millaista elämää pieni ekaluokkalainen tyttö joutui elämään. Tyttö, jonka oma isä ja hänen avovaimonsa saivat surmattua toukokuussa 2012.
Vilja Eerika joutui jo vauvana lastensuojelun asiakkaaksi. Eerikan isä oli muuttanut kotoa pois, kun Eerika oli neljän kuukauden ikäinen. Eerika jäi päihteitä käyttävän äitinsä hoiviin. Eerikasta alkoi tippua lastensuojeluilmoituksia. Eerikan ollessa kuusivuotias hänen isästään tehtiin yksinhuoltaja. Eerika muutti isänsä pieneen yksiöön, jossa asui myös isän avopuoliso. Kaikki näytti olevan päällisin puolin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi viranomaisille tippua kaiken maailman ilmoituksia. Eerika vaikutti olevan syrjäytyvä lapsi, jolla ei ollut ystäviä, vaikka isä toista kertoikin. Eerika nähtiin juoksemassa pihalla tuntikausia ympyrää. Mikä ajoi tytön tällaisiin tempauksiin? Naapurit kuulivat, kuinka Eerikan isän avopuoliso huusi tytölle ja asetti erilaisia ehtoja. Naapurit epäilivät myös, että Eerikan isä ja hänen avopuolisonsa käyttivät huumeita.
Eerikan elämä tuntui olevan myllerryksessä. Tyttö sai tavata äitiään valvotusti tai ei ollenkaan. Viranomaiset eivät saaneet Eerikan isän avopuolisolta virallisia henkilötietoja, vaikka niitä kyseltiin vuosikausia. Avopuoliso oli myös raskaana. Hän odotti nelosia ja synnytys oli ihan lähiaikoina. Tätä uskomatonta tarinaa jatkettiin vuodesta toiseen, vaikka kukaan ei enää uskonut, että nainen olisi ollut raskaana. Vuodesta toiseen jatkettiin myös tarinointia siitä, kuinka Eerikan isä oli järjestämässä muuttoa isompaan asuntoon.
Eerikan mennessä kouluun ensimmäiselle luokalle, ei kulunut kauankaan, kun tyttö joutui terveydenhoitajan juttusille. Juttutuokioita alkoi olla yhä enemmän ja enemmän. Eerikan oma opettaja teki huomioita tytöstä, kuten teki myös rehtori. Tytöllä oli usein mustelmia tai ruhjeita kasvoissa. Mustelmia löytyi myös muualta kehosta. Eerika ei ikinä muistanut, mistä jäljet olivat tulleet. Eerikan isä tai avopuoliso vakuuttelivat aina, että jäljet olivat peräisin hurjista harrastuksista tai leikeistä. Kun Eerikalta kysyttiin kotioloista, hän vastasi, että se on salaisuus. Eerika myöhästyi tuon tuosta koulusta. Syynä oli kuulemma se, että Eerika hidasteli aamupalansa kanssa. Eri viranomaiset olivat yhteydessä Eerikan vanhempiin ja nähtävissä oli, ettei kaikki ollut hyvin. Asialle ei kuitenkaan tehty tai pystytty tekemään mitään. Tämä kaikki johti lopulta siihen, että Eerika menehtyi kotonaan.
Kukaan ei voi varmasti olla muistamatta uutisointia pienestä Eerika-tytöstä, joka joutui kokemaan karmean kohtalon. Vera Miettisen kirja avaa Eerikan elämää puolueettomasti. Miettinen on läpikäynyt kirjaansa varten valtavan määrän viranomaislähteitä, on tehnyt haastatteluja ja lukenut artikkeleita. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä kummastuneemmaksi tulee. Miksi? Miksi kukaan ei puuttunut asiaan, vaikka kaikki merkit olivat nähtävissä, ettei Eerikan asiat ole niin hyvällä tolalla kuin isä ja isän avopuoliso väittävät? Onko tässä esimerkki suomalaisen yhteiskunnan rikkeettömyydestä? Viranomaiset eivät uskalla tehdä asioille mitään, jos kaikki lainpykälät eivät toteudu. Lisäksi kirjan tarina tuo räikeästi esiin sen, että eri viranomaisten tiedostoissa on eri tietoja ihmisistä. Kun näitä tietoja ei lyödä yhteen ja verrata, jää monelle sama kohtalo kuin Eerikalle. Asioihin ei ehditä puuttua ajoissa.
Kirjan luettuani olin surullinen, vaikka tiesin alusta lähtien, ettei tarina olisi mukava. Minua suretti se, kuinka Eerikan äiti näki tyttärensä huonon voinnin, mutta tytärtä ei annettu hänelle tai häntä ei sijoitettu asumaan jonnekin muualle. Eerika ehti olla hetken aikaa sijoitettuna, mutta kun nähtiin, että hänellä alkoi mennä hyvin, palautettiin hänet isän luo asumaan. Eerikan isänisä ja hänen vaimonsa näkivät myös Eerikan hädän, mutta heille valehdeltiin samalla tavoin kuin viranomaisille.
Vera Miettisen Eerika on käsittämätön. Kirja on hyvä
muistutus siitä, ettei kaikki ole aina sitä, mitä meille kerrotaan.
Olen miettinyt tähän kirjaan tarttumista. Erikan tapaus nostattaa itsessäni todella suurta raivoa. Miten pienen tytön selkeään hätään ei vastattu? Aivan käsittämätön tapaus.
VastaaPoistaTämä on ihan uskomaton tarina siitä, kuinka kankea yhteiskuntamme on tarttumaan ongelmiin oikeasti. Eerikan hätä nähtiin, mutta hänen isänsä sanaan vain luotettiin.
PoistaTuo oli kyllä niin kamala tapaus, että en tiedä pystyisinkö tätä kirjaa edes lukemaan..
VastaaPoistaKirja oli kirjoitettu päiväkirjamaisesti. Ei ollut rankkaa luettavaa. Ainoastaan raivostutti, kun kukaan ei ottanut Eerikaa pois isältänsä.
PoistaKyllä, toivottavasti tapauksesta on opittu.
PoistaEi saisi sanoa, mutta jotenkin tuntuu, että opitaanko tällaisista ikinä. :(
PoistaSurullinen aihe, en pysty lukemaan kirjaa.
VastaaPoistaAihe on surullinen, mutta kirja selventää, mitä kaikkea taustalla tapahtui. Siitä huolimatta ihmettelen yhteiskuntamme tahmeutta tarttua asioihin konkreettisesti.
PoistaItsekin olen miettinyt pystyisinkö lukemaan tuon kirjan. Jotenkin usko lastensuojeluun horjuu tuon tapauksen jälkeen vaikka tiedänkin työni kautta että he ovat suuresti ylikuormittuneita .
VastaaPoistaUskon, että pystyt lukemaan kirjan. Kirjassa ei paisutella mitään asioita, eikä Eerikan kuolemalla mässäillä. Asiat kerrotaan niin kuin ne ovat kirjoittajan lukemien dokumenttien pohjalta menneet. Se on vain kauhea tosiasia, että lastensuojelussakin on varmasti resurssipula.
Poista