Vietimme juhannusta kotona. Ihanan rauhallista. Ei ole
paljon meteliä kuulunut mistään. Keskikesän juhlaa siis kaupungissakin.
Kissan kanssa ulkoilut ovat olleet mukavan leppoisia. Olemme
saaneet nauttia toistemme seurasta. Ei ole juuri mikään häirinnyt ulkoiluamme,
ellei rusakonpoikasta lasketa mukaan. Herra Karvajalka huomasi juhannusaaton
iltalenkillä pupun. Sitä olisi pitänyt jahdata, mutta en päästänyt kissaa
valloilleen. Parempi pysyttäytyä valmisruoissa.
Juhannuspäivän iltaulkoilu sujui samaiseen verkkaiseen malliin.
Tutkimme edellisen päivän pupupaikan. Haistelimme ilmaa. Kuuntelimme
räkättirastaiden ja varisten mekastusta ja nautimme olostamme. Sitten kuuluikin
lähistöltä ääntä. Kissa lähti saman tien ääntä kohti ja minä perässä. Siellä se
oli. Naapurin tyttökissa. Meidän kissan tyttöystävä. Tyttökissan seurassa oli
kissan omistaja eli palvelijaisäntä.
Herra Karvajalka mourusi pari kertaa. Kissat nuuhkivat
toisiaan ja nostivat etutassujaan ystävällismielisesti. Tämän jälkeen olikin
vuorossa pienoista tappelunhakuisuutta. Herra Mouruaja päätti siirtyä
takavasemmalle. Hän ei tuollaisista tytöistä välitä. Tyttöpä kuitenkin välitti
pojasta. Yritti lähestyä tavalla ja toisella, mutta poika vaan esitti vaikeasti
tavoiteltavaa. Yleensähän se on toisinpäin, että tyttö esittää ja poika kerjää
huomiota.
Aikansa nahisteltuaan tyttökissa luovutti ja päätti siirtyä
omiin touhuihinsa. Kipaisi mäntyyn ja alas, söi heinää, työnsi päätään
hiirenkoloon. Herra Karvajalka seurasi touhua sivusta ja mourusi välillä.
Hiirenkoloon pään työntäminen oli viimeinen pisara. Herra meni hieman
ojentamaan neitiä, kuinka hiiriä oikeasti pyydystetään. Neiti siirtyi syrjään
ja herra jäi haistelemaan neidin jälkiä. Siitä herra vähitellen hivuttautui kauemmas
neidin jäädessä ihmettelemään.
Tyttökissan palvelijaisäntä nappasi tytön lopulta
kainaloonsa ja lähti viemään kissaa kotiin, koska ilma oli koleahko, eikä
poikakissa tuntunut enää kaipaavan tyttökissan seuraa. Poikakissapa oli eri
mieltä. Herra Karvajalka syöksyi heinikosta kovaa ääntä pitäen ja mouruten
tyttökissan ja hänen palvelijansa perään. Tyttökissan palvelija ei kuullut
poikakissan mouruamista, mutta ihmetteli, miksi tyttökissa aloitti potkimisen.
Oli pakko laskea kissa maahan. Tyttökissa syöksyi heti poikakissaa vastaan
iloiten. Mukava jälleennäkeminen. Voi sitä riemua. Tyttökissa pinkaisi
lähimpään puuhun ja poikakissa perässä. Mitkä juhannusjuhlat tästä syntyikään,
mutta vain hetkeksi, koska poikakissa muisti, ettei hän oikeastaan tykkää
tyttökissasta.
Herra Mouruaja päätti lähteä kotiin tai ainakin esittää kotiinlähtöä.
Tyttökissa kipitti sirosti perässä. Poikakissa oli varuillaan, koska olihan
kyseessä epäilyttävä olento. Aikansa kissat leikkivät kissa-ja-kissa –leikkiä,
kunnes tyttökissan omistaja jälleen nappasi kissan syliin ja sanoi, että nyt on
pakko lähteä kotiin lämmittelemään. Tyttökissa sähisi. Juhannusheila olisi
halunnut vielä jatkaa leikkejä poikakissan kanssa. Poikakissa katsoi tytön
perään ja kääntyi mennäkseen kotiin. Onneksi kotona odotti seitiateria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti