Teatterissa: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja

Niin minä mieleni pahoitin, kun jouduin menemään Kansallisteatterin ensi-iltaan 21.9.2016. Oli muka näyttämöllä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Kyllä ei ollut. Kyllä oli näyttämöllä Vesa Vierikko. Kyllä ei ollut Vesalla aina kauhean iloista. Mutta niin se vain on, että Tuomas Kyrön Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja on dramatisoitu Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle. Ohjauksesta ja dramatisoinnista on vastannut Mika Myllyaho.

Mielensäpahoittajan (Vesa Vierikko) vaimo (Maruska Verona) on joutunut hoitokotiin. Vaimo elää muissa maailmoissa, eikä tunnista sukulaisiaan. Mielensäpahoittaja alkaa valmistella omaa viimeistä lähtöään rakentamalla arkun. Testamenttikin pitää kirjoittaa. Onneksi Mielensäpahoittaja on aikaansaava. Hän ei muiden apua tarvitse, koska on aina tottunut pärjäämään omilla tiedoillaan ja taidoillaan. Mielensäpahoittajan poika (Ilja Peltonen) ja hänen vaimonsa (Maruska Verona) yrittävät aviokriisinsä keskellä saada Mielensäpahoittajan muuttamaan vanhustentaloon. Kyllä ei tämä sovi Mielensäpahoittajalle. Koti on se, jossa asutaan. Toisaalta, hieman voi ehkä Mielensäpahoittajakin joustaa.

Vesa Vierikko

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja on surkuhupaisa näytelmä. Surullisten ja vakavien asioiden keskeltä kumpuaa koomisia tapahtumia tai sutkauksia, jotka vetävät suupielet ylöspäin. Vesa Vierikko on mahtava. En syyttä, enkä suotta, pidä miestä yhtenä kovimpana nimenä kotimaisten näyttelijöiden tähtikaartissa. Mielensäpahoittajan roolissa Vierikko on enemmän kuin vakuuttava ja vie esitystä mennen tullen. Mies eläytyy rooliinsa loistavasti ja vaikuttaa oikeasti vanhalta jääräpäältä, jonka päätä ei käännä mikään eikä kukaan. Paitsi ehkä nuori mies (Tero Koponen), jonka Mielensäpahoittaja tapaa motellin saunassa. Koposen suoritukset näyttämöllä ovat hyvää teatteria. Entä sitten Mielensäpahoittajan poika ja vaimo? Ilja Peltonen on mainio. Jollain lailla saatoin nähdä miehessä tulevan Mielensäpahoittajan. Maruska Verona taipuu näyttämöllä moneen rooliin. Hieman ensin oudoksutti Veronan rooli Mielensäpahoittajan ikääntyneenä vaimona, etenkin kun otsarypyt eivät olleet kauhean luonnollisen näköiset, mutta Verona oli hyvä, ja vaihtoi hetkessä roolista toiseen. Plussaa tulee lisäksi Veronan kauniista lauluäänestä.

Maruska Verona, Vesa Vierikko ja Ilja Peltonen

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Kati Lukan lavastus on melkoisen vähäistä, mutta taas kerran niin toimivaa. Seinillä nojaa eripituisia ja -levyisiä raakalautoja, joita hyödynnetään näytelmän eri kohtauksissa. Lavastus sopii hyvin Mielensäpahoittajalle, jonka elämä on aina ollut yksinkertaista. Ei kyllä tarvitse olla monimutkaista, jotta pärjää. Videopätkät ovat hieno muistutus siitä, millaista maaseudulla on ollut entisaikoina. Ei voi myöskään sivuuttaa Samuli Laihon harmonisointuja. Kyllä vain oli hienoja.

Ilja Peltonen, Vesa Vierikko ja Tero Koponen

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Pidin näytelmän rakenteesta. Nykyajasta tehdään hyppyjä menneisyyteen siten, etteivät siirtymiset haittaa katsojan eläytymistä näytelmään. Näytelmä myös etenee, eikä jää junnaamaan paikalleen. Vaikka Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja luokitellaan komediaksi, on näytelmässä pohjimmiltaan kyse vakavista asioista. Vanheneminen ja siihen liittyvät muistisairaudet sekä teknologian tuomat haasteet, lasten huoli ikääntyneistä vanhemmista, avioliitto-ongelmat. Monta aihetta on saatu sovitettua reilun parin tunnin esitykseen.

Jos Mielensäpahoittaja kiinnostaa, etkä ole vielä hankkinut lippua, niin sitten voi tulla ongelmia. Lähestulkoon kaikki näytökset ovat loppuunmyytyjä. Hyvällä onnella saatat kuitenkin vielä saada lipun. Ja kyllä voin suositella näytelmää. Kyllä vain oli hyvä ja hauska.

Rooleissa: Tero Koponen, Ilja Peltonen, Maruska Verona ja Vesa Vierikko

Muusikko: Samuli Laiho

Ohjaus ja dramatisointi: Mika Myllyaho

Lavastus: Kati Lukka

Pukusuunnittelu: Tarja Simonen

Musiikki: Samuli Laiho

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Esa Mattila

Naamioinnin suunnittelu: Petra Kuntsi

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.