1.11.2016

Pauli Hanhiniemi: Kerran elettyä

Pari viikkoa sitten ilmestyi Pauli Hanhiniemen omaelämäkerrallinen kirja Kerran elettyä (Docendo, 2016). Elänköhän jossain vanhenemisen kriisissä, koska tähänkin kirjaan oli pakko tarttua nuoruusmuistojen vuoksi? Oli miten oli, olen taas kerran innoissani. Kerran elettyä tuo lukijalle hienoja välähdyksiä Pauli Hanhiniemen elämästä ja urasta. Kirjan kuvituksesta on vastannut Jiri Halttunen.

Pauli Hanhiniemi muistelee kirjassaan lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Pauli ja hänen pikkusiskonsa ovat saaneet käyttää mielikuvitustaan ja keksiä tekemistä päiviksi, jolloin opettajavanhemmat ovat olleet töissä. Aikamoista meno on välillä ollutkin Hanhiniemen perheessä. Lukioikäistä Hanhiniemeä ei koulu jaksanut kiinnostaa, joten nuorukainen vaihtoi vapaalle ja lähti tutustumaan työelämään. Vähitellen musiikkitouhut veivät miehen mennessään. Syntyi Kolmas nainen, joka vei Hanhiniemeä monia vuosia. Kolmannesta naisesta Hanhiniemi siirtyi kuin huomaamatta uuteen kokoonpanoon, jonka nimeksi tuli Pauli Hanhiniemen Perunateatteri. Kuin yllättäen tämäkin yhtye piti yhtä pitkään. Seuraava siirtymä olikin musiikillisesti erilaiseen ryhmään. Hehkumoon, joka esitti nykyaikaistettua kansanmusiikkia. Monia erilaisia bändikokoonpanoja on miehen elämään mahtunut, mutta on mies tehnyt paljon muutakin. Hanhiniemi on tehnyt esimerkiksi paljon sanoituksia tilaustöinä ja ollut mukana erilaisissa teatteriproduktioissa.

Kerran elettyä avaa Pauli Hanhiniemen uran lukijalle täysin uudessa valossa tai ainakin minulle avasi. En ollut ollenkaan ymmärtänyt, kuinka tuottelias mies on ollut. Välillä jopa niin tuottelias, että uupumus on meinannut ottaa miehestä vallan. Hanhiniemi kertoo kirjassaan myös paljon ulkomaille tehdyistä keikkamatkoista. Mielenkiintoista luettavaa ja avaa taas uuden näkökulman mieheen. Pidin myös siitä, kuinka kirjasta pystyi rivien välistä lukemaan Hanhiniemen vanhenemisesta ja henkisestä kasvusta. Kyllä se vain niin on, että ikä tuo viisautta, vaikka tämä olisi kulunut klisee tahansa.

Pauli Hanhiniemi kirjoittaa hyvin rehellisellä ja suomalaisella tavalla. Tavalla, jollainen hänen on itsekin oltava, koska ei tuollaista tekstiä voisi suoltaa, jos mies itse ei olisi sellainen. Rehti suomalainen mies. Pidin kovasti kirjoitustavasta. Suoraa ja konstailematonta, mutta kuitenkin tekstissä on sitä jotain, joka laittaa lukijan jatkamaan lukemista. Kirjan tarinat ovat mukaansatempaavia. Itselleni ainakin hymy nousi suupieliin useamman kerran, mutta välillä mieltä kaihersi myös ahdinko.

Kirjassa on paljon Pauli Hanhiniemen lyriikoita. Pidin näiden lukemisesta samalla kun tapailin mielessäni kappaleiden säveliä. Moni unohtamani kappale palasi mieleeni, enkä voinut välttyä nostalgisilta ajatuksiltakaan. Mielestäni lyriikoissakin on huomattavissa se, kuinka Hanhiniemi on vanhentunut ja ikää on tullut. Pauli Hanhiniemi on aikuinen mies, jonka teksteissä aikuisuus ja eletty elämä näkyy. Hanhiniemi itse kertoo kirjassaan, kuinka hänen sanoituksissaan on usein ajatuksia, joita hän on pyöritellyt mielessään.

