Kesäteatterissa: Jäniksen vuosi

Kävi sellainen kiva juttu, että ystäväni Päivi Hidasta matkailua aloittelijoille –blogista voitti pääsyliput Keski-Uudenmaan Teatterin (KUT) Jäniksen vuosi kesäteatteriesitykseen Tuusulan Krapille. Päivi on niin suurenmoinen, että pyysi minut mukaansa teatteriin. Minä olin tietysti heti valmis tällaiseen leikkiin. Tässä oli myös oiva syy siihen, miksi tartuin Arto Paasilinnan Jäniksen vuoteen kirjana. Päivin blogissa on myös mahtava Top 5 –listaus kesäteatteri-illan vaatetuksesta, joten itse en tällä kertaa siihen aiheeseen pureudu.

Ja jotta iltamme olisi varmasti ikimuistoinen, oli KUT järjestänyt meille tapaamisen näytelmän pääosaesittäjän Juha Veijosen kanssa. Siis todella mahtava juttu. Minäkö olen joskus fanittanut Juha Veijosta siihen malliin, että olen saanut pienen mutkan kautta Veijosen valokuvan nimmarin kera? Siis todellakin. Nyt kyllä oli tämä täti täpinöissään. Meillä oli mukavat kahvittelut Veijosen kanssa ennen esitystä. Ehdimme vaihtaa ajatuksia Jäniksen vuodesta, Arto Paasilinnasta ja näyttelijäntyöstä yleensä. Veijosen lähdettyä valmistautumaan illan esitykseen jatkoimme rupattelua KUT:in tuottajan Niina Juutilaisen kanssa. Kävi ilmi, että keski-ikäiset ja vanhemmat naiset ovat teatterin suurkuluttajia. Pitäisikö teattereille tehdä nostekampanja, jolla saataisiin myös miehet, nuoret ja lapset kiinnostumaan teatterista? Ei teatteri ole missään tapauksessa pölyttyneitä tarinoita jostain hamasta menneisyydestä. Teatteriesitys on aina elämys, joka kannattaa kokea.

Jäniksen vuoden on ohjannut Milko Lehto. Näytelmän dramatisoinnin Arto Paasilinnan romaanin pohjalta ovat tehneet Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds. Rooleissa ovat Juha Veijonen, Elina Varjomäki, Seppo Halttunen, Jari Hämäläinen, Johannes Korpijaakko ja Anna-Leena Sipilä. Lavastus ja puvustus ovat Heini Maarasen käsialaa. Altti Uhlenius on vastannut dramaturgiamusiikin sävellyksestä ja äänisuunnittelusta.

Juha Veijonen

Kuva © Sami Lamberg, Keski-Uudenmaan Teatteri

Datanomi Vatanen (Juha Veijonen) on ylityöllistetty, jatkuvan yt-pelon nujertama mies. Kotona vaimo (Anna-Leena Sipilä) pauhaa ja paasaa. Vatasella ei tunnu olevan hetken rauhaa muutoin kuin television luontodokumentteja katsellessa. Rauhoittavia pillereitä kuluu purkkitolkulla. Vatasen esimies (Jari Hämäläinen) on kuitenkin viisas mies. Hän lähettää Vatasen seminaariin Pohjois-Suomeen. Aluksi kaikki menee pohjoisessa mukavasti, mutta rähinäviinaa saadessaan Vatanen alkaa rettelöinnin. Tapahtumaketju aiheuttaa sen, että Vatanen hyppää auton rattiin ja ajaa ja ajaa vailla mitään päämäärää. Lopulta Vatanen ajaa jäniksen päälle ja sammuu auton rattiin keskelle metsää. Kännikoomasta herättyään Vatanen löytää jäniksen (Elina Varjomäki), joka on satuttanut toisen takajalkansa. Jänis on saatava eläinlääkäriin. Tästä lähtee Vatasen ja jäniksen yhteinen taival. Parivaljakko kohtaa matkallaan mitä eriskummallisempia ihmisiä ja eläimiä. Jokainen tapaus tuntuu olevan edellistä oudompi.

