Steven Naifeh & Gregory White Smith: Muukalainen perheessä

Ostin kesällä kirjaston poistomyynnistä tositapahtumiin perustuvan Steven Naifehin ja Gregory White Smithin toimittaman teoksen Muukalainen perheessä (Gummerus, 1997). Kirjan englanninkielinen alkuteos A Stranger in the Family on vuodelta 1995. Kirjan on suomentanut Heikki Karjalainen.

Muukalainen perheessä on tositapahtumiin perustuva kirja. Danny Starrett on miellyttävä, hyvästä perheestä lähtöisin oleva mies, jolla on kaunis vaimo ja ihana 2-vuotias tytär. Ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä amerikkalaiselta unelmalta, mutta pinnan alla kaikki onkin toisin. Danny Starrett elää kaksoiselämää. Hän hyväksikäyttää nuoria tyttöjä ja naisia, päätyen lopulta myös murhaamaan yhden uhreistaan. Dannyn viimeisin uhri onnistuu pakenemaan ja saamaan apua. Alkaa ajojahti, joka päättyy Dannyn kiinniottoon. Tästä alkaa lukemattomien oikeudenkäyntien ja psykiatristen tuomioiden läpikäynti. Danny saa syytteen moninkertaisista raiskauksista, kidutuksista ja murhasta.

Kirjan alkusivuilla kirjan kuvataan olevan tosi tarina ehdottomasta rakkaudesta, mielipuolisuudesta ja murhasta. Allekirjoitan tämän kaiken, mutta kirja oli pettymys. Kirjan pääosissa vuorottelevat Danny ja hänen äitinsä Gerry. Dannyn elämä läpikäydään lapsuudesta nykypäivään. Kuinka mukavalle Dannylle on voinut käydä näin? Oman perheensä mukaan Danny ei ole voinut tehdä kauheuksia, joista häntä syytetään. Todisteet kuitenkin puhuvat puolestaan. Danny on selvästi mieleltään järkkynyt. Lisäksi kirjassa kerrotut asiat Dannyn lapsuudesta antavat mielestäni selviä viitteitä siitä, ettei Danny ollut aivan normaali lapsi, vaikka muu perhe muuta vakuuttelee. Dannyn äiti Gerry kuvataan uskomattoman voimakkaana henkilönä. Gerryn äidinrakkaus on ylitsepursuavaa ja ehdotonta. Kirjaa lukiessa en voinut olla miettimättä sitä, minkälainen vaikutus voimakastahtoisella äidillä on ollut Dannyn kehitykseen.

Kirjassa jätetään uhrien tarinat löyhälle tasolle. En tiedä, onko uhreja haastateltu kirjaa varten vai ovatko he kenties yksimielisesti päättäneet olla antamatta haastatteluja. Muukalainen perheessä olisi ehkä ollut mielenkiintoisempi kirja, jos uhreilta olisi ollut edes jonkinlainen haastattelupätkä kirjassa. Nyt kirja antaa mielestäni hieman vääristyneen kuvan todellisuudesta. Dannyn teot ovat olleet pahoja, mutta kirjassa Danny jollain tavalla esitetään uhrina. Lisäpontta tälle tuo Gerryn jatkuva huolehtiminen mielisairaasta Dannysta. Kirjassa pahat teot mielestäni kuitataan sillä, että Danny on mielisairas. Jopa Danny itse kertoo, että hänessä on kaksi minää: hyvä ja paha.

Jos haluat lukea perusamerikkalaista saippuaa, lue tämä kirja. Kauheat teot on saatu kuvattua draamamaisesti ja oikeastaan kirjan mukaan paha onkin hyvä. 

Kirjalle heruu pisteitä 2- (asteikko 1-5).

Oikeus nukkua

Sunnuntaiaamu. Herään siihen, että pääni yläpuolelta tyynyn päältä hiippaillaan yöpöydälleni. Kaivan herätyskellon käteeni. Kello on 05.30. Kissa tuijottaa minua mustilla silmillään ja sanoo: ”Mau.” Vastaan kissalle, että nukutaan vielä. Äiti (siis minä, kissan adoptioäiti) on tosi väsynyt. Suljen silmäni ja seuraavaksi totean, että käsivarteni on kissan hampaitten välissä. Avatessani silmäni irvikissa tuijottaa minua vihaisena ja irrottaa hampaansa käsivarrestani. Totean tähän, että joo, nukutaan vielä hetki. Silitän hieman kissaa ja suljen taas silmäni. Kissa maukaisee vihaisena ja tarttuu hampaillaan kyynärpäästäni. Kai se on pakko nousta sängystä ylös.

