Ajatuksia koronakeväästä

Olen postannut tänä keväänä harvakseltaan. Silloin harvoin, kun olen jotain kirjoitellut, olen lähes aina maininnut jollain tavoin myös koronan. Korona on koskettanut koko maailmaa ja sillä on pitkät vaikutukset tulevaisuuteen. Kuinka itse olen selvinnyt tästä kaikesta ja mitä kaikkia ajatuksia mieleeni on tullut?

 

Oikeastaan kaikki alkoi Suomessa torstaina 12.3., jolloin suomalaisten tajuntaan iski, että korona on täällä ja siihen on varauduttava. Ihmiset ryntäsivät tyhjentämään kauppojen hyllyjä. Vessapapereita ostettiin paalitolkulla. Desinfiointiaineet ja saippuat hävisivät kauppojen hyllyiltä hujauksessa. Säilykkeet ja kuivatuotteet vietiin viimeistä pakkausta myöten kaupoista. Itse olin vielä samaisena iltana menossa työkaverini kanssa kirjaston yleisötilaisuuteen kuuntelemaan Kirsti Mannista. Mies, joka täällä asuu, sanoi, onkohan koko tilaisuutta edes. Katsoin netistä ennen kirjastoon menoa, että ei ole peruttu, joten suuntasin kirjastoon. Peruutettuhan tilaisuus kuitenkin oli. Ihana Robert’s Coffee kuitenkin vielä palveli, joten suuntasimme sinne parantamaan maailmaa.

 

Perjantaina töissä hieman ihmettelimme ihmisten hysteriaa, mutta jatkoimme normaalia työntekoa avokonttorissa. Seuraavan viikon maanantaina minulla oli lääkäriaika Meilahdessa. Hieman jännitin, tuleeko soitto ja aika perutaan. Se olisi ollut jonkinlainen katastrofi, koska sairauteni hoito tai oikeastaan sairauden selvitys oli jo siihen asti viivästynyt kuukausia erinäisten sattumusten takia. Se on kuitenkin niin pitkä tarina, että vaatii aivan oman postauksensa. Lääkäriaikaa ei peruttu, mutta selvästi Meilahden sairaala oli normaalia hiljaisempi. Tosin kasvosuojaimia en nähnyt kuin yhdellä siviilihenkilöllä. Käyntiin liittyy myös huvittava yksityiskohta. Perjantaina HSL oli ilmoittanut, että bussien etuovista ei saa mennä sisälle. Pasilan aseman edustalla linja-autopysäkillä katselin, kun yksi nainen käännytettiin etuovelta keskiovelle. Itse varauduin asiaan ja menin sisälle keskiovesta. Ongelma oli vain se, ettei leimauslaite ollut toiminut junassa, joten minun oli pakko leimata lippu. Leimauslaite oli ainoastaan bussin etuosassa, joten hoippelehdin sinne ja yritin väistää henkilöä, joka oli päässyt etuovesta sisälle. Päästessäni leimauslaitteelle, en saanut leimattua lippua ennen kuin pitkän matkan päässä, kun bussi pysähtyi liikennevaloihin. Oli todella turvallinen olo seisoa siinä leimausautomaatin vieressä bussin kaasutellessa ja jarrutellessa. Meilahdessa, kun odottelin pääsyä lääkärin juttusille, radiossa kerrottiin, että HSL:n busseihin saa kulkea myös etuovista, koska leimauslaitteita ei välttämättä ole kuin etuovella. Eli se siitä järkevyydestä.

Seuraavalla viikolla menin kampaajalle. Kampaaja kertoi, että noin 70 % varatuista ajoista oli peruttu. Edelleen ihmettelin, mikä hysteria ihmisiin on iskenyt. Tämän jälkeen olin viikon 13 talvilomalla. Ennen kuin jäin talvilomalle, otin varmuuden vuoksi työläppärin ja pari työvihkoa kotiin. Ihan vain, jos tilanne muuttuisi, niin jäisin kotikonttorille. Ehtihän se muuttua. Ilmoitin esimiehelleni jääväni etätöihin. Onneksi olin ehtinyt opetella Teamsin käytön, niin tiesin, mitä pitää tehdä, kun oli palaveri. Moni muu vasta harjoitteli Teamsin käyttöä, eikä siihen oltu tietystikään saatu sen kummempaa koulutusta. Myöhemmin minulle tosin selvisi, että jossain oli jokin video, jonka olisi voinut katsoa ja opetella, kuinka ohjelmaa käytetään.

