16.6.2019

Vapaalla alppiruusupuistossa


Pidin viime viikolla vapaapäivän, koska halusimme käydä miehen, joka täällä asuu, kanssa Helsingissä Pohjois-Haagan alppiruusupuistossa. Ihastuimme puistoon kaksi vuotta sitten, kun siellä ensimmäistä kertaa kävimme. Tunnelma oli satumainen ja retkestä jäi tosi hyvä fiilis. Viime vuonna retki jäi väliin kiireiden vuoksi, mutta nyt olin päättänyt ottaa ajan, mistä tahansa ja se kannatti. Retken jälkeen olo oli kevyt ja oli helppo hengittää. Tule sinäkin nauttimaan retkestämme. Kuvia ei säästellä.







Suopursujakin löytyi. Tuoksu oli huumaavan voimakas.



Oravien ja lintujen ruokkiminen oli kielletty, mutta niin se vain on, että parissakin paikassa tuli todistettua oravien ja lintujen ruokkimista. Ilmankos tämäkin kaveri oli lähes kesy.






















Tänä vuonna retki olisi ehkä pitänyt sijoittaa viikkoa myöhäisemmäksi, mutta kaunista puistossa oli nytkin. Alppiruusut kukkivat vähemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta atsaleat puolestaan olivat yhtä kukkamerta.

Oletko sinä käynyt alppiruusupuistossa ihailemassa alppiruusujen kukintaa?



6 kommenttia:

  1. Kävin Raision alppiruusupuistossa perjantaina, mutta sinne olisi pitänyt mennä viikkoa aikaisemmin, sillä nyt siellä oli jo kukat lakastuneet. Meillä oli täällä Varsinais-Suomessa kuuma viikko, joka aikaisti kukkimisen.
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullutkin, että Raisiossakin on alppiruusupuisto. Kiva, kun tällaisiin satsataan. Tuovat iloa monille ihmisille.

      Minusta tuntui, että Pohjois-Haagan puistossa osa alppiruusuista oli jo kukkinut ja osa vasta puhkeamassa kukkaan. Kaksi vuotta sitten vaikutti siltä, että kaikki alppiruusut kukoistivat samanaikaisesti.

      Alppiruusut ja atsaleat ovat niin kauniita.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vaikka retkestä on yli viikko, tuli postausta tehdessä tunne, että juuri olisi ollut siellä atsaleojen kukinnan keskellä. Kauniita ovat.

      Poista
  3. Upeita kukintoja, kertakaikkiaan. Olen käynyt Mustikan arboretumissa ihastelemassa kukintoja ja kaikkea muutakin. Atsaleojen kukinta-aikaan tuoksu oli niin huumaava, että se laukaisi migreenikohtauksen. Pihallani kasvaa "mandarins light"niminen atsalea. Edelliseen pihaani istutin alppiruusuja ja atsaleoja useita. Ne olivat todella upeita. Kiva, että on paikkoja joissa halukkaat voivat käydä ihailemassa näitä upeita kasveja. Tulevana sunnuntaina on valtakunnallinen "avoimetpuutarhat" tapahtuma. Sinne siis ihastelemaan kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Mustilan arboretum olisi varmasti mielenkiintoinen paikka.
      Pohjois-Haagan alppiruusupuistossa suopursut tuoksuivat todella voimakkaasti. Uskon, että sekin voisi laukaista migreenikohtauksen, jos siihen on taipuvainen. Atsaleasi on varmasti upea. Itsekin haluaisin terassipihallemme alppiruusun ja kääpiöalppiruusun rinnalle atsalean. Me ovat niin kauniita kaikki.
      On muuten totta, että avoimet puutarhat -tapahtuma esittelee toinen toistaan kauniimpia puutarhoja. Täytyy yrittää ehtiä jonnekin puutarhaan viikonlopun aikana siis.

      Poista