Kissa seuraa minua kylpyhuoneeseen ja maukuu. Kiire on kova päästä ulos, mutta ensin minun on käytävä vessassa. Kissa liikehtii hermostuneena. Tiedän olevani aamuisin hidas, mutta mielestäni kissa ilmaisee asian minulle liiankin raadollisesti. Hieman nätimminkin asian voisi esittää. Lopulta pääsen avaamaan terassin oven. Otan kissan harjan ja ulkoilupuvun (lue: valjaat) esiin. Ennen ulosmenoa kissa harjataan. Joka aamu, jos minä olen se valittu, jonka kissa on aamulla herättänyt, harjaan kissan. Kissa kääntelehtii hermostuneena, mutta alistuu toimenpiteeseen, koska tietää, että tämän jälkeen laitetaan ulkoilupuku päälle ja fleksi kiinni. Sitten pääsee terassille haukkaamaan happea.

Kaiken edellisen jälkeen pääsen aloittamaan aamutoimet. Kissan aamupala, oma aamupala, hampaitten pesu jne. Kissa käy välillä sisällä mennäkseen herättämään miehen, joka täällä asuu. Saan käännettyä kissan huomion ruokakuppiin, joten mies saa jatkaa uniaan. Seitsemän aikoihin olen saanut itseni ravittua ja lehden luettua, joten voin pukea ulkoiluvaatteet päälleni ja lähteä herran kanssa ulkoilemaan. Terassilta kissa jo seuraileekin puuhiani tarkasti. Koska se tulee, koska se tulee? Kärsivällisyys ei ole kissamme parhaita puolia.

  

Lopulta olen ulkona. Kissa menee jo edellä neliveto päällä. Onneksi on fleksi, jotta pysyn perässä. Olen edelleen väsynyt. Mietin, kuinka menen takaisin pehkuihin, kunhan palaamme kotiin, koska mies, joka meillä asuu, on varmasti jo siihen mennessä herännyt. Aamu on kaunis. Auringonsäteet saavat edellisen yön jäljiltä olevat sadepisarat kimmeltämään. Kissa on aktiivinen. Punarinta on ensimmäinen saalistuskohde. Juoksemme pitkin rinnettä linnun perässä. Hai-saappaani meinaavat livetä yhdessä vaiheessa, mutta saan pidettyä tasapainoni. Punarinta menee menojaan ja me jatkamme kierrostamme. Pihlajanmarjat hehkuvat upean oransseina terttuina. On hiljaista. Törmäämme ainoastaan kahteen ihmishahmoon. Naapuriin, joka kotiutuu yövuorosta ja nuoreen mieheen, joka kaahaa polkupyörällään.

Matka jatkuu. Kissa ei pysähdy haaveilemaan, vaan liikumme koko ajan. Toisena saalistuskohteena on käpytikka, mutta sitä on mahdotonta saada kiinni. Lintu on korkealla männyn oksalla hakkaamassa oksaa poikki. Kissa luovuttaa ja kääntää suuntansa kohti kotia. Ihanaa, kohta pääsen nukkumaan. Mitä vielä. Suunta kohti taloyhtiön parkkipaikkaa. Kolmas saalistuskohde. Orava säkättää männyssä. Kissan viikset taipuvat kohti suuta ja kieli nuolee huulia. Varma kohde. Lukitsen fleksin. Orava hyppi oksalta toiselle säkättäen välillä. Lopulta pörröhäntä laskeutuu männynrunkoa alas ja kipittää asfaltin poikki läheiseen pusikkoon. Kissa jää ihmettelemään, minne orava hävisi. Ymmärtäessään häviönsä, kissa vihdoinkin kääntyy kotia kohti. Lähes tunti ulkoilua ja nyt pääsen nukkumaan. Ei siis raitis ulkoilma auttanut tähän väsymykseen.

Kaadun sänkyyni ja vedän matkahuovan päälleni. Olen unen ja valvetilan rajamailla. Mielestäni näen jo hieman uniakin, kunnes sänkyni vierestä kuuluu vaativa: ”Nau!” Kissa on taas sänkyni vieresä ja maukuu. Täällä ei nukuta, jos on kerran herätty. Nostan kissan syliini ja sylistäni yksiöön (kissan oma hylly vaatekaapissa) nukkumaan. Kissa kehrää ja vaikuttaa tyytyväiseltä. Otan ulkoilupuvun pois päätä ja rapsuttelen ja silitän kissaa. Kissa kehrää ja sulkee silmänsä. Menen takaisin sänkyyn. Samassa kuuluu kops. Kissa on hypännyt yksiöstä alas ja menee makuuhuoneesta pois. Vien ulkoilupuvun omalle paikalleen ja menen takaisin sänkyyn.

Hieman kääntyilen ja etsin hyvää asentoa. Uni tulee kuitenkin aika nopeasti. Vihdoinkin unta. Olen asian suhteen kuitenkin liian sinisilmäinen. Ei kestä kauan, kun sänkyni vierestä kuuluu jälleen kerran naukumista. Kissa huutaa ja vaatii huomiota. Nousen istumaan sängyn laidalle ja juttelen kissalle. Rapsuttelen kissaa ja kissa kellii lattialla selällään. Tämä kaikki ihanuudelta vaikuttava on vain kissan salajuoni. Yhtäkkiä kissa nappaa jalastani kiinni etutassuillaan ja alkaa potkia takajaloillaan. Päälle vielä hieman puraisua varpaista. Sanon, etten ala tuollaiseen leikkiin. Kissa hyppää sängylle ja yrittää saada leikin jatkumaan. Aikamme nahisteltuamme päätän luovuttaa ja jättää nukkumisen seuraavaan yöhön. 

