Petra Hammesfahr: Syysuhri

 

Petra Hammesfahrin Syysuhri (Otava, 2005) on pyörinyt lukemattomien pinossa vuosikausia. Usein olen kirjaan törmännyt, mutta aina on ollut jotain muuta luettavaa. Kun vihdoin kirjaan tartuin, en olisi uskonut lukevani sitä kuukausikaupalla. Oikeastaan lukuaika oli lähes puoli vuotta. Nappasin kirjan tammikuussa mukaani, kun lähdimme miehen kanssa syöpätautien klinikalle kuulemaan miehen kuolemantuomiota. Tarkoitus oli lukea kirjaa junamatkoilla ja kissaulkoiluilla, mutta mitä vielä. Kirja ei edennyt. Ei edes kissaulkoiluilla, koska ne alkoivat oikeastaan vasta nyt kesäkuussa täydellä teholla. Hienoinen lukujumi siis on ollut tämän kirjan kanssa.

Syyskuun neljästoista on pelottava päivä. Ainakin joka toinen vuosi. Silloin nimittäin katoaa nuori nainen. Poikkeus on vuosi 1990, jolloin 18-vuotias Karen joutuu onnettomuuteen, joka sekoittaa hänen elämänsä täysin. Karenin elämä ei muutenkaan ole ollut helppoa. Hänet on raiskattu 15-vuotiaana. Raiskaus on johtanut raskauteen ja ei-toivotun tyttären syntymään. Onnettomuudella on silminnäkijä Marko, jonka kanssa Karen avioituu myöhemmin. Karenin veli Norbert jyrkästi avioliittoa vastaan, eikä luota Markoon yhtään. Toisaalta Norbertin joka toisena vuonna syyskuussa tekemät lomamatkat ilman perhettä ovat myös jokseenkin outoja. 

Thomas Scheib poliisista on tutkinut vuosikaudet naisten mysteerikatoamisia. Hän on jäänyt kadonneiden naisten maailmaan, eikä päästä tutkimuksistaan irti, vaikka kollegat naureskelevat ja häntä yritetään painostaa muihin tehtäviin. Scheib on tehnyt tarkkaa työtä. Kaikki kadonneet naiset ja heihin liittyvät asiat ovat kirjoissa ja kansissa. Hän on yrittänyt kääntää jokaisen kiven ja kannon selvittääkseen, kuka on naisten katoamisten takana. Kun tutkimus saa lopulta ratkaisevan käänteen, kuinka Scheibin tutkimusten kanssa käy? Onko hän ollut oikeilla jäljillä vai löytyykö ratkaisu jostain aivan muualta?

Tarinan keskiössä ovat Karenin elämä ja hänen lähipiirinsä sekä poliisin tutkimustyötä tekevä Scheib. Kirjan henkilöhahmot jäivät hieman ohkaisiksi. Jollain tavalla olisin toivonut henkilöille vahvempia piirteitä, mutta ehkä se johtui siitä, millainen kirjan rakenne oli. Kirjan tarina on sinänsä jännittävä, mutta minua häiritsi, kuinka tarinaa kerrottiin. Ikään kuin kaikkea olisi katsottu ulkopuolelta ja vain kerrattu tapahtumien kulku. Pidän dekkareissa siitä, kuinka lukija tuntee olevansa osa tarinaa, ja kuinka jännittävät hetket nostattavat ihokarvat pystyyn. 

Syysuhrissa on paljon henkilöitä. Voisin sanoa, että jopa hieman liikaa. Tosin kirjan alkusivuilla on henkilölistaus, mutta minähän en sitä enää muistanut, koska kirjan lukemiseen meni kuukausikaupalla aikaa. Huomasin listan jälkikäteen selatessani kirjaa. Karenin perhe tulee tietenkin tutuksi, mutta kaikki muut henkilöt tuntuivat välillä sotkeutuvan yhdeksi mössöksi. Mietin, olisiko tarinaa voinut hieman teroittaa vähemmällä väkimäärällä, jolloin siihen olisi voitu saada enemmän intensiivisyyttä. Karen on mielenkiintoinen päähenkilö ja olisin pitänytkin siitä, että lukija olisi enemmän voinut tuntea olevansa Karenin nahoissa. 

Kirjan saksankielinen alkuteos Das Letzte Opfer on ilmestynyt vuonna 2002. Kirjan on suomentanut Marja Kyrö. 

Petra Hammesfahrin Syysuhri on hyvä välipalakirja muiden kesälukemistojen ohessa. 

Tällä viikolla 7.-13.6.2021 vietetään valtakunnallista Dekkariviikkoa, jossa myös kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjabloggaajien Dekkariviikkoa emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina.