Valkoinen – uuden alku?

Valkoinen. Mitä se tuo mieleen? Puhtauden. Viattomuuden. Uuden alun. Näitä kaikkia voi ajatella olevan myös Kansallisteatterin Alinassa ainakin ensihetkellä, kun istahtaa Omapohjan katsomon penkille ja katsoo näyttämölle. Kaikki on valkoista. Myös näyttämöllä oleva nainen, Alina (Anna Valpuri), on pukeutunut valkoiseen.

Näytelmän alkaessa valkoisen värin lumous katoaa nopeasti. Alina on alkanut huolehtia päihderiippuvaisesta veljestään Emilistä (Pyry Nikkilä), eikä näky ole enää valkoinen, vaikka Emilinkin vaatteet ovat valkoiset. Alina hoivaa ja huoltaa. Ruokkii ja neuvoo. Anelee ja asettaa kieltoja. Alinan huolehtimisesta tulee tavallaan myös riippuvuus. Hän on riippuvainen veljestään ja haluaa, että kaikki olisi niin kuin lapsuudessa. Emil ei kuitenkaan halua apua. Tilanne ajautuu yhä kaaosmaisemmaksi. Onko Alinalla ja Emilillä ulospääsyä tilanteesta?

Pyry Nikkilä ja Anna Valpuri

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Minulla oli tietynlainen odotus, kun lähdin katsomaan Alinaa. Ajattelin, että Alina on huolesta suunniltaan, mutta hämmästyin, kuinka Alina hymyili. Kuinka kukaan voi hymyillä, jos läheinen ihminen on huonossa jamassa? Vähitellen kaikki kuitenkin selvisi. Alina yritti pitää kulisseja yllä sekä luoda positiivista ja toivoa antavaa ilmapiiriä hymyilemällä. Tosin ei se hymy aina jaksanut pysyä kasvoilla. Hämmästyttävää työskentelyä Anna Valpurilta. Rooli ei ole helppo. Valpuri on koko näytelmän ajan katsojien suurennuslasin alla. Katsojat haluavat tietää, mitä nainen seuraavaksi tekee ja kuinka tarina etenee.

Emilin roolissa oleva Pyry Nikkilä esittää hienosta päihderiippuvaista ihmistä. Itse aina kavahdan tällaisia henkilöitä, ja kieltämättä näytelmää katsoessanikin tuli inhon ja pelon tunne. Tämä kertoo siitä, kuinka loistavalla roolityöllä vaatetuksella ei ole väliä. Inho iski tajuntaani, vaikka miehellä puhtaat valkoiset vaatteet olivatkin.

Anna Valpuri, Pyry Nikkilä ja Pirjo Lonka

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Näytelmässä on mukana kolmaskin henkilö Pirjo Lonka usealla eri roolituksella. Pidin siitä ratkaisusta, kuinka Lonkan vaatetus oli Alinasta ja Emilistä poiketen tavallista. Valkoinen ei ollut pääosassa, eikä tarvinnutkaan, koska valkoinen kupla oli Alinan ja Emilin suhde.

Näytelmän käsikirjoittaja Elli Salo oli Bloggariklubilla kertomassa Alinasta. Näytelmän materiaali saa vakavaksi, eikä siihen mahdu nokkelointia. Aines on haurasta ja raskaasta tekstistä on pitänyt löytää elementit keveyteen. Näytelmän teemoja ovat huoli, huolenpito, läheisyys, riippuvuus ja rakkaus sekä tietenkin sisaruus. Käsiohjelmassa Elli Salo kertoo kuunnelleensa Arvo Pärtin musiikkia kirjoittaessaan näytelmää. Für Alina -kappaleen ohje soittajalle on: ”Rauhallisesti, ylväästi, itseä kuunnellen”. Tätä kaikkea on myös näytelmä Alina, jonka nimi juontuukin kyseisestä kappaleesta.

Pyry Nikkilä ja Anna Valpuri

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Alina on vaikuttava ja puhutteleva näytelmä. Näytelmän loppukohtaus on mielestäni yksinkertaisesti hieno. En halua paljastaa sitä, mutta siihenkin liittyy väri ja uuden alku. Katsojalle jää toive siitä, että Alina pääsisi eteenpäin elämässään. Niin surulliselta kuin se kuulostaa, niin joskus on osattava irrottautua menneisyyden kahleista, vaikka kuinka ne kuinka tiukassa olisivatkin.

Alina on näytelmä, joka saattaa jakaa mielipiteitä. Olen kuitenkin varma, että jokainen kokee näytelmän omanlaisena ja tekee siitä omat tulkintansa. Itse olen todella iloinen, että sain mahdollisuuden nähdä näytelmän. Rankasta aiheesta huolimatta näytelmä on koskettava.

Alina sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Omapohjassa keskiviikkona 28.8.2019.

Rooleissa: Anna Valpuri, Pyry Nikkilä ja Pirjo Lonka

Käsikirjoitus: Elli Salo

Ohjaus: Riikka Oksanen

Skenografia: Auli Turtiainen

Valo- ja videosuunnittelu: Ville Virtanen

Äänisuunnittelu: Harri Kejonen

Näyttämömesteri: Patric Torné

Tarpeiston teosvastaava-kuiskaaja: Irene Lång

Puvuston teosvastaava: Saija Kiiskilä

Naamioinnin konsultointi: Jari Kettunen

Näin näytelmän medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille ja Bloggariklubille. Kiitos myös kuvalainauksista.