Menen tekemään kotihommia. Kissa seuraa minua. Pöydän päälle asetetulle pyyhkeelle on hyvä hypätä makaamaan, koska siitä näkee, mitä minä puuhastelen. Kissan silmät alkavat mennä kiinni. Minua yskittää. Kissa maukaisee unisena kuulostaen kärsimättömältä. ”Eikö täällä saa edes rauhassa nukkua?”. Hieman kotihommia tehtyäni kirjaudun Facebookkiin. Chattailen hetken aikaa parin ystäväni kanssa. Tietokoneen näppäimistön ääni on häiritsevää. Kissa kitisee. On se kummallista, ettei täällä saa rauhassa nukkuakaan.

Laura Wilson: Vähempi veli

Laura Wilsonin Vähempi veli (Blue Moon, 2004) tarttui kouraani kirjaston poistomyynnistä ja onneksi tarttui. Kirja on yksinkertaisesti loistava. Kirjan englanninkielinen alkuteos My Best Friend on vuodelta 2001. Suomennoksen on tehnyt Tiina Ohinmaa. Uudesta kirjailijatuttavuudesta ihastuneena googlasin heti Laura Wilsonin ja mitä ihmettä? Eikö rouvan muuta kirjallisuutta ole käännetty suomeksi? Onko tässä pakko tarttua englanninkieliseen teokseen? Tykkään lukea suomeksi, vaikka olisihan englanniksi lukeminen vieraan kielen harjoittamista mitä parhaimmillaan.

Kirjassa on kolme kertojaääntä. Gerald on syrjäänvetäytyvä, noin 60-vuotias, nukkavieru ja omituisia tapoja omaava mies. Geraldin kaksoisveli on kuollut synnytyksessä ja tästä Geraldin kuuluisa kirjailijaäiti ei tuntunut ikinä pääsevän yli. Tilly on Geraldin täti, joka on elättänyt itsensä kiertuenäyttelijänä. Hänellä on omat salaisuutensa, mutta hän on luvannut itselleen pitävänsä Geraldista huolta elämänsä loppuun saakka. Jo on Geraldin työkaveri ja alainen. Noin 30-vuotias Jo on yksinhuoltaja teini-ikäiselle 12-vuotiaalle tyttärelleen Melanielle, joka on hänen elämänsä tärkein ja kallisarvoisin asia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahdelle ajanjaksolle. Toisen maailmansodan aikana Gerald on vielä lapsi. Hän löytää sisarensa Veran kuolleena. Tämä jättää nuoreen poikaan syvät jäljet. Veran kuoleman jälkeen Geraldille ei jää muita ystäviä kuin mielikuvitusystävä. Mielikuvitusystävä, joka on hänen synnytyksessä kuollut kaksoisveli Jack. Äiti ja isä riitelevät jatkuvasti, eivätkä kerro hänelle asioiden oikeaa laitaa. Toinen ajanjakso, johon Vähemmän veljen tapahtumat sijoittuvat, on toisen maailmansodan voiton 50-vuotisjuhlien aaton Englanti vuonna 1995. Gerald käy töissä ja asuu alivuokralaisena. Hän keskustelee edelleen päivittäin synnytyksessä kuolleen kaksoisveljensä Jackin kanssa. Gerald törmää Jon tyttäreen, joka muistuttaa erittäin paljon Geraldin edesmennyttä sisarta Veraa. Gerald alkaa seurailla Melanieta ollakseen hänelle suojelusenkelinä. Kirjan tapahtumat alkavat vyöryä omalla piinaavalla tavallaan, eikä kirjaa meinaisi malttaa laskea käsistään.

Vähempi veli on uskomattoman loistava dekkari. Vaikka kirjassa kuljetaan kahdella eri aikatasolla, se ei ole häiritsevää. Aikatasot tukevat toisiaan ja kirjan juoni etenee loogisesti. Toisen maailmansodan aikatasolla olevat pommituskuvaukset olivat mielestäni erittäin uskottavia. Jotenkin taas ymmärtää paremmin sodan läpikäyneitä ihmisiä. Suomennos on hyvin tehty ja tekstiä on miellyttävä lukea. Kirjasta tulee eittämättä mieleen Ruth Rendellin dekkarit.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin lue se, jos pidät dekkareista. Vähempi veli on helmi. Uskon, ettet tule pettymään. 

Tähtiä kirja ansaitsee 4½ (asteikko 1-5).

Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri

Luettuani Arto Paasilinnan Ulvovan Myllärin sekä käydessäni katsomassa samaisen kirjan pohjalta toteutettua kesäteatteriesitystä, tuli äitini kanssa keskustelua Paasilinnan tuotannosta. Kerroin hänelle, että kirjahyllyyni on ajautunut pienoinen rivi Arto Paasilinnan teoksia, vaikken niihin olekaan vuosikausiin tarttunut. Siitä innostuneena äitini kiikutti minulle yhden opuksen rivin jatkeeksi: Arto Paasilinnan Kylmät hermot, kuuma veri (WSOY, 2006). Mukava yllätys, koska tätä teosta en ollut aiemmin lukenut.

Kylmät hermot, kuuma veri kertoo Kokkolan Ykspihlajassa asuvan Antti Kokkoluodon elämäntarinan syntymisen ensihetkistä paikallisen ennustajan ennustamaan viimeiseen elinpäivään saakka. Antti syntyy vuonna 1918 ja ennustettu kuolinpäivä on 12. heinäkuuta 1990. Tähän väliin mahtuu Suomen lähihistoria ja sitä käydäänkin läpi yhdessä Antin elämäntarinan kanssa. On kieltolakia ja pirtun salakuljetusta, pulakauden pakkohuutokauppoja, Nivalan konikapinaa, Lapuan liikettä ja muilutusta, talvisotaa, jatkosotaa ja sotavankeutta, asekätkentää ja yleislakkoa. Antti ehtii kokea paljon elämänsä aikana. Arto Paasilinna kuvaa Antti Kokkoluodon rehtinä, suomalaisena työmiehenä, joka kykenee mihin tahansa, vaikka välillä lukijan onkin Antin rehtiyttä hieman pohdittava. Uuttera Antti myös etenee elämässään ja perustaa oman yrityksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat paasilinnamaiseen tapaan karismaattisia ja erikoisia. Kirjan henkilökuvaukset ja tapahtumat ovat huvittavia ja välillä aivan uskomattomia. Kirjan teksti on helppolukuista ja juoni etenee loogisesti. Kirjaa voisi kuvailla sanalla perus-Paasilinnaa.

Miettiessäni kirjan syvällisempää tarkoitusta ja Paasilinnan kannanottoja joihinkin aiheisiin, nousivat aiheet helposti esiin. Kirjasta käy mielestäni täysin selväksi se, että Arto Paasilinna on asevelvollisuuden puolestapuhuja tai ainakin siltä tämä kirjasta lainattu teksti vaikuttaa: ”Mutta nyt ei ollut kyse mielivaltaisesta pidätyksestä, vaan tavallisesta asevelvollisuudesta, joka kuului jokaiselle Suomen miehelle siihen aikaan, ja kuuluu vieläkin.” Paasilinna on myös hienosti nostanut kirjassaan suomenhevosen ansaitsemalleen kunniapaikalle. Kirjaa lukiessa ei voi olla myöskään miettimättä nuoria sotilaita toisessa maailmansodassa sekä kaatuneiden lukumäärää. Lottien työn arvostus näkyy myös kirjassa. Niin ikään Kylmät hermot, kuuma veri muistaa mainita sotaveteraanit ja martat.

Vaikka Arto Paasilinnalta on ehkä enää turha odottaa uusia kirjoja, kannattaa näihin Paasilinnan vanhoihin teoksiin tarttua. Hauskoja lukuhetkiä tiedossa, ja jos oikein kaivaa, löytyy kirjoista paljon muutakin. Arto Paasilinnan kirjoja kannattaa lukea välipaloina vaikeampiselkoisten ja vakavampien kirjojen välissä.

Annan kirjalle tähtiä 3+ (asteikko 1-5).

Elokuun Livbox

Taas koitti se päivä ihanainen, jolloin posteljooni kantoi mustan, salaperäisen laatikon kotiin. Ai siis minkä? No, tietysti Livboxin. Laatikollisen kauneutta ihanille naisille tai tässä tapauksessa vain yhdelle ihanalle eli minulle. Kyllä vaan, olen ainakin kerran kuukaudessa ihana nainen, joten siksi laatikko minulle kannetaan.

Ehdin tietysti jo etukäteen kurkistella netistä, mitä laatikko saattaisi sisältää. Oma boksini oli hyvinkin samanlainen kuin muiden paketit. Valkoisen kuvioidun paperin kätköistä löytyi tällaisia tuotteita:

Näyttää hienolta. Ei voi muuta sanoa. Elokuun paketin tuotteet ovat suosittujen kauneusbloggaajien valitsemia. Tuotteet ovat heidän lemppareitaan ja tuleeko näistä nyt sitten minunkin lemppareita? Aika näyttää.

