Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua

Mikä on parasta korona-aikana? Hyvät kirjat ainakin. Tuomas Marjamäen Myöhäistä katua (Docendo, 2020) on sellainen kirja, joka on juuri sopivaa luettavaa nyt. Viihdyttävää, ilkikurista ja tunnelmallista. Vinkkinä kerrottakoon, että löytyy myös E-kirjana

Kauno Brandt on lähes satavuotias. Mies oli aikoinaan yksi Suomen merkittävimpiä elokuvatähtiä, kunnes päätti jättää elokuvauran taakseen ja keskittyä tavanomaisempiin töihin. Eikä kukaan enää edes muista koko miestä, koska kaikki luulevat miehen kuolleen. Ei tarvita kuitenkaan kuin pieni poikkeama miehen arkirutiineihin, niin ratas pyörähtää liikkeelle ja Kauno Brandt on jälleen uutisotsikoissa. Miten tällainen sopii iäkkäälle miehelle, joka on yrittänyt kaikin tavoin pysyä pois julkisuudesta ja varjella salaisuuksista suurinta?

Kauno Brandt on juuri sellainen harmaahapsinen kohtelias herrasmies, josta luulisi kaikkien naisten pitävän. Asia ei kuitenkaan välttämättä aina ole niin, koska maailmahan on vaaroja täynnä, ja tällainen voi olla jonkun mielestä hyvinkin epäilyttävää. Kaiken lisäksi Kaunon päätyminen uutisotsikoihin aiheuttaa iltapäivälehden toimituksessa eripuraa. Esko Kärkkäinen on Suomen tunnetuin ja hävyttömin juorutoimittaja, joka haluaa osansa Kaunosta tai ainakin Kaunon salaisuudesta. Ella Pöyhönen on puolestaan aloitteleva toimittajakokelas, joka haluaa pelastaa Kaunon suuremmilta vaikeuksilta. Onhan Ellan syytä se, että Kauno otsikoihin päätyi.

Kirjan tarina on kerrassaan mainio. Eletään vuotta 2020, mutta Kaunon mietteissä päädytään usein 1950-luvulle ja Liisankadun elokuvastudiolle. Kirjassa vilahtelevat myös esimerkiksi ohjaaja T. J. Särkkä, Siiri Angerkoski ja Mika Waltari, joiden luonteenpiirteet tulevat lukijalle nopeasti hyvinkin tutuiksi. Tuomas Marjamäki kuvaa 1950-lukua siten, että lukija voi aistia menneen ajan joka solullaan. Kotimaiset, mustavalkoiset elokuvat alkavat elää omaa elämäänsä lukijan ajatuksissa. Välillä voi poiketa Eliteen tapaamaan tuttuja ja kuuntelemaan jazzia.

Herkullisten henkilöhahmojen ja hienon tarinan lisäksi kirjaan on hienosti saatu ujutettua ajatusta wanna be -julkkiksista. Siis sellaisista, joista kukaan ei halua tietää mitään, mutta kaikki kuitenkin lukevat juorut, jotka heistä on kirjoitettu. Siis jos lukevat. Ainakin wanna be -julkkikset itse lukevat. Toisena ääripäänä kirjassa on julkisuuden henkilö, josta ei kukaan saa mitään irti. Jokainen voi itse miettiä, kumpi on kiehtovampaa. Ollako salaperäisyyksien sumussa vai jakaako itsestään aivan kaikki koko maailmalle tai ainakin koko Suomelle?

Kirjan nimi Myöhäistä katua on oiva. Sellaista sanoilla leikittelyä, jolle itse lämpenen hyvin nopeasti. Kirjasta löytyy enemmänkin tällaisia nokkeluuksia, jotka nostavat hymyn huulille. Pidän muutenkin tavasta, jolla Marjamäki vie tarinaa eteenpäin. Lukeminen on helppoa, eikä lukijan tarvitse miettiä jokaisen sanan painoa tai tarkoitusta syvällisesti. Tämä kirja on helppo luokitella mukaviin lukukokemuksiin.

Kirjan kannet ansaitsevat erityiskiitoksen. Jyri Alanne on kirjan graafisen suunnittelun takana. Kirjan paperikannet luovat salaperäisen tunnelman, mutta vielä hienompi yllätys tulee esiin, kun poistaa kansipaperit. Kirjan kannessa on hopeanhohtoisen herrasmiehen figuuri.

Myöhäistä katua on veijaritarina, joka on hyvin kirjoitettu, ja jonka tarina jaksaa kantaa alusta loppuun saakka. Tätä kirjaa on helppo suositella kaikille huumorin ja sanaleikittelyjen ystäville. Niin, ja löytyy kirjasta rakkauttakin. Monenlaista.

Kiitos kustantajalle mukavasta lukuelämyksestä.