Eeva Helle: Seitsemän päivää

 

Edellisessä postauksessa kerroin, että Eeva Joenpellon syntymästä tulee torstaina 17.6.2021 kuluneeksi 100 vuotta. Koska Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija on heittänyt somettajille Eeva Joenpelto -haasteen, halusin lukea myös toisen kirjan Eeva Joenpellolta. Nyt tietysti moni ihmettelee, miksi postauksen otsikko on Eeva Helle: Seitsemän päivää (Kansankirja, 1946), jos Joenpeltoa oli tarkoitus lukea. Eeva Joenpelto julkaisi kaksi ensimmäistä romaaniaan salanimellä ja tämä on niistä ensimmäinen.

Kirjakauppias Malmström on piintynyt vanhapoika. Hän on ylemmyydentuntoinen, eikä tavallisen kansan ilakoinnit kosketa häntä. Hän asuu kahdestaan kodinhoitajansa Idan kanssa. Ida on Malmströmiä vanhempi ja syvästi uskonnollinen nainen. Malmströmin ja Idan elämä sujuu tasaisesti. Välillä on pientä kinaa, mutta ei mitään sen vakavampaa. Pääsiäisviikolla alkaa kuitenkin tapahtua. Eräänä päivänä Malmström ei palaakaan töistä normaalisti kotiin. Tulee yö, eikä miestä sittenkään näy. Ida on sekaisin huolesta. Mitä kirjakauppiaalle on tapahtunut? 

Ilmari Malmström on rakastunut. Hän on tavannut Iris Kiven, joka on uskotellut miehelle olevansa kustannusasiamies. Oikeasti Iris Kivi on ilolintu, joka elää sillä, että rikkaat miehet maksavat hänen menonsa. Vastineeksi hän antaa miehille jotain muuta. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että Iris on pulassa. Hänet on potkittu pois seurueesta, jossa viina virtaa, eikä rahoja lasketa. Kirjakauppiaassa Iris näkee helposti höynäytettävän miehen. Malmström pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa naisen viereen nukkumaan, eikä maailma ole sen jälkeen entisenlaisensa. Onko tässä vuosisadan rakkaustarinan alku vai selviääkö kirjakauppiaalle, mikä Iris Kivi on naisiaan? 

Jestas, että oli mukavaa luettavaa. Tarina etenee kronologisesti ja kirjan henkilöhahmot ovat omanlaisia karikatyyrejä. Henkilöiden luonteenpiirteet tulevat hyvin esiin, eikä heidän ulkonäköänsäkään tarvitse miettiä, koska Eeva Joenpelto on kuvaillut henkilöt hyvin tarkasti. Mahtavaa kirjallista maalaustaidetta. Joenpellon rikas kieli tulee esiin jo tässä hänen ensimmäisessä romaanissaan. 

Joenpelto ottaa kirjassaan kantaa siihen, millaisia vaikutuksia rahalla on ihmisiin. Mitä enemmän rahaa ihmisellä on, sitä ahneemmaksi ja röyhkeämmäksi hän muuttuu. Rahattoman ihmisen tuska on kirjassa kuvattu äärimmäisen hyvin. Millaisiin tekoihin rahattomuus voi johtaa, jos ei näe minkäänlaista ulospääsyä? Kuinka nopeasti ihminen joutuu totaaliseen ahdinkoon? Voin hyvin kuvitella, että 1940-luvulla rahattomuus on ollut yhtä suuri ongelma kuin nykyään. Rahattomalla ihmisellä ei tunnu olevan mitään arvoa. 

Minua huvitti, kuinka Joenpelto kuvasi kirjassaan sitä, millaisia kirjoja ihmiset haluavat lukea. Pakostakin tuli sellainen ajatus mieleen, halusiko Joenpelto sivaltaa kirjallisia piirejä tekstillään. Joenpelto ainakin uskalsi kirjoittaa rohkeita ja erilaisia tarinoita.

 

Täällä haluttiin lukea elämän kauniista ja miellyttävistä puolista. Jos joku rohkeni ravistaa ihmiset hereille kuvaamalla elämää niin alastomana kuin se oli, häntä sanottiin villitsijäksi, joka ei antanut mitään vaan ainoastaan paljasti. Täällä luettiin edelleenkin mieluummin ritariajan hyveistä ja kahisevista hameista. Hameen alle sen sijaan uskaltauduttiin ani harvoin, ainakaan kirjoissa. (s. 168)

 

Nautin kirjan vanhasta tuoksusta. Kirja on vuodelta 1946 eli tänä vuonna tulee 75 vuotta täyteen sen ilmestymisestä. Pidin myös siitä, kuinka kirjan sidontalangat olivat näkyvissä kirjaa lukiessa. Tällaista teosta käsitellessä tulee jollain tavoin nostalginen olo. On myös kummallista, kuinka hellävaroen tällaista kirjaa haluaa pidellä. 

Eeva Helteen tai oikeasti Eeva Joenpellon Seitsemän päivää on kirja, joka toimii hyvin nykyaikanakin. Kirjaa ei kannata sivuuttaa, jos vastaan tulee, ja jos on tykännyt Joenpellon tuotannosta.