The Body Shop Honeymania Body Butter. Kalastajan vaimo –blogin Johanna oli valinnut tuotteekseen hunajaisen vartalovoin. Huisin makealle tuoksuva vartalovoide on erittäin täyteläinen, kuten yleensäkin The Body Shopin vartalovoit ovat. Tuoksu on hieman liian voimakas ja makea nenääni, mutta ehdottomasti vartalovoi käytetään alusta loppuun itse. Kesäauringon kuivattamat sääreni imaisevat tehokosteuttavan voiteen nopeasti itseensä. Tykkään kovasti ja niin tuntui tykkäävän Vespula vulgariskin (suom. ampiainen), kun tuotetta ensimmäistä kertaa jalkoihini sivelin. Sain oitis pörräävän kaverin. Boksissa olevan purkin koko oli 50 ml eli sellaisen pienen vartalovoipurkin kokoinen, jonka hintaa en osaa sanoa. Isomman purkin hinta on 18,90 €/200 ml.

Clinique All About Eyes. Silmänympärysvoide, jonka on valinnut Ida iholla –blogin Ida. Tuotteen luvataan kosteuttavan ja poistavan turvotusta herkältä silmänympärysiholta. Lisäksi voiteen pitäisi vaalentaa tummaa silmänympärysihoa. Olen vasta kesällä ehtinyt korkata tammikuussa tulleen Lumenen silmänympärysvoiteen, joten tämä uusi, ihastuttava, pieni purkki pitäisi tietysti säästää tulevaisuuden käyttöä varten, mutta koska en ehdi nukkua tarpeeksi, piti tämä heti korkata ja testata tummiin silmänalusiin. Vielä en osaa sanoa auttaako, mutta ihana tuote joka tapauksessa on. Tykkään kovasti tästä pienestä näytekokoisesta purkista. Normaalikokoisen tuotteen hinta on 36,- €/15 ml.

Lumene Arctic Sun Bronzer. Aurinkopuuterin on valinnut Saara Sarvas kauneus & kosmetiikka –blogin Saara. Tämä on kyllä sellainen tuote, josta pidän. Olin harkinnut ostavani aurinkopuuterin, mutta aina se jostain syystä kaupan hyllylle oli jäänyt. Sävynä on 1 Päivän hehku, joka ainakin omilla kasvoillani on kivannäköinen. Tuote antaa iholle upeaa hehkua ja aavistuksen luonnollista päivetystä. Aurinkopuuteri on hellävarainen ja hajusteeton, josta ehdottomasti plussaa. Sisältää suomalaisen lakan siemenuutetta, joka suojaa ja ravitsee ihoa. Mahtavan mukava kesätuote. Boksissa tullut puuteri on normaalikokoinen ja hintaa tällaisella ihanuudella on 14,90 €/10 g.

Mustan laatikon loput tuotteet näyttävät puolestaan tältä:

Dolce & Gabbana Dolce. Plusmimmi-blogin Mimmi on valinnut lempparituotteekseen Dolce-suihkugeelin. Toukokuun Livboxissa tuli Dolce & Gabbanan tuoksu, joka edelleen odottelee kaapissa saajaansa. En niin kauheasti pidä hajuvesistä, mutta tällaiset suihkugeelit ovat asia erikseen. Suihkugeelin tuoksun erikoisuuden kerrotaan olevan valkoinen amaryllis. Mielestäni suihkugeelin tuoksu sopii aikuiselle naiselle. Kyseessä on sen verran arvokas tuote, että tuskin tulisi itselle hankittua, mutta tämän ison näytepullon käytän varmasti loppuun asti, koska tykkään tästä. Pesee hyvin ja tuoksuu hyvälle. Tätä käyttäessä tulee perusarkeen hieman luksusta. Normaalikokoisella tuotteella on hintaa 42,90 €/200 ml.

Batiste XXL Volume Dry Shampoo. Boksin viimeisimmän tuotteen on valinnut Kosmetiikkaobsessio-blogin Annie. Kyseessä on kuivashampoo ja nyt tulee paljastus. Tähän ikään asti en ole kuivashampoota ikinä käyttänyt. Eräs ystäväni on kyllä kehunut kuivashampoita ja olen lukenut blogeista hehkutuksia eri merkkien paremmuuksista. Tummahiuksisena olen jotenkin arastellut asiaa, koska pelkona on ollut, että hiuksiini jää valkoista tahmaa, joka näkyy ikävän näköisenä. Tulipahan nyt kuitenkin todistettua tämäkin luulo vääräksi. Olen nyt pari kertaa tuotetta testannut ja todennut, että toimii, eikä jätä valkoisia jälkiä hiuksiini. Tuotteen luvataan antavan hiuksille puhtaan ja raikkaan tunteen sekä tuuheutta. Allekirjoitan nämä ominaisuudet. Boksissa oli matkakokoinen pullo. Kaupassa tuotteella on hintaa 8,90 €/200 ml. 

Tykkäsittekö tuotteista? Itse tykkäsin ja ihastuin, ehkä jopa rakastuin. Kyllä on hienoa olla ihana nainen ja ansaita kerran kuukaudessa tällainen yllätysboksi itselleen.

