Lumihangen alta

Perjantai-iltaisen teatterin jälkeen lähdin vielä ulos Herra Karvajalan kanssa, koska mies, joka täällä asuu, oli käynyt saunassa. En siis viitsinyt miestä patistaa ulos. Herra Karvajalan kanssa on ollut hieman vaikeaa ulkoilu lähiaikoina, koska kissa on tänä talvena päättänyt, ettei pidäkään pakkasista. Ongelmaksi muodostuu se, ettei sisävessaakaan voi käyttää kuin vain äärimmäisessä hädässä. Isot pojat tekevät tarpeensa ulos.

Kissa olikin ihmeen innokas lähtemään ulos tällä kertaa. Taisi olla kiire tarpeille. Suuntasimme kohti vesitornin tonttia, koska olimmehan tehneet sinne kissapolkuja, joita pitkin on kissankin mukavampi tassutella eteenpäin. Myös Herra Karvajalka on tämän oivaltanut ja lähtikin heti polkua eteenpäin. Montaa metriä emme ehtineet eteenpäin, kun kissa pysähtyi. Ajattelin, tähänkö tulee hätä, mutta ei. Kissa alkoi kytätä lumessa olevaa koloa. Jaa, hiiri tai myyrä on perjantain sana. Kaivoin kännykän esille ja aloin päivittää Instagramia.

Sivusilmällä seurasin kissan touhuja. Haistelua ja kyttäilyä. Normimeininkiä siis, kun myyräpaistia on tiedossa. Hieman tassullakin voi koloa sohia. Sitten hieman enemmän tassuilla kaivamista, koska onhan lumi esteenä. Onhan se kivaa, että kissa saa välillä hieman aktivointia, koska talvi on vaikuttanut todella pitkältä. Kylmäkään ei tuntunut kissaa tällä kertaa haittaavan. Päänkin voi työntää lumiseen koloon.

Keskityin edelleen Instagramiin, mutta en kauan. Yhtäkkiä kissa nosti päänsä. Suussa oli jokin saalis. Kissa syöksyi ohitseni rinta rottingilla ja lähti juoksemaan kohti kotia. Lähdin perään, koska muutakaan en voinut, koska fleksi. Kotiterassilla Herra Karvajalka vilkaisi minua. Silloin sen näin. Kissan suusta pursui sulkia! Mitä ihmettä? Koputin terassin oveen ja mies, joka täällä asuu, tuli ovelle. Selitin, kuinka kissa kaivoi lumihangen alta linnun ja kysyin, olikohan lintu jotenkin sairas vai oliko se ollut peräti kuollut. Samalla kissa yritti tunkea lintupaistin kanssa sisälle. Eihän talvella voi syödä ulkona. Herra Karvajalka ei kuitenkaan sisälle pääse. Mies kertoi, että jotkut linnut kaivautuvat lumihangen alle lämmittelemään. Uskomatonta, en ollut ikinä tällaisesta kuullutkaan.

Kissa ei jaksanut kauan linnusta kiinnostua, koska sanoihan lintu jo viimeisen sanansa. Minua suretti, koska en tykkää siitä, että pikkulintuja napsitaan. Hiiret ja myyrät ovat asia erikseen. Herra Karvajalka ei kuitenkaan halunnut vielä sisälle. Piti palata kololle, koska voisihan siellä olla lisääkin tirpusia. Kello taisi olla jo olla pitkälti yli kymmenen ja siellä me kökötettiin. Kissa halusi tutkia koloa tarkemmin, ja minä edelleen ihmettelin asiaa. Kyllä ihminen oppii joka päivä jotain uutta. Toista saalista ei kuitenkaan herunut, joten jossain vaiheessa lähdimme takaisin kodin lämpöön. Mies oli saaliin siirtänyt parempaan talteen. Kertoi linnun ollen urpiainen.

Aamulla kissa herätti jo ennen kuutta. Kohta alan oikeasti ihmetellä, kuinka voin päivästä toiseen selviytyä lyhyillä yöunilla. Ei ole ihme, jos painoa kertyy ja verenpaine kohisee. Herra Karvajalka on kuitenkin selkeästi piristynyt. Ulos oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Itse halusin kuitenkin hitaan ja laiskan aamun. Kissa siis terassille fleksiin kiinni. En pitänyt kiirettä ulkoilun kanssa ja yhteiselle ulkolenkille pääsimmekin vasta kahdeksan aikoihin.

Kissalla oli suunta selvä. Ette ikinä arvaa. Kololle tietysti. Sanoin, ettei siellä enää mitään lintusta ole. Linnut ovat jo heränneet ja ovat aamupuuhissaan. Polulla kuitenkin oli yksi lintu, joka pölähti lentoon meidät nähdessään. Hyvä niin. Yritin saada kissaa tekemään suuremman hätänsä, mutta kissalla oli muuta mielessään. Yksi lintu lenteli hieman kauempana. Herra Karvajalan katse seurasi lintua. Minä jo tietysti ehdin linnun hävittää näköpiiristäni. Kissan katse on kuitenkin tarkka.

Tässä vaiheessa lumihankikaan ei ole este. Kissa syöksyi umpihankeen ja minä perässä. Ihmettelin, mitä kissa aikoo, kunnes ymmärsin. Kissa tarpoi itsensä lumihangen keskellä olevan kolon luo. Syöksy koloon ja nousu ylös. Suussa roikkui jälleen kerran pikkulintu! Apua. Oikeasti en tykkää. Taas lähdettiin ylväänä juoksemaan kotiin. Olisihan se sisäruokailu kivaa, mutta sisälle ei ole pääsyä linnun kanssa. Herra Karvajalka oli kuitenkin päättänyt mennä sisälle, vaikka ilman saalista.

Päästin kissan sisälle ja menin itse perässä hakemaan pussia, johon voisin lintusen ottaa. Selvisihän se syykin, miksi kissan oli sisälle päästävä. Herkkupäivä. Lauantaisin saa seitiä. Itse siirryin takaisin terassille ja otin linnun pussiin, jotta sain sen kiikutettua ulkoroskikseen. Taas urpiainen. Illalla lukemassani lintukirjassa kerrottiin, että urpiaiset liikkuvat parvissa. Niitä on tainnut sitten olla hieman enemmänkin, koska tällainen talvionni Herra Karvajalkaa kohtasi. Itse olen kyllä hieman surullinen tästä kissaa kohdanneesta odottamattomasta onnesta.

Tiesittekö te, että linnut menevät lumen alle lämmittelemään? Onkohan tämä jokin ihan yleisessä tiedossa oleva juttu, joka on mennyt minulta täysin ohi.