 

Jo ennen etätöitä keskustelimme, mikä on koronan vaikutus työpaikkani liiketoimintaan. Hieman siinä joku saattoi huvittuneesti todeta, mitä se meihin vaikuttaisi, mutta meitä oli muutama henkilö, jotka olimme huolestuneita mm. Italiassa riehuvasta koronapandemiasta. Tästä saattaisi olla tiedossa ongelmia ja olihan siitä, eikä se rajoittunut pelkästään Italian tilanteeseen, vaan vaikutuksia alkoi tulla ympäri maailmaa. Huhtikuussa alkoivat myös nopeutetut yt-neuvottelut, kuten niin monessa muussakin yrityksessä. Yksin emme tämän ongelman kanssa todellakaan olleet. Yt-neuvottelujen tulos oli maksimissaan 90 päivää lomautusta vuoden 2020 loppuun mennessä. Itselleni tämä tarkoitti sitä, että lomautusta tuli kaksi viikkoa toukokuulle ja kesäkuulle yksi viikko. En silti jaksa uskoa, että lomautukset jäivät tähän, vaan niitä varmasti tippuu vielä lisää loppuvuoden aikana, ja voi olla jopa uudetkin yt-neuvottelut tiedossa.

 

Äitini sai tietää sairastavansa rintasyöpää juuri ennen joulua. Hän joutui läpikäymään kaksi leikkausta ja kolmen viikon sädehoidot tänä keväänä. Sädehoidot ajoittuivat maalis-huhtikuulle. Tilanne oli hankala, koska yli 70-vuotiaat oli laitettu karanteeniin, mutta hoidothan oli silti hoidettava. En edes tiedä, millaisia kaikkia mietteitä äitini on joutunut läpikäymään, kun on odottanut vuoroaan sädehoitoklinikalla. Kaiken kurjuuden keskellä omat lapset eivät saaneet vierailla hänen luonaan. Vappuna tosin teimme poikkeuksen. Äidiltäni olivat kaikki lukemiset loppuneet. Sovimme terassitreffeistä. Äitini ja hänen miehensä ajoivat meille. Vaihdoimme kirjakasseja ja yritimme pitää turvaväliä yllä, mutta kyllä oli ihana nähdä rakasta äitiä ja äiti sai kaipaamaansa luettavaa.

Ensimmäinen lomautusjaksoni osui toukokuun keskimmäisille viikoille. Ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi TE-keskukseen heti, kun sain lomautusilmoitukset. Sehän vasta mielenkiintoinen juttu olikin. En ymmärtänyt, että ilmoituksessa voi oikoa, joten täytin uskollisesti jokaisen ilmoituksen kohdan. Meinasin repiä vähäisetkin hiukset päästä, koska olisi pitänyt tietää tarkalleen, minä päivänä mikäkin koulu on alkanut. Olen opiskellut suhteellisen paljon. On useampi tutkinto ja vain kauppaoppilaitoksen todistuksessa kerrottiin, milloin koulu oli alkanut. Siinä sitten yritin laskea, alkoivatko koulut syksyllä vai keväällä ja heittelin päivämääriä ihan omasta päästäni, koska en voi oikeasti muistaa yli kolmenkymmen vuoden takaisia koulujen aloituspäivämääriä. Huh huh! Onneksi liiton työttömyyskassan hakemus oli helpompi täyttää, vaikka sekin toimi hieman epäjohdonmukaisesti. Mitä sitten tein lomautuksilla? En oikeastaan mitään. Kelit olivat kurjat, joten pääasiassa luin ja tein palapelejä. En siis alkanut mihinkään kaappien siivousintoiluihin, enkä muutenkaan koti siistiksi kevätkampanjoihin. Herra Karvajalka sai enemmän huomiota kuin normaalisti.

 

Kuinka muuten Herra Karvajalka on ottanut tämän kaiken? Hänellä on ollut harjoittelua etätöiden kanssa. Aluksi hän viihtyi alkuviikot vieressäni erittäin hyvin. Niin hyvin, että yleensä valtasi tietokonetuolini ja minä jouduin siirtymään niin sanotusti kovemmalle jakkaralle. Loppuviikot menivät niin, että herra Karvajalka väsyi kaikesta työnteosta ja alkoi nukkua jo aamupäivällä. Tosin lounasaikaan piti herätä ja vallata tuolini, koska tiedossa saattoi olla iltapäiväkahvitilaisuus muutaman työkaverin kanssa. Siinä oli mukava köllötellä ja välillä maukaista, jos puhuin tai nauroin liian kovaäänisesti. Lomautusviikoilla Herra Karvajalka keksi, että iltaulkoilut voi venyttää todella myöhään. Nyt, kun työt ovat taas jatkuneet, on herralla ollut opettelua, ettei palvelijatar voi lähteä enää kymmenen aikaan illalla tunnin iltalenkeille.