Katja Tikka & Leea Lappalainen & Anu Järvinen: Kahvintuoksuinen Helsinki – Historiaa ja tarinoita kahviloista

Sain ystävältäni lahjaksi aivan ihastuttavan kirjan. Katja Tikan, Leea Lappalaisen ja Anu Järvisen Kahvintuoksuinen Helsinki – Historiaa ja tarinoita kahviloista (Minerva, 2013) on tietokirja, joka houkuttelee avaamaan ja lukemaan kirjan. Kirjan tekijöistä Katja Tikka on historioitsija ja kaupunkielämän tarkkailija. Leea Lappalainen on kielitieteilijä ja auktorisoitu Helsinki-opas. Anu Järvinen puolestaan on valokuvaava taidehistorioitsija. Katsoessani paikalliskirjaston tilanteen kirjan kohdalta, niin täytyy sanoa, että hyvällä onnella kirjan voi löytää kirjaston hyllystä, mutta huonommalla joutuu vartomaan. 

Kahvintuoksuinen Helsinki esittelee helsinkiläisiä kahviloita. On jokaisen tuntemia klassikkokahviloita, mutta on myös uudempia kahviloita, joista on tullut kaupunkilaisten kohtaamispaikkoja. Mukana on myös muutama toimintansa lopettanut kahvila, joita varttuneemmat ihmiset muistelevat mielellään.

Kirjan johdanto sananmukaisesti johdattaa lukijan suomalaiseen kahvi- ja kahvilakulttuuriin. Tämän jälkeen kirja on jaettu neljään eri osaan. Empire-Helsingin helmiä osiossa viehättää eniten kahviloiden historialliset taustat. Kappeli sai silmissäni aivan uuden arvon ja kuvan, kun luin kuvauksia, kuinka Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Jean Sibelius ovat istuneet kyseisessä kahvilassa. Lisäksi Kappelin taideaarteet alkoivat kiinnostaa minua uudella tavalla tai aiemminhan en ollut edes ajatellut Kappelin taidetta minään. Meren ja luonnon äärellä osio tarjoaa otsikon mukaisesti kahviloita, jotka sijaitsevat meren tai luonnon läheisyydessä. Minua viehättivät etenkin luvut Korkeasaaren kahviloista Pukki ja Saarenvartijan tupa sekä Linnunlaulussa sijaitseva Sinisen huvilan kahvila, johon haluan ehdottomasti vielä joskus tutustua. Kantakaupungin katuvilinässä osiosta tulvahtivat nuoruusmuistot mieleen, kun menimme ystäväni kanssa Café Ekbergiin. Hieno kahvila, joka veti teinitytöt hiljaiseksi ja hieno kahvila on edelleenkin. Arvostusta lisää Fredrik Edvard Ekbergin uranuurtajuus suomalaisessa leivoskulttuurissa. Lasipalatsiakin tuli viimeksi Helsingissä käydessäni katsottua eri tavoin kuin ennen. Mainosvalot, joissa ovat tarjoilijat sekä hattupäinen kahvia nautiskeleva nainen, ovat lähtöisin peräti 1930-luvulta. Kirjan viimeisessä osiossa Ratikkamatkan varrella piipahdetaan mm. Fazerilla ja torikahviloissa. Parhaiten tästä osiosta jäi kuitenkin mieleeni Villipuutarha. Kahvila, jossa en ole käynyt, mutta joka kuuluu listalle ”Pakko tutustua”.

Kahvintuoksuisessa Helsingissä on mukavasti kerrottu kunkin kahvilan historiasta ja nykypäivästä sekä tietenkin mukana on kuvailuja kahviloiden antimista. Kirja on tieto- ja historiankirja samanaikaisesti. En voi kuin vain ihmetellä, miksei koulussa tarjoiltu historiaa näin mukavassa muodossa. Kenties lukion kuvaamataidon taidehistorian luennotkin olisivat saaneet mielenkiintoni puolelleen, jos ne olisi osattu ympätä näin mukavaan muotoon. Kirjan kuvitus saa myös kiitoksensa. Pieniä yksityiskohtia kahviloista, herkullisen näköisiä leivonnaisia ja kahvikuppeja. Kirja on helppotajuinen, eikä ollenkaan kuiva, kuten tietokirjat usein ovat.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille kahvilaihmisille sekä Helsingistä kiinnostuneille. Kirja on loistava lukupaketti, joka on pakko ahmia kannesta kanteen. Kirja antaa myös sysäyksen tutustua uusiin, itselle ennestään vieraisiin kahviloihin. Mielestäni kirja on myös mainio lahjaidea kahviloissa viihtyvälle ystävälle.

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).

Lisa St Aubin de Terán: Huoneen vartijat

Kävin tutkimassa kirjaston nettisivuja ihmetelläkseni kesän aukioloaikoja. Sivuhuomautuksena sanottakoon kiitos pakkakuntani kirjastolle siitä, että aika hyvin on kirjasto kesäaikaan avoinna. Nettisivuilla pyöriessäni huomasin, että kirjastolla on menossa poistomyyntiviikot. Tästä innostuneena päätin tehdä vierailun kirjastoon. Poistomyynnistä nappasin mukaani kolme kirjaa, josta ensimmäisenä luin Lisa St Aubin de Terán Huoneen vartijat (Otava, 1983). Alkuperäinen englanninkielinen teos Keepers of the House on vuodelta 1982.