Pauli Hanhiniemen Kerran elettyä kannattaa ehdottomasti lukea, jos on kiinnostunut suomipopista tai musiikista ylipäätään. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.









8 kommenttia:

  1. Voi ihana Pauli Hanhiniemi! Olen jossain määrin kuunnellut häntä "aina", mutta kunnolla heräsin miehen ja hänen musiikkinsa ihanuuteen sen jälkeen kun hän oli mukana Vain elämää:ssä. Tämä kirja kyllä kiinnostaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina pitänyt Pauli Hanhiniemen musiikista. Vain elämää oli jonkinlainen uudelleen esiintuonti Hanhiniemelle, vaikka hän on kaikki vuodet aktiivisesti musiikkibisneksessä mukana ollutkin. Kirjan mukaan ei itse tainnut aivan tykätä ohjelman mukanaan tuomasta julkisuudesta.

      Poista
  2. Itselle kolahti Kolmannen naisen LP Hikiset Siivut joskus vuonna 1993 kuunnellessani sitä kaverin luona kun kuumeessa tapetoin :)
    Siitä alkoi matka Paulin tekstien mukana ja kaikki on kerätty ja kuunneltu moneen kertaa, jotkut biisit nostaa aina kyyneleet silmiin. Miten toinen voikaan kirjoittaa kuin minun elämästäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, kuinka sinulle tulee aina mieleen Hikisistä siivuista tapetointi kuumeessa. :)
      Itse ihastuin Kolmanteen naiseen jo 80-luvulla. Bändissä oli alusta lähtien sitä jotain, joka viehätti minua. Jotain hyvin suomalaista ja rehellistä.

      Poista
  3. Anonyyminä jatkan... Olen muutaman kymmentä sivua lukenut ja yrittänyt uppoutua kirjoittajan mielen maailmaan. Kirjoitustyyli on kuin biisitkin; pieniä tarinoita tunteiden sekamelskasta. Väliin hyvinkin selkeitä, toisinaan ilmassa leijuvia tunnekulkuja.
    Niin Hanhiniemen kuin monet muutkin levyt ja kappaleet ovat matka muistoihin, aikaan entiseen ja niihin ihmisiin ja tunnelmiin. Tiheään sisään vie minut noin vuoden mittaiseen kauteen jolloin jätin puolisoni ja kaksi pientä lastani. Luulin pystyväni elämään toisen ihmisen kanssa ja rakentamaan uuden minän ja perheen. Ei muuten onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhiniemi on osannut loistavasti kuvata elämänsä pieniä hetkiä, välähdyksiä, jotka ovat muokanneet hänen elämänsä kulkua.
      Toivottavasti sinä sait tai saat kuitenkin jossain vaiheessa elämäsi mallilleen, vaikka jonkinlainen harha-askel veikin väärälle polulle. Elämä on suuri seikkailu, eikä ikinä tiedä, valitseeko oikean vai väärän polun.

      Poista
    2. Vanhalla tutulla polulla ollaan reilun vuoden sähläilyn jälkeen. Kirja luettu mielenkiinnolla loppuun. Olisin kaivannut hieman enemmän avautumista siitä miten sanoitukset ovat syntyneen mutta taiteilija tekee niinkuin parhaaksi näkee ja ihmiset tulkitsee kukin tavallaan. Tein huomion jo vuosia sitten, Paulin useassa tekstissä toistuu sana Onni jossakin muodossa. Tein kooste cd:n johon niitä taisi tulla toista kymmentä. Viimeisin soolo ei ollut silloin vielä ilmestynyt. Onni CD ☺

      Poista
    3. Hienoa, että elämäsi palautui mallilleen.
      Kirjaa lukiessani ajattelin, ettei Hanhiniemi halua avata sanoituksia sen enempää, koska uskon, että lyriikoissa on niin paljon miestä itseään, eikä aivan kaikkea voi avata yleisölle.
      Onni on kaunis sana. :)

      Poista