Yli kahteen kuukauteen en työpaikallani ole käynyt, kunnes tein poikkeuksen. Päätin keskiviikkona mennä yhdeksi päiväksi konttorille, koska en yhtään muistanut, mihin kuntoon työpöytäni jäi, kun talvilomalle lähdin. Oli todella outoa. Nukuin edellisen yön huonosti. Aamulla meni hirvittävästi aikaa, kun piti laittaa hiuksia ojennukseen ja naamaan hieman make-upia. Etätöissähän on se ihanuus, että on voinut olla niissä kaikissa ihanimmissa ja pehmeimmissä kotivaatteissa, eikä ole tarvinnut välittää ulkonäöstä. Olen nimittäin Teams-palaverit ollut ilman kameraa. Työpaikalla oli jonkin verran ihmisiä eli kaikki eivät ole etätöissä syystä tai toisesta. Itse majoittauduin työsoppeeni. Lounaalla kävin tekemässä palapelikauppoja ja ostamassa jäätelön. Salaatin söin työpöytäni ääressä ja vedet ja teet nautin myös töiden lomassa. En siis mennyt kahvihuoneeseen istumaan ja viettämään aikaani. Konttoripäivässä oli se hyvä puoli, että sain tulostettua muutamia työasioita, joita on helpompi tutkia paperilta. Nyt kuitenkin taas jatkan etätyöskentelyä.

Lomautuksella ollessani kävin taas kampaajalla. Kampaaja kertoi, että viimeiset kaksi viikkoa on ollut kiirettä. Kaikki ihmiset haluavat laittaa hiuksensa. Itse huomasin toissa lauantaina, että kaikki ihmiset olivat saaneet Vapaudut vankilasta -kortin. Kauppa oli aivan täynnä ihmisiä. Aivan kuin pahimpaan jouluruuhkaan. Kokonaisia perheitä, seurustelevia pariskuntia, juoksevia lapsia. Jos olisin tämän tiennyt, olisi kauppareissu saanut jäädä toiseen ajankohtaan. Aivan kuin ihmiset olisivat unohtaneet, että korona elää edelleen.

 

Se, mitä olen kaivannut koronakeväänä, on kulttuuritapahtumat. Mielenkiintoisia teatterielämyksiä on jäänyt väliin. Toki on alkanut tulla striimaustarjontaa, mutta se ei ole sama asia kuin elävä teatteri. Olen myös kaivannut taidenäyttelyitä. Tänään ajattelinkin, että Kiasmaan on suunnattava piakkoin. Jossain television aamulähetyksessä haastateltiin Seppo Fräntiä, joka on lahjoittanut Kiasmalle mittavan taidekokoelman. Hullu rakkaus -näyttely on ehdottomasti nähtävä. Monikohan muu näyttelyn haluaa nähdä?

Yhtenä lomautuspäivänä tuli myös fiilis, että olisi kiva istahtaa jonnekin kahvilaan ja seurata elämän menoa cappuccinon äärellä. Haaveeksihan se vielä jäi, koska ravintolat ja kahvilat ovat kiinni. Ravintoloista on käyty paljon keskustelua. Ymmärrän yrittäjien huolen bisnesten puolesta, mutta samalla huolettaa se, millainen tulee olemaan ryntäys kesäterasseille kesäkuussa. Onneksi takana ovat ne ajat, että terassille piti päästä istumaan siiderilasin kanssa.

Luettavaa minulla on riittänyt. Kiitos ihanille kustantajille, jotka ovat lähettäneet kirjapaketteja sekä lukemattomille kirjapinoille. Olen kuitenkin miettinyt sitä, miksi kirjastot piti sulkea kokonaan. Eikö olisi voitu sulkea kirjastot siten, että kirjapalautuksia voi tehdä ja varauksia tehdä? Varatut kirjat olisi henkilökunta voinut pussittaa valmiiksi. Asiakas olisi voinut sovittuna ajankohtana käydä noutamassa varaamansa kirjat. Olisi vältytty monilta lomautuksilta ja moni ihminen olisi selvinnyt koronakeväästä helpommalla, kun olisi ollut edes jokin henkireikä, joka tuo iloa elämään.

 

Koronapandemia opettaa ihmiskunnalle varmasti paljon. Itse olen ollut iloinen siitä, kuinka luonto on osoittanut toipumisen merkkejä monessa paikassa. Olen myös tyytyväinen etätyömahdollisuuteen, vaikka se on minulla ollut aiemminkin. Toivonkin, että tulevaisuudessa etätyöt tulisivat yleistymään entisestään. Vaikka työkavereita on välillä ikävä, on siitä huolimatta kivaa, kun voi aamulla herätä hieman myöhemmin ja illat ovat pidemmät. Ihan vain sen takia, ettei työmatkoihin mene aikaa. 

Nyt tästä postauksesta tuli hurjan pitkä, mutta jäi varmasti monta asiaa pois, joita en nyt muistanut, kun postausta kirjoittelin. 

Kuinka sinä olet kokenut koronakevään?

Jälihuomautuksena mainittakoon, että Blogger on tehnyt taas joitakin päivityksiä. Tämän postauksen kuosiin saaminen oli jokseenkin hankalaa, eikä siitä vieläkään hyvä tullut.