Huoneen vartijat kertoo venezuelalaisen Beltránin suvun tarinan. 17-vuotias Lydia Sinclair saapuu aviomiehensä Diego Beltránin kanssa miehen rapistuneelle maatilalle Andien laaksoon. Aluksi Diego on kiinnostunut tilan hoidosta, mutta vähitellen vastuu tilasta jää Lydian hoidettavaksi. Diego haluaa nukkua aina kuin siihen on mahdollisuus. Lisäksi hänellä todetaan munuaisten toimintahäiriö. Mies on alakuloinen ja vaipuu niin pahaan masennukseen, että vain makaa päivät pitkät. Benito on palvellut koko elämänsä Beltránin suvun palveluksessa. Hänestä Lydia saa hyvän ystävän.

Benito kertoo Lydialle Beltránin suvun uskomattomia tarinoita. Tarinoita loistosta ja kuinka kaikki loisto vähitellen himmeni ja kuinka suvun jäsenet menehtyivät yksi toisensa jälkeen. On tarina siitä, kuinka Rodrigo ja Sancho Beltrán asettuivat suvun nykyisille sijoilleen ja kuinka koko suvun tarina ja loisto saivat alkunsa. On tarina kenraali Lauradosta ja hänen rakkaustarinastaan, joka sai aikaan järkyttävän joukkomurhan. Arturo Linosta Benito ei olisi halunnut Lydialle kertoa. Arturo oli hyljeksitty ja eriskummallinen ja sai paljon pahaa aikaiseksi. Heinäsirkkojen vuosi oli käännekohta, jolloin Beltránin suvun tarina alkoi hiipua. Heinäsirkat aiheuttivat niin laajat tuhot, ettei ihmisille jäänyt mitään muuta syötävää vuodeksi kuin raakoja banaaneja. On kertomus sokeritehtailija Alejandro Beltránista, jota pidettiin pyhimyksen veroisena. Entä tarina ikääntyneistä siskoksista, jotka keräsivät posliiniesineitä, eivätkä päästäneet ketään kyläilemään rikkoutumisvaaran vuoksi. Lydia kirjaa Beniton kuoltua tarinat muistiin ja tekee samalla lähtöä sukutilalta. Hän haluaa antaa huonossa kunnossa olevalle miehelleen sekä tulevalle lapselleen paremman elämän.

Kirjan tarinat ovat surullisia, mutta välillä surkuhupaisia. Vaikka kirjassa on paljon alakuloisuutta, pitää se silti jollain lailla otteessaan. Kirjan lukemista helpottaa kirjan alkusivuilla oleva sukupuu, jota oli hyvä välillä vilkuilla, jotta tiesi, kenestä nyt kerrotaan. Huoneen vartijat perustuvat pitkälti Lisa St Aubin de Teránin omiin kokemuksiin. Hän lopetti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja meni naimisiin maanpaossa olleen venezuelalaisen miehen kanssa. Kahden Italiassa vietetyn vuoden jälkeen he saivat luvan muuttaa Andien laaksoon.

En ole lukenut muita Lisa St Aubin de Terán kirjoja, mutta tämän kirjan perusteella saattaisin tarttua johonkin toiseenkin teokseen. 

Tähtiä annan kirjalle 3 (asteikko1-5).

Kyllikki Villa ja Saara Villa: Äidin lokikirja

Lukupiirin yksi kesäluettava oli Kyllikki ja Saara Villan Äidin lokikirja (Like, 2013). Kirja valikoitui luettavaksi ainakin siitä syystä, että osa aiemmin lukemistamme kirjosta on herättänyt lukupiiriläisissä kaukokaipuun. Tässä kirjassa matkustetaan paljon, joten erittäin sopiva teos ryhmämme luettavaksi siis. Kirjan sai lainattua kirjastosta helposti ilman sen kummempia jonotuksia.

Äidin lokikirja perustuu suomentaja Kyllikki Villan vuosina 1965–1971 kirjoittamiin matkapäiväkirjoihin. Matkat tehtiin useimmiten rahtilaivoilla, jolloin Kyllikki pystyi hyödyntämään matkapäiviä tekemällä käännöstöitä. Matkojen aikana Kyllikin tytär Saara oli 5-12-vuotias. Äidin lokikirjaan Saara on lisännyt omia kommenttejaan ja selvennyksiä, jolloin kirjasta on saatu erittäin hyvä kokonaisuus.

