Suklaavanukas

Joulun jälkeinen kauppareissu. Kammoan ajatusta jo etukäteen, mutta pakkohan se on lähteä. Lupasin miehelle, joka täällä asuu, että ostan hänelle neulepaidan alennusmyynnistä.

Suuntaamme kohti Dressmannia. Vaatepinot on kauniisti ja houkuttelevasti aseteltu. Toinen toistaan kauniimpia värejä ja mies ottaa ensimmäiseksi käsiinsä vaaleanharmaan puseron. Sanon hänelle, että tuossa olisi kaunis vihreä. Ihme tapahtui. Mies valikoi vihreän puseron ja marssii sovituskoppiin. Minulla on kuuma ja tuskallinen olo. Märkä pipo ja sateenvarjo käsissäni odotan sovituskopin ulkopuolella. Hurraa! Kerralla oikea koko. Ei muuta kuin kassalle. Kassaherra yrittää tyrkyttää aluspaitoja ja boksereita. Halvalla saisi. Sanon, ettei tällä kertaa muuta kiitos. Hyvä, että mies suostui edes puseron ostoon.

Seuraavaksi kohti Prismaa. Näen jo kaukaa, että Prisma on tupaten täynnä. Ahdistus lisääntyy. Mies jää jonottamaan Eurojackpotin kanssa infopisteelle. Itse suuntaan askeleeni kohti lakanaosastoa. Ei ole kauniita kuoseja. Ei tullut kauppoja. Jopa mies sanoo, ettei ole mitään kivaa, kun lopulta löytää minut lakanahyllyä ihmettelemästä. Keräämme juuston, makkaran, alennuslihan, jogurtit ja nenäliinat ostoskärryihin. Suunta kassoille. Hirvittävät jonot tai liian vähän kassoja. Tyypillistä Prismaa.

Kassajonon ensimmäisenä seisoo perheenäiti. Ei uskoisi, että on vasta ollut joulu tai mistäs minä tiedän, kuka on joulua viettänyt ja kuka ei. Kaikkihan eivät joulua vietä. Naisen ostosmäärä on valtava. Voisi kuvitella, että hän olisi vasta nyt tehnyt jouluruokaostoksensa. Pari muksua roikkuu äidin takin helmoissa. Jos minulla on kuuma ja ärtynyt olo, ihmettelen, millainen olo äidillä on.

Kassaneiti tekee työtään. Joutuu asettelemaan yhden mummelin ostokset tiskin päälle, koska kassahihnan pakkauspää on täynnä äidin ja seuraavan asiakkaan ostoksia. Mummeli ei meinaa löytää ostoksiaan, vaikka siinähän ne ovat nenän edessä. Lähestymme kassaa ja siinä vaiheessa huomaan sen. Lattialla on suklaavanukaspurkki. Rikki. Vanukas on valunut lattialle. Sanon miehelle, jonka kanssa liikun, että varoisi, ja ettei sotkisi kärryjä tai kenkiään vanukkaaseen.

Lopulta on meidän vuoro. Sanon kassalle, että lattialla on rikkinäinen suklaavanukaspurkki. Kassa nousee ylös ja katsoo lattiaa ja kiittää tiedosta. Asettaa jälkeemme ”Kassa suljettu” –kyltin. Maksamme ostoksemme ja kassaneiti odottelee, että kassahihnan pakkauspää vapautuisi, jotta saisi siirrettyä ostoksemme pakattavaksemme.

Kun lopulta pääsemme pakkaamaan tavaroitamme, on äiti pakkaamassa viimeisiä ostoksiaan. Kassahihnalla on kolme suklaavanukaspurkkia. Mitä ihmettä? Eikö äiti voinut sanoa kassalle, että yksi purkki tippui ja rikkoontui? Tai kenties ne kolme muuta asiakasta, jotka olivat välissämme? Eikö asia kuulunut heille kellekään? Välinpitämättömyyttä sanon minä ja törkeää sellaista. 

Lähtiessämme kaupasta, katson, kuinka kassaneiti siivoaa suklaavanukasta kaupan lattialta. Ilmeisesti siivo ei ollut tarpeeksi paha, koska tyttö ei kutsunut paikalle siivoojaa. Kassaneidille täydet pisteet ja tyhmille asiakkaille ei yhtään pistettä eikä papukaijamerkkiä. Kuuman ja ahdistuneen olon lisäksi minuun iski kiukku.

PS. Tänä talvena on nähty luntakin vaikkei uskoisi.