Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Postin lopettaessa lakkoilut sain melko nopeasti saapumisilmoituksen Postista. Mietin, mitäköhän siellä olisi. Yllätys oli kaunis ja makea, vaikka ihmettelinkin, miksi tuli postipakettina. Yllätyksen takana oli Bazar, joka oli lähettänyt kauniissa pakkauksessa olevan omenakanelivalkosuklaalevyn. Jestas, että oli hyvää suklaata. Kultasuklaan suklaata. Nam. Suklaalevy oli ennakkomarkkinointia tammikuussa ilmestyvästä Ruth Hoganin uutuuskirjasta Kadonneiden tavaroiden vartija (2020). Joitakin päiviä eteenpäin Posti kantoi kotiin lisää yllätyksiä. Bazar oli lähettänyt Hoganin kirjan ennakkokappaleen luettavaksi. Rakastan tällaisia yllätyksiä.

Kirjailija Anthony Peardew on ryhtynyt keräämään ihmisten kadottamia tavaroita, kun hänen rakkaansa Therese kuoli. Olihan hän itsekin kadottanut Theresen antaman medaljongin, josta oli aina luvannut pitää huolta. Anthony asuu upeassa talossa, jossa vanhoja asioita kunnioitetaan. Talossa tuoksuvat ruusut sisällä ja puutarhassa. Laura on saanut työpaikan Anthonylta. Hän huolehtii kodinhoidosta ja puhtaaksikirjoittaa Anthonyn kirjoituksia. Anthonyn kuollessa Laura perii kaiken. Anthonyn viimeinen toivomus on, että nainen etsii kadonneiden tavaroiden omistajat. Vaikeaan tehtävään on onneksi saatavilla apua. Puutarhuri Freddy ja naapurin Päivänsäde rientävät avuksi.

1970-luvun alkupuolella Eunice kyllästyy kaikkeen. Hän vaihtaa työpaikkaa. Uusi työpaikka on pienessä kustantamossa, jossa esimiehenä on Pommikone. Eunice ihastuu mieheen, jolta ei voi odottaa vastakaikua, mutta parhaimmat ystävät heistä tulee. Eunice ja Pommikone rakastavat kirjoja ja elokuvia. Yksi toimiston jäsen on Pommikoneen koira Douglas, joka rakastaa donitseja.

Tämä on kyllä oikea hyvän mielen romaani. Sellainen, johon on ihana uppoutua, kun haluaa saada ajatukset pois ikävistä asioista. Hogan kuvailee asioita kauniisti ja ehkä hieman romanttisestikin. Ruusuntuoksun saattaa miltei aistia. Kaiken kauneuden lisäksi kirjasta löytyy runsaasti letkeää huumoria, joka vetää suupielet ylöspäin. Kirjan aihe on myös mitä mainioin. Kyllähän kaikkia kadonneet tavarat kiinnostavat. Kaikilla niillä on historiansa.

Kirjassa on kaksi eri tarinaa, jotka risteävät uskomattomalla tavalla. Tarinoiden kulkiessa rinnatusten eri ajassa, käytettiin molemmissa tarinoissa samoja sanontoja tai viittauksia. Ikään kuin sanat olisivat kuolemattomia ja niinhän ne ovatkin. Hogan on vienyt tarinoita eteenpäin määrätietoisesti, eikä kirjassa junnata paikoillaan. Kumpikaan tarina ei kärsi toisesta, koska kaikella on kirjassa tarkoituksensa.

Kirjan henkilöt ovat mainioita ja jokaiselta löytyy oma erityinen luonteenpiirteensä. Hogan on ehkä hieman karrikoidenkin luonut muutaman kirjan henkilöistä. Tällaiset karikatyyrit ovat yleensä niin mehukkaita, että tällaisista henkilöistä lukisi enemmänkin. Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että kirjan sisällöstä ja fiiliksestä olisi tullut aivan erilainen, jos karikatyyrit olisi nostettu keskiöön. Onneksi ei siis nostettu.

Kaiken ihanuuden keskellä lukija voi myös miettiä vakavampia asioita. Kuinka ihmiset suhtautuvat poikkeaviin ihmisiin? Ovatko he automaattisesti yksinkertaisia, eikä heidän puheistaan tarvitse välittää? Vai kannattaisiko kuitenkin seisahtua kuuntelemaan ja osoittaa kunnioitusta toista osapuolta kohtaan? Entä vanheneminen ja muistisairaudet? Osaanko ottaa vastaan kaiken sen, mitä on tulossa, kun jollain läheisellä on muistisairaus? Mikä on muistisairaan kannalta lempeintä ja helpointa? Onko elämää muistisairaan rinnalla jatkettava kuin normaalia elämää vai pitääkö joskus luovuttaa?

Englanninkielinen alkuteos The Keeper of Lost Things on ilmestynyt vuonna 2017. Kirjan on suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Kirjan kauniit kannet ovat Laura Noposen käsialaa.

Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija ilmestyy 16.1.2020. Kirjaa suosittelen kaikille hyvää mieltä hakeville sekä niille, jotka rakastavat lukea kauniita kuvauksia.