Kyllikin ja Saaran matkat suuntautuivat Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin, Etelä-Amerikkaan, Välimerelle sekä lopulta maailman ympäri. Kirjaa lukiessa Kyllikistä saa erittäin uskaliaan ja rohkean naisen kuvan. Kuinka moni nainen lähtisi yksinään pienen lapsen kanssa matkustamaan, kun aina ei ollut tietoa majapaikasta tai siitä, millä keinoin päästäisiin kotiin? Toisaalta rahatkin tuntuivat olevan usein vähissä, mutta uskomattomasti Kyllikki ja Saara kaikesta selvisivät. Kyllikki oli selvästikin hyvin moderni nainen ja onnistui toimimaan sellaisissakin tilanteissa, joissa oma kielitaito ei riittänyt. Saaran kasvaessa hänelle on selvästi jäänyt muistoja matkoista ja hän on osannut niitä mukavasti kommentoida kirjassa.

Yksi kirjan hienoja puolia oli ehdottomasti se, että Kyllikki oli rehellinen lapselleen. Hän kertoi asiat niin kuin ne olivat ja piti Saaraa tasavertaisena itsensä kanssa. Toisaalta lukupiiriläisiä hieman ihmetytti Kyllikin uskaliaisuus jättää Saara tuntikausiksi yksin meren rannalle leikkimään, kun hän itse teki käännöstöitään tai se, kuinka paljon matkoilla juotiin alkoholia. Voi tietenkin olla, että viinin ja samppanjan juonnit ovat olleet Kyllikille erikoistilanteita, jotka hän halusi mainita matkapäiväkirjassaan. Kirja antaa Kyllikistä myös sellaisen kuvan, että hän oli aidosti kiinnostunut paikallisesta väestöstä. Ei koskaan asettanut itseään parempaan asemaan tai suhtautunut paikallisiin ylimielisesti.

Lukupiiri piti kirjasta yksimielisesti ja useammalle kirja antoi samaistumismahdollisuuden. Viimeisen matkan, Maailman ympäri, osa lukupiiriläisistä totesi väsyttäväksi tai mielenkiinnottomaksi. Toisaalta yksi lukija piti juuri tätä tarinaa kirjan parhaimpana. Kyllikin rakkauselämä herätti myös paljon keskustelua lukupiirissä. Monesti vihjattiin jotain, mutta lukijalle jäi arvailujen varaan, oliko Kyllikillä suhteenpoikasta vai ei. Lukupiiri olisi ehdottomasti halunnut nähdä pienen lohkaisun Kyllikin henkilökohtaisista päiväkirjoista.

Kirjan teksti on mukavaa luettavaa. Teksti on paikoitellen vanhoillista, mutta ei häiritsevää. Äidin lokikirja antaa hienon kuvan sen aikaisesta maailmasta. Kirja kannattaa lukea, jos on kiinnostunut vieraista maista ja matkustelusta. Yksi lukupiiriläinen oli jopa lukenut katkelmia kirjasta tokaluokkalaiselle lapselleen, joka oli ollut hyvin kiinnostunut kuulemastaan. 

Lukupiirin tähtimäärät olivat kaikilla samanlaiset. Kaikki antoivat kirjalle 4 tähteä (asteikko 1-5).

Töihin paluu Top Ten

Kolmen viikon kesäloma oli ja meni, ja nyt on aika orientoitua pitkää talvea varten. Kirjoitin itselleni listan positiivisista asioista, miksi kannattaa palata töihin.

1. Palkka. Pieni palkka on jonkinlainen korvaus hukkaan heitetystä vapaa-ajasta. Tällä voi motivoida itseään edes hieman.

2. Kotityöt. Ei tarvitse miettiä kotihommia kovin paljon, kun viettää kolmasosan päivästä työpaikalla. Kätevää.

3. Ruoka. Ei tarvitse joka päivä miettiä, mitä söisi. Työpaikkaruokalan pitäjä hoitaa asian puolestani.

4. Tarpeellisuus. Tunnen ehkä hetkittäistä tarpeellisuuden tunnetta palatessani töihin.

5. Vaatteet. Ei enää lökäshortseja ja toppeja joka päivä. Voin pukeutua hieman asiallisemmin.

6. Säästäminen. Kun vietän suurimman osan päivästä töissä, en ehdi tuhlata omia rahojani. Tämähän on siis pelkkää säästöä, kun palaan töihin.

7. Junamatkat. Kausilipulla voin matkustaa rajattomasti kahden eri junavyöhykkeen väliä. Kesälomalla on pitänyt ostaa kertalippuja. Kallista lystiä.

8. Arkiliikunta. Työmatkat saavat minut liikkumaan. Ensin kipitys juna-asemalle ja sitten junamatkan jälkeen reipas kävely pääteasemalta töihin. Töistä päästyä tämä kaikki toisinpäin. Tunti arkiliikuntaa tulee kuitattua kuin huomaamatta.

9. Kusiaiset. Kusiaisten puremat puolittuvat, kun en ehdi enää ulkoilla kissan kanssa kuin kerran päivässä. Miehelle, joka asuu täällä, siirtyy ulkoilutusvastuu kissan aamulenkeistä.

10. Loma. Uusi loma siintää jo reilun neljän viikon päässä.

Negatiivisia puolia en viitsi listata, koska listasta saattaisi tulla loppumaton. Mitkä asiat sinua motivoivat töihin paluussa?