Elämä on ihanaa: Riikka Pulkkinen: Raja

Elämä on ihanaa: Riikka Pulkkinen: Raja: Lukupiirimme kokoontui toistamiseen. Tällä kertaa lukukohteenamme oli Riikka Pulkkisen esikoisteos  Raja  (2006, Gummerus). Kahden viikon l...

Riikka Pulkkinen: Raja

Lukupiirimme kokoontui toistamiseen. Tällä kertaa lukukohteenamme oli Riikka Pulkkisen esikoisteos Raja (2006, Gummerus). Kahden viikon lukuaika pitkittyi neljään viikkoon, koska osalla lukijoista oli vaikeuksia saada kirjaa lainatuksi kirjastosta. Kertooko tämä jotain Pulkkisen suosiosta? Toisaalta oli mielenkiintoista seurata samaan aikaan YLE:ltä tulevaa 3-osaista Raja-sarjaa ja vertailla eroja ja yhteneväisyyksiä kirjan kanssa.

Lukupiiriläisistä kolme ehti Facebookiin keskustelemaan luetusta kirjasta. Yhdelle lukijoista Raja oli entuudestaan tuttu ja kahdelle täysin uusi tuttavuus. Itse olin aiemmin lukenut Raija Pulkkisen Totta. Mielenkiinnolla odotin, millaisen lukuelämyksen Raja tuottaisi, koska olin ihmetellyt ihmisten hehkutusta Pulkkisen tuotannosta. Vaikka Totta olikin ihan luettava kirja, ei se mielestäni kuitenkaan ollut tajunnanräjäyttävä teos. Lukupiirissä Elsi ja minä olimme molemmat sitä mieltä, että Raja on parempi kuin Totta. Myös Päivi viehättyi sen verran Pulkkisen teoksesta, että aikoo lukea Pulkkista enemmänkin.

Kirjan neljä keskeisintä henkilöä ovat Anja, Mari, Julian ja Anni. Anja on 53-vuotias kirjallisuuden professori, joka on luvannut Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen, että auttaa hänet kuolemaan, kun mies ei enää muista mitään. Anjan sisarentytär Mari on 16-vuotias lukiolaistyttö, joka samaan aikaan rakastuu tulisesti 29-vuotiaaseen äidinkielenopettajaansa Julianiin. Julian antautuu Marin kanssa epäsovinnaiseen suhteeseen, jota Julianin päiväkoti-ikäinen tytär Anni joutuu todistamaan, vaikkei täysin ymmärräkään, mitä on meneillään. Paikoitellen tuntui siltä, että Marin ja Julianin suhde veti kirjassa pääosaa. Lukupiiristämme osa olisi halunnut lukea Anjasta enemmänkin. Kirjassa on mukana myös monia muita henkilöitä, jotka vilahtelevat päähenkilöiden kertomuksissa. Keskustelua herätti myös se, että Marin isä mainittiin kirjassa vain kerran. Mikä vaikutus poissaolevalla isällä oli henkilöihin ja tapahtumiin?

Kirja rakentuu siten, että jokaisessa luvussa keskitytään yhden päähenkilön sen hetkisiin ajatuksiin ja tekoihin. Vähitellen kirjan päähenkilöiden elämät nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Kirjassa on paljon surumielisyyttä ja kuoleman käsittelyä, mutta se ei lukupiirimme mukaan tehnyt teoksesta raskasmielistä. Kirja herätti keskustelua erilaisista rajoista, joita ihmisillä on. Jokainen ihminen asettaa itselleen rajansa, joita ei voi ylittää. Jollekin toiselle saman rajan ylittäminen ei ole mikään este. Kirja herätti myös paljon keskustelua aikuistumisen kipeydestä.

Lukupiirimme mielestä Pulkkisen kieli on runollista, jopa paikoitellen liiankin runollista. Kieli kuitenkin vaihteli eri henkilökuvausten mukaan ja sitä oli helppo lukea. Pulkkinen oli osannut hyvin samaistua kulloinkin kyseessä olevaan henkilöön ja luomaan henkilöstä uskottavan kuvan. Kirjasta löytyy myös tiivistä ja osuvaa ilmausta.

Jos haluat pohdiskella armomurhaa, seksuaalista hyväksikäyttöä tai vaikka toisen pettämistä, ota käteesi Raja. Aivan varmasti saat paljon ajateltavaa. Kirja on palkittu Kaarlen palkinnolla vuonna 2007. Lisäksi se on ollut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Lukupiirimme antoi kirjalle tähtiä yhteensä 4- (asteikko 1-5), vaikka Julian Kanerva olikin mielestämme niljakas ja ällöttävä henkilöhahmo.

