Helmikuun lukupiirikirjana oli Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman (Avain, 2005).
Hieman vanhempaa kirjallisuutta siis, mutta hyvä niin. Uutuuskirjoja on täysin
mahdoton kaikkien lukupiiriläisten saada lyhyellä varoitusajalla, eikä kaikkia
kirjoja vain voi ostaa. Sitä paitsi minulle kirja oli uusi tuttavuus, joten oli
kiva tarttua kirjaan, etenkin, kun kirja oli erittäin koskettava.
Anna saa äidiltään puhelun. Annan isoveli Joona toivoo, että
Anna kävisi tervehtimässä häntä mielisairaalassa. Pyyntö ei ole helppo
toteuttaa. Niin moni asia on mennyt rikki. Anna istuu kahvilassa ja alkaa käydä
elämäänsä läpi. Äiti, isä, veli ja hän. Suomalainen ydinperhe, jossa on kuitenkin
vaiettuja salaisuuksia ja varjoja. On perheväkivaltaa, puhumattomuutta ja sodan
arpia.
Anna ja Ian. Ian, Yhdysvalloista Suomeen muuttanut mies,
jonka elämän samankaltaisuus kietoutuu Annan elämän kanssa yhteen. Ianin isän mielen
sairastuminen Vietnamin sodassa. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. Ianilla on
kuitenkin toiveita, kunnes hän ymmärtää, etteivät toiveet ikinä toteudu.
Lukupiiriläisten ajatukset kirjasta olivat ristiriitaiset.
Samalla, kun kirjasta pidettiin, niin samalla ei kuitenkaan pidetty. Paljon rankkoja
aiheita, jotka tulivat iholle. Mielen sairastumiset ja vaietut perheväkivallat
ovat kuitenkin sellaisia teemoja, joista tulee kirjoittaa. Tällä tavoin lukijat
saavat ehkä hieman laajennettua käsitystään siitä, kuinka vaikeista asioista on
kyse, jos ei ole omakohtaisia kokemuksia tällaisista. Kirjassa onkin hyvin
monta teemaa; sodan kauhujen vaikutukset, uskonto, kiltteys, elämän
sattumanvaraisuus.
Sodan mielipuolisuus näkyy vielä monen sukupolven päähän, ja
tämä tuli kirjassa hyvin esiin. Ei riitä pelkät fyysiset vammat ja sodassa
olleen henkilön mielen vammautuminen. Sota jättää arpensa jokaiseen, joka sen
on jollain lailla kokenut. Itselleni ainakin tuli tunne kirjan luettuani, että
saatan ymmärtää jonkin verran paremmin isovanhempieni kokemuksia sodasta. Eivät
he ikinä kauheasti sota-ajasta puhuneet, ja nyt on liian myöhäistä kysyä. Se
on kuitenkin selvää, että sota oli jättänyt heihinkin jälkensä.
Lukupiirissä tuli keskustelua myös siitä, kehen kirjan nimi Että hän muistaisi saman viittaa. Nimi
on hyvin monijakoinen. Tarkoittaako se sitä, että Joona muistaisi asiat kuten
Anna vai sitä, että Anna muistaisi asiat kuten Joona? Vai viitataanko nimellä
Annan ja Ianin iseihin? Toisaalta kirjan takakannessa sanotaan, että ”yksi päivä keväisessä Helsingissä herättää
lapsuuden maailman, jota päähenkilö ei haluaisi muistaa”. Halusiko Anna
unohtaa lapsuuden kauhut? Luultavasti jokainen lukija päätyy omaan tulkintaansa,
eikä mikään ole väärä.
Elina Hirvosen Että
hän muistaisi saman oli vuoden 2005 Finlandia-ehdokkaana. Lukupiirissä hieman
arvosteltiin sitä, ettei kirjan teksti kuitenkaan olisi ollut kaikilta osin
sutjakkaa luettavaa. Itse en tätä huomannut. Tekstin soljuvuuteen kommentoitiin
myös, että saattaa johtua siitä, että kirja on Hirvosen esikoisromaani.
Elina Hirvosen Että
hän muistaisi saman on ohut kirja, jossa on monta eri tasoa. Tarina on
kaunistelematon totuus elämän kurjemmista puolista. Suosittelen luettavaksi,
jos tykkää aiheista, jotka ravistelevat lukijaa.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3+ (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti