Hetkiä sateessa

Aamulla ennen seitsemää nenä ulos ja jalat kohti asemaa. Sataa vettä. Huppu päähän ja sateenvarjo auki. Onneksi juna on ajallaan. Junassa kuivaan huurtuneita silmälasejani. Sateenvarjo valuttaa ison vesilammikon junan lattialle. Muutaman asemavälin jälkeen on määränpääni junaseisake. Jään junasta pois. Vettä sataa. Valmiiksi märkä sateenvarjo auki. Astelen kohti työpaikkaa. Väistelen lammikoita ja sulamattomia jääkohtia. Työpaikalle päästyäni porhallan suoraa päätä naisten huoneeseen. Täällä menee tovi, jotta saan itsestäni sateisen työmatkan jälkeen asiallisen näköisen. Ihmettelen aina, kuinka toisten ulkonäölle sateet eivät tunnu tekevän mitään. Itselläni hiukset kääntyilevät veikeästi joka suuntaan ja meikit leviävät poskille.

Aamupäivä menee intensiivisesti töitä tehden. Nostaessani katseeni näytöstä katsahdan ulos. Sataa. Ikkuna on täynnä sadepisaroita, jotka loistavat sisältä tulevan loistelampun loisteesta. On pimeää, vaikka on lähes keskipäivä. Ikkuna on kauniinnäköinen ja rauhoittava. Tuumin, että pitäisi katsella enemmän ulos ikkunasta tai tässä tapauksessa katsella vain sadepisaroiden kimmellystä ikkunassa. Verenpaine laskisi.

Työpäivä saa luvan päättyä kolmen jälkeen. Kotimatkalle sateenvarjon kanssa. Kävelymatka junaseisakkeelle on noin varttitunnin pituinen. Väistelen vesilätäköitä ja yritän pitää kengät edes suhteellisen kuivina. Toisen kengän lämpöpohjallinen alkaa nousta kantapäästä. Onpa ärsyttävä tunne. Sataa ja sataa mutta en tunnu huomaavan koko asiaa. Työasiat pyörivät vielä mielessäni. Mitä? Ohittiko työkaverini minut moikkaamatta? Mies astelee pitkin askelin edessäni. En pysy perässä. Minun tynkäjaloillani ei sateessa juosta pitkien miesten perässä. Junaseisakkeella mies seisoo hieman nolon näköisenä. Ei ollut huomannut minua. Juna saapuu. Nousemme lipunmyyntivaunuun. Mies vettä valuen ja minä vettä valuvaa sateenvarjoa roikottaen. Kuinka toiset osaavat hoitaa sateenvarjonkin hetkessä vettä valumattomaksi?

Juna saapuu kotikaupunkiini. Kaivan märän sateenvarjon muovipussin uumenista esiin ja avaan sen. Lähden kävelemään kohti Prismaa. On hoidettava muutamia ostoksia. Muutamasta ostoksesta kertyykin valtavan painava muovikassi. Osasyynä Mustista ja Mirristä haettu painava kuivamuonapussi kissalle. Taas ulos ja sateenvarjo esiin. On märkää. Muovikassi painaa. Inhoan muovikasseja. Miksi minulla ei ollut tarpeeksi suurta kangaskassia mukanani? Toisaalta kangaskassi ei olisi pitänyt vettä. Seuraavaksi Postiin asioille. Taas sateenvarjo-show. Kiinni. Auki. Ja taas matkaan. Muovikassi painaa. Hikoilen paksussa, tuulta ja sadetta pitävässä talvitakissani. Miksi oikeastaan pidän edes sateenvarjoa, koska takki ei päästä sadetta aivan helposti läpi? Ehkä en halua sadepisaroita silmälasieni linsseille. Toisaalta sekin on ihan sama. Minulla on kuuma ja tuskainen olo ja linssit huurtuvat. Miksi lyhyt matka voi olla pitkä?

Iltaulkoilun aika. Paleltaa. Ei huvita nousta sohvalta ja Emmerdalen äärestä, mutta minkäs teet. Herra Karvajalan on päästävä tarpeilleen. Pukeudun lämpimästi ja lähden innokkaan kissan kanssa sateiseen ulkoilmaan. Kissa ei sateesta välitä, jos on plussa-asteita mittarissa. Aika erikoinen tapaus kissaksi siis. Kissa määrää suunnan ja minä tulen perässä. Kissa pysähtyy haistelemaan ilmaa. Sanon, ettei lähdetä ainakaan märkää nurmikkorinnettä poikittain kävelemään. Kissa päättää lähteä nurmikkorinteen viereisiä puurappusia alas. Löytyy pissapaikka. Kissalle. Seuraavaksi nurmikkorinteen poikki ja ylös metsän laitaan. Isompi hätä on hyvä laskea tähän. Kissan tälläkin kertaa. Homman hoidettuaan kissa lähtee suunnistamaan pimeälle kalliolle. Minä perässä otsalamppu ranteen ympärille köytettynä yritän valaista polkua itselleni. En siedä otsalamppua otsalla. Siksi siis ranne on käytössä. Kissa pysähtyy kallion toiseen päähän istumaan. Tässä on hyvä paikka seurata maailman menoa. Aika kuluu ja vesisade yltyy. Hengitän raikasta ulkoilmaa. Tuntuu hyvälle. Tässä on hyvä olla, eikä sade oikeastaan harmita yhtään.