Jari Tervo: Minun sukuni tarina

Vanha työkaverini Päivi ehdotti Facebookissa lukupiirin perustamista. Innostuin asiasta heti, joten laitoimme sellaisen pystyyn tai Päivi laittoi, koska tämä oli puhtaasti Päivin idea. Ensimmäiseksi kirjaksi lukupiiriimme valikoitui Jari Tervon ”Minun sukuni tarina” (1999, WSOY). Lukuaikaa kaksi viikkoa, jonka jälkeen oli istunto perustamassamme Kirjapiiri-ryhmässä Facebookissa.

Viidestä lukijasta kolme pääsi koneen ääreen ruotimaan kirjaa ja sen sisältöä. Tällä kertaa kävi niin, että Päivi ja minä olimme lukeneet kirjan aiemminkin. Päivi muisti asian heti sopiessamme luettavasta kirjasta ja minä kirjaa lukiessani. Elsille Tervo oli täysin uusi tuttavuus. Onneksi Päiviä ja minua ei haitannut, vaikka luimmekin kirjan toistamiseen tai Päivi jopa kolmannen kerran. Kirja ei huonone toisella tai kolmannella lukukerralla, jos vaan pitää tervomaisesta tyylistä. Uutuuden viehätys saattaa puuttua, mutta ehkä tarinasta löytää jotain uutta, jota ei ole aiemmalla lukukerralla huomannut. Elsi jäi vielä pohtimaan, fanittaako Tervoa vai ei.

Kirjan päähenkilönä on Jari Tervoa muistuttava kirjailija, joka kamppailee kirjoittamistyön kanssa. Kustantajan kanssa on sovittu, että kirjailija kirjoittaa sukunsa tarinan. Työstä ei tule mitään, vaikka kirjailija muuta kustantajalle kertookin. Kirjailija huomaakin yhtäkkiä kirjoittavansa tarinaa Suomen pelätyimmästä murhamiehestä Matias Hermanni Kuukkelista. Kirjassa pompitaan Espoon kodin, Rovaniemen ja vankilan välillä. Toisinaan piipahdetaan oluelle pubiin tai vietetään kosteaa, kirjailijalle tärkeää, PR-iltaa. Aika ajoin seurustellaan naapureiden kanssa.

Kirjan lopussa tapahtuu paljon ja nopealla syklillä. Kirjan eri juonenkäänteet nivoutuvat yhteen kirjan lopussa, mutta kirjan loppu on juurikin niin avoin kuin vain olla. Lukija jää pakostakin pohtimaan eri vaihtoehtoja kirjan lopulle. Tervo laittaa lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Lukupiirimme keskusteli erilaisista vaihtoehdoista, mitä kirjan lopussa oikeastaan tapahtuukaan. Olimme aika yksimielisiä kirjan lopusta, mutta varmoja emme suinkaan voineet olla. Mielenkiintoinen ja ehkä jopa ärsyttävä vivahde, kun ei oikeasti voi tietää, mitä Tervo on ajatellut kirjoittaessaan kirjan loppua.

Kirjan teksti on ilman muuta nokkelaa, mutta onko se jopa liiankin nokkelaa? Lukupiirimme keskusteli aiheesta, mutta vastaus jäi hieman avoimeksi. Nokkeluus riippunee lukijan näkökulmasta. Kirja on monikerroksinen ja se viehätti meitä kaikkia. Monikerroksisuus laittaa lukijan aivot pakostikin työskentelemään. On pakko pysyä skarppina, jotta pysyy tarinan mukana.

Tervon kirjoissa ei taida ikinä olla niin sanottuja normaaleja ihmisiä. Tämänkin kirjan kaikki henkilöhahmot ovat jollain tavoilla erikoisia tai outoja. Mielestäni tämä on yksi sellainen piirre, joka tekee Tervon kirjoista veijarimaisia tarinoita. Mielenkiintoiset henkilöhahmot värittävät tarinaa mukavasti. Lukupiirimme keskusteli mielenkiintoisimmista henkilöhahmoista. Elsi ei osannut nimetä mielenkiintoisinta henkilöhahmoa. Päivi piti komisario Torsti Rautapäästä, joka on seikkaillut useammassa muussakin Tervon romaanissa. Itseäni kiehtoi naapuri Kolehmainen, josta olisin voinut lukea tarinaa enemmänkin. Olisikin mukavaa, jos Kolehmainen seikkailisi jossain tulevassa Tervon teoksessa.

Kirja on mustan huumorin sävyttämä veijaritarina, mutta myös Vuoden johtolanka 2000 –palkinnolla palkittu rikosromaani. Ja kuinka kirjan nimi on ”Minun sukuni tarina”? Kannattaa lukea kirja ja löytää vastaus sitä kautta.

Lukupiirimme antoi kirjalle tähtiä yhteensä 4- (asteikko 1-5).

Aamutuimaan

Normaali arkiaamu. Kissa tulee herättämään reilusti ennen herätyskelloa. Sanon unisesti, että vielä vartti ja suljen silmäni. Vartti kuluu nopeammin kuin tajuankaan tai taju kankaallahan minulla tietysti onkin, koska on varhainen aamu. Nousen sängystä. Kissa pyörii jaloissani ja maukuu äänekkäästi vaatien ulospääsyä. Käyn ensin vessassa, jonka jälkeen harjaan kissan turkin ja päästän herran ulos. Joka aamuinen traditio.

Siirryn keittiöön ja alan laittaa kissalle aamuruokaa. Vilkuilen välillä ikkunasta. Kissa on vetänyt itsensä niin pitkälle kuin fleksiä riittää. Jatkan rauhassa aamutoimia. Sitten terassinovelta kuuluu äkkinäistä liikettä ja ääntä. Syöksyn ovelle katsomaan, onko kissa säikähtänyt naapurissa vierailevia isoja hurttia. En ehdi vetämään henkeäkään, kun kissa jo ryntää sisälle. Sen ehdin kuitenkin havaita, että kissalla on harmaa möykky suussaan. Kissa juoksee niin pitkälle kuin piuhaa riittää. Samalla minä kiljun miestä, joka täällä asuu. Kissa toi hiiren sisälle!

Mies astelee pöllämystyneen näköisenä makuuhuoneesta ja kysyy: ”Mikä huuto täällä on?” Osoitan kissaa ja sanon, että kissa toi hiiren sisälle. Mies irrottaa kissan fleksistä, eikä ymmärrä kuulemaansa. Toistan, että täällä on hiiri. Kissa maukuu kovaäänisesti ja kiehnaa miehen jaloissa. Lopulta sanomani menee perille miehen aivoihin. Sanon, että kissa tiputti hiiren ja hiiri livisti jonnekin päin olohuonetta. Mies yrittää etsiä hiirtä kissa jaloissaan. Lopulta mies toteaa, että ensin on syötävä jotain. Kissa puolestaan päättelee, että hiiri taisi karata ulos ja päättää painua takaisin terassille etsimään hiirtä.

Huokaan syvään ja päätän jatkaa aamutoimia. Töihin on joka tapauksessa lähdettävä, eikä aikaa ole hukattavaksi. Mennessäni makuuhuoneeseen pukeutumaan, kuulen olohuoneesta rapinaa. Yritän olla välittämättä äänestä ja pysyn rohkeana. Mies saa jogurttinsa syötyä. Katselee minua olohuoneen puolelta ja sanoo, että tuollahan se hiiri on sängyn alla. Iik! Apua! Nostan jalkani sängyn päälle. Mies nauraa ja sanoo: ”Vitsi vitsi.” Minua ei jostain syystä naurata lainkaan.

Pukeuduttuani menen kylpyhuoneeseen jatkamaan aamutoimia. Ollessani lähdössä kylpyhuoneesta pois, olen kuulevinani piipitystä. Avaan kylpyhuoneen oven ja näen miehen käsissä työmiehen rukkaset ja rukkasten välissä harmaan hiirulaisen. Mies on löytänyt hiiren kirjahyllyn alta. Mies sanoo, että hiiri taitaa olla kuollut. Samassa hiiri jälleen piipittää. Ei ollut kuollut tämä hiiri. Kissa ryntää sisälle kuullessaan hiiren piipityksen. On se hyvä, että mies jahtaa hiiriä sisällä ja kissa ulkona. Sanon miehelle, että vie hiiri ulos. Kissa maukuu ja seuraa miestä. Mies laittaa hiiren terassille ja miettii, että tässä vaiheessa hiiri on viimeistään saanut sydänkohtauksen. Tämäpä hiiri ei pienistä hätkähtänyt. Hiiri ampaisee saman tien karkuteille ja kissa jää ilman tuoreruokaa. 

Kello on aivan liian paljon, joten survon leivän suuhuni. Syön kuivan appelsiinin ja juon kylmenneen yrttiteen. Missä ovat ne paljon puhutut seesteiset ja harmoniset aamut? Missä ovat raikkaat smoothiet? Missä ovat croissantit Brie-juuston ja cantaloupemelonin kera? Ei ainakaan tässä huushollissa.

PS. Johan oli hiirelläkin aamuseikkailut.