Juha Veijonen Vatasen puvussa on loistava. Veijosen kasvoilta voi lukea näytelmän alkumetreillä Vatasen väsymyksen ja stressin. Näytelmän edetessä Vatanen muuntautuu luontoa kuuntelevaksi mieheksi, jolle leppoistaminen on elinehto. Samoin tekee Veijonen. Jäniksenä loikkiva Elina Varjomäki puolestaan esittää aluksi arkaa ja pelokasta eläintä, mutta vähitellen jäniksestä kehkeytyy hieman hurja villipeto. Jänis, joka vetää siideriä ja laulaa karaokea. Hyvin Varjomäki on jäniksen turkkiin hypännyt. Lisäkiitoksena täytyy sanoa, että hieno lauluääni Varjomäellä on.

Juha Veijonen, Johannes Korpijaakko ja Elina Varjomäki

Kuva © Sami Lamberg, Keski-Uudenmaan Teatteri

Entä muut näyttelijät? Aivan käsittämättömän hurjaa menoa. Kaikilla muilla näyttelijöillä oli näytelmässä useita eri roolituksia. Kohtauksesta toiseen vaihdettiin lennossa ja todellisella ammattitaidolla. Seppo Halttunen eläköityneenä eläinlääkärinä sai lavalle täysin psydedeelisen menon. Katsoja ei voi voinut muuta kuin nauraa. Halttunen vei yleisöä ja yleisö nautti näkemästään. Anna-Leena Sipilän roolit kipakasta vaimosta höpsön myyjättären kautta tehokkaaseen ylihoitajaan ja moneen muuhun olivat hengästyttävää katseltavaa. Naisella riitti energiaa lavalla vaikka muille jakaa. Jari Hämäläinen, tuo mies upeine kroppineen. Huh huh ja vielä kerran huh. Kyllä minäkin voisin eksyä erämaahotelliin, jossa aulavastaavana olisi tuollainen mies, eikä muita asukkaita hotellissa ollenkaan. Ja Johannes Korpijaakko. Mies, joka myös sai naurunpurskahduksia aikaiseksi. Yksi näytelmän parhaimpia kohtauksia oli ehdottomasti se, kun inhottava korpiksi muuntautunut Korpijaakko tuli ryöstelemään Vatasen ja jäniksen omaisuutta erämaamökistä. Uskomatonta rooliin heittäytymistä.

Jäniksen vuosi on vauhdikas, kakofoninen ja tajuttoman hauska näytelmä. Näytelmä on erittäin moderni versio verrattuna kirjaan, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Näytelmä antaa kunniaa alkuperäiselle Arto Paasilinnan tekstille modernisoinnista huolimatta. Saattaa olla, etteivät kaikki pidä näin modernisoidusta versiosta, mutta minä pidin ja naurunremakoista päätellen moni muukin piti. Mielestäni KUT on todellakin pannut parastaan ja saanut Jäniksen vuodesta aikaan eheän kokonaisuuden, jossa Vatanen ja jänis matkaavat kohtauksesta toiseen sujuvan sulavasti.

Johannes Korpijaakko ja Juha Veijonen

Kuva © Sami Lamberg, Keski-Uudenmaan Teatteri

Lavastus oli suhteellisen minimalistista, mutta siinä oli joitakin hienouksia, jotka ansaitsevat peukun nostoa. Pidin etenkin siitä, kuinka lavastuksessa oli hyödynnetty lavan takana olevaa koivikkoa. Välillä lavastuksen takaseinät siirrettiin ja kauniit valkokylkiset koivut vihreine isoine lehtineen tulivat osaksi näytelmää. Hienoa olivat myös seinästä ilmestyvät puhuvat päät.

Jäniksen vuosi on ilman muuta kesäteatteriesitys, jota voin lämpimästi suositella suurimmalle osalle ihmisiä. Nyt miehet, nuoret ja lapset teatteriin eläytymään. Keski-ikäiset ja vanhemmat naisethan siellä jo ovatkin.

Sen verran täytyy vielä hekumoida kahvittelulla Veijosen kanssa, että saimme pääsylippujen lisäksi pupukorvat päähämme. Näytelmän jänishahmojen lisäksi jäniksiä löytyi siis katsomostakin. Eikä siinä vielä kaikki. Vein pupukorvat töihin ja aina, kun alkaa oikein ahdistaa, katson pupukorvia ja mietin, että kaikki voisi olla myös toisin. Laittaisinko vain pupukorvat päähäni ja pomppisin keskelle luontoa?