Tommi Kinnunen: Lopotti

Heti kun näin ensimmäisen jutun siitä, että Tommi Kinnuselta olisi tulossa uusi kirja, joka olisi jatkumoa Neljäntienristeykselle, laitoin kirjan varaukseen kirjaston jonotuslistalle. Joku muu oli ehtinyt jo ennen minua jonoon, mutta aika kärkisijoille itsekin jonossa pääsin. Sain siis melko nopeasti luettavakseni Tommi Kinnusen uutukaisen Lopotti (WSOY, 2016). Kirkes-kirjastoissa kirjan tämänhetkinen jonottajien määrä on sadan kieppeillä eli melkoisen pitkä on jono. Onneksi kirjan saattaa löytää VIP-hyllystä jonottamattakin.

Lopotti vie lukijansa aluksi Neljäntienristeyksestä tuttuihin maisemiin, mutta tällä kertaa kirjassa seurataankin Helenan ja Helenan veljenpojan Tuomaksen elämään. Helena passitetaan 9-vuotiaana Helsinkiin sokeainkouluun. Koulu on kova ja opit opitaan yleensä kantapään kautta. Tämä kuitenkin kasvattaa Helenaa ihmisenä. Helenasta tulee selviytyjä. Sokeus on tehnyt Helenasta tarkkakuuloisen ja tämän aistin avulla hänestä tulee taitava pianonvirittäjä. Helena menee naimisiin ja elämä tuntuu olevan täydellistä. Mutta koska ikinä mikään ei ole täydellistä, alkavat Helenan elämän peruselementit vähitellen murtua. Tuomas jättää kotikylänsä lähteäkseen opiskelemaan Turun yliopistoon. Lähtö on Tuomakselle helpotus, koska hän tietää olevansa erilainen. Tuomaksen elämää varjostaa homoseksuaalisuus, jota mies yrittää piilotella lähimmäisiltään. Yhteiskunta on kuitenkin vuosikymmenten saatossa muuttunut suopeammaksi, eikä lähipiiri olekaan hämmästynyt ja nurjamielinen, kun Tuomas vihdoin avautuu homoudestaan ja löytämästään rakkaudesta. Elämä tuntuu hymyilevän miehelle.

Kinnusen tyyli kirjoittaa on hienoa ja kaunista. Teksti on viipyilevää ja kuvainnollista. Lopotti on proosaa parhaimmillaan. Lukija huomaa sivujen kääntyvän kuin itsestään, koska kirjan tarina vie mukanaan. Kinnusen tapa kuvailla asioita on aitoa. Lukijan on helppo nähdä asiat edessään sellaisina kuin ne on kuvattu. Lopotti saattaa olla hieman vaikeasti avautuva, jos lukija ei ole lukenut Neljäntienristeystä, koska lukija ei tiedä, millaiset taustat Helenalla ja Tuomaksella on. 

Lopotti ottaa mielestäni kantaa siihen, millaista on olla erilainen tai poikkeava. Kirjassa Helena ja Tuomas toivovat omilla tahoillaan, ettei heidän poikkeavuuksiinsa kiinnitettäisi huomiota, vaan että heitä kohdeltaisiin kuin ketä tahansa tavallista ihmistä. Molempien on kuitenkin läpikäytävä oma matkansa omaan ykseyteensä ja hyväksyttävä oma erilaisuutensa. Kirjassa kuvataan myös, kuinka yhteiskunnan muutosten mukana ihmisten suhtautuminen poikkeaviin yksilöihin helpottuu. Poikkeava ihminen ei olekaan aina outo tapaus.

Kirjan loppu oli yllättävä. Asioita jäi avoimeksi ja siksi ajattelinkin, että olisi kiva vielä tietää, kuinka asioiden suhteen lopulta käykään. Olinkin siis todella iloinen, kun luin, että Kinnunen on lupaillut vielä yhtä jatko-osaa eli kyseessä olisi trilogia. Soisin Lopotille Finlandia-ehdokkuutta ja jopa voittoa. Tämä kirja on todellinen helmi.

Tommi Kinnusen Lopottia suosittelen lukemaan, jos nautit kauniista suomenkielestä sekä, jos pidit Neljäntienristeyksestä. 

Tähtiä kirja ansaitsee 5 (asteikko 1-5).