Ruth Hogan: Lauluja variksille

Luin alkuvuodesta Ruth Hoganin viehättävän kirjan Kadonnoiden tavaroiden vartija. Pidin kirjan tunnelmasta, ja siksi olikin enemmän kuin mukavaa tarttua Ruth Hoganin toiseen suomennettuun teokseen Lauluja variksille (Bazar, 2020). Pelkästään kirjan kaunis kansi houkuttelee lukemaan. Punaiset korkokengät ja vaaleanpunaisia ruusuja. Somaa. Ja kukapa muu kauniiden kansien takana on kuin Laura Noponen.

Marsha on sinkkunainen, jonka ympärillä leijuu surun pilviä. Hän on menettänyt yli kymmen vuotta aikaisemmin poikansa, eikä hän osaa jatkaa elämäänsä. Päivät menevät psykoterapeutin työssä ja vapaa-ajat uimalassa, jossa Marsha yrittää hukuttaa itsensä. Tai ei oikeasti hukuttaa, mutta tällä tavoin hän haluaa päästä mahdollisimman lähelle poikaansa. Veden alla mahdollisimman pitkään ja tietysti hengittämättä. Marshalla on toinenkin vapaa-ajan harrastus, joka on varsin erikoinen, jos sitä harrastukseksi voi sanoa. Hän tykkää kulkea koiransa kanssa hautausmaalla ja jutella kuolleille sieluille. Ei hän kuolleita ole tuntenut, mutta hän kuvittelee heille luonteenpiirteitä sekä menneisyyden ennen kuolemaa. Hautausmaalla Marsha tutustuu erikoiseen naiseen. Naiseen, joka on pukeutunut kummallisesti, syöttää lintuja ja laulaa uskomattoman upeasti. 

Alice on yksinhuoltaja, jonka elämässä ei ole mitään muuta kuin murrosikää lähestyvä poika Mattie. Ei ole sukulaisia, ei ystäviä. Mattie on Alicen elämän tärkein asia, mutta mitä tapahtuu, kun pientä tiivistä perhettä uhkaa suuri uhka? Niin suuri, että Alice meinaa menettää järkensä, eikä Mattie ymmärrä, miksi äiti on muuttunut aivan kummalliseksi. 

Marshan ja Alicen tarinat kulkevat rinnatusten, vaikka mielestäni Marshan tarina saikin kirjassa enemmän painoa. Lukija saattaa aavistaa, mitä lopussa tapahtuu, mutta se ei laimenna lukunautintoa. Molemmat naiset ovat mielenkiintoisia, vaikka välillä näinkin Alicessa hyvin outoja piirteitä. Toisaalta Alicen piirteet selittyvät tarinan edetessä. 

Aivan käsittämätöntä, kuinka paljon tunnetta Ruth Hogan on kirjaansa saanut tuotua. Marshan surumielisyys on käsinkosketeltavaa. Aina en lukijana voinut ymmärtää Marshan tempauksia uimalassa, mutta toisaalta olin Marshan puolella. Henkilökohtainen suru on niin iso asia, ettei kukaan voi sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Pidin kuitenkin Marshasta. Hänen tapansa kulkea hautausmaalla toi mieleeni ajatuksen, miksen itsekin kävisi useammin hautausmaalla. Ihan vaikka vain rauhoittuakseni. 

Ruth Hogan osaa viljellä myös huumoria. Surumielisyyden lisäksi kirjassa on oivaltavaa huumoria, joka uppoaa minuun täydellisesti. Hogan ironisoi häikäilemättä pinnallisia ihmisiä, joille mammona ja muotivaatteet ovat tärkeintä elämässä. Nautin myös siitä, millainen auto Marshalla on. Ei todellakaan mikään uusi vauhtihirviö, vaan rättisitikka. Marshan koira on irlanninsusikoira, joka kuolaa joka paikan, eikä käyttäydy nätisti. Aivan mahtavia asioita, jotka jaksavat naurattaa jo pelkästään, kun ajattelee tällaisia asioita. 

Kirjassa on monia eri juonikuvioita, jotka tuovat hyvää lisämaustetta kirjan päätarinoihin. Tapa, jolla Hogan kuvaa erilaisia ihmisiä on hyvin elävää. Ei tarvitse paljon mielikuvitusta käyttää, kun näkee kaikenlaisia erikoisuuksia ja värikkäitä persoonia silmiensä edessä. Tällainen ihmiskuvaus on loistavaa, koska jokainen ihminen on oma persoonansa ja tässä kirjassa persoonat näkyvät. 

Kirjan yksi kantava teema on oman lapsen kuolema. Kuinka ihmiset käsittelevät tällaisia asioita ja kuinka lähipiiri asiaan suhtautuu. Lapsen kuolema on niin kauhea asia, ettei sellaista haluaisi kenellekään tapahtuvan. Kun oma lapsi kuolee, kuolee omasta itsestään jotain samalla kertaa. Pidän siitä, kuinka Hogan on asiaa käsitellyt kirjassa, vaikka kirja ehdottomasti onkin kaunokirjallinen teos. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Wisdom of Sally Red Shoes on ilmestynyt vuonna 2017. Kirjan on suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. 

Ruth Hoganin Lauluja variksille on kirja, joka itkettää ja naurattaa, mutta joka antaa myös toivoa. Tämä on kirja, jonka kanssa joulunpyhinä olisi mukava viettää hetken, jos toisenkin.

Lämmin kiitos kustantajalle hienosta kirjasta.