Elias Canetti: Marrakešin ääniä

Lukupiirissä kaivattiin pikaluettavaa tai ainakin jotain ohuempaa kirjaa luettavaksi ennen seuraavan lukupiirin jättiteosta. Kaivoin lukemattomien pinoja ja esiin tuli Elias Canettin Marrakešin ääniä (Tammi, 1987). Kirjaehdotukseni hyväksyttiin, joten olihan kirja luettava. Itseasiassa kirjan alkusivuilla ymmärsin lukeneeni kirjan jo joskus aikaisemmin. Luultavasti silloin, kun tein turistimatkan Marokkoon.

Marrakešin ääniä koostuu pienistä, novellimaisista tarinoista, joilla on kuitenkin todellisuuspohjaa. Elias Canetti vietti yli 50 vuotta sitten jonkin aikaa Marokossa, kun hänen ystävänsä oli filmaamassa siellä. Canetti vietti päivänsä tutkien, tarkastellen ja aistien ympäristöä. Marrakešissa sitä riittääkin. Tuoksut, hälinä, basaarit, torit, kauppiaat ja kerjäläiset. Kaikki samassa paikassa. Canetti kuvaa paikallista elämää sellaisena kuin se on. Kaunistelematta ja sievistelemättä millään tavoin. Kamelit saavat omanlaisensa kohtelun. Katujen tuoksut muuttuvat myytävien artikkeleiden mukaan. Oikeastihan kaikki on kaupan, kunhan hinnasta päästään yksimielisyyteen. Saman tavaran hinta on tietysti eri ihmiselle erilainen.

Marrakeš tuntuu olevan paikka, jossa koko maailman kirjo on löytänyt paikkansa. Canetti tekee tuttavuutta paikallisten kanssa. Hän onnistuu saamaan itselleen myös ystävän, joka osoittautuu toisinaan aikamoiseksi riesaksi. On myös opettaja, joka ei ole Canettia tunnistavinaan, vaikka mies on vasta edellisenä päivänä Canettin tavannut. Canetti haluaa oppia maan kulttuurista mahdollisimman paljon, eikä aina ymmärrä sitä, että on saattanut itsensä naurun alaiseksi tai kaikkien tuijotuksen kohteeksi.

Lukupiirissä syntyi heti keskustelua siitä, kuinka kirjan tapahtumat voisivat olla nykypäivästä, mutta ovatkin oikeasti tapahtuneet yli 50 vuotta sitten. Itselleni tämä aikajänne oli suuri hämmästys. En muista, minä vuonna Marokossa olin, mutta on siitä ainakin yli viisitoista vuotta. Luultavasti enemmänkin. Kirjan tapahtumat olivat aivan kuin olisivat tapahtuneet silloin, kun itse olin siellä. Niin realistisia, että hämmästyttää.

Marrakešin torilla joskus vuonna yksi ja kaksi. Lammasjuhlien vuoksi tori oli lähes tyhjä.

Mitä sitten pidimme kirjasta? Osa oli ihastuneita, osa vähemmän. Itse pidin kirjasta. Jollain tavoin nautin pienten tarinoiden tuomista matkakuvista. Kirjaa myös arvosteltiin siitä, että tarinoiden olisi kuviteltu olevan värikkäämpiä. Matkaesitteet ovat Marrakešista tällaisen kuvan luoneet. Onhan se elämä siellä aikamoista. Canettin tarinoissa oli ehkä hieman surumielistä tunnelmaa. Itse ajattelen asian niin, että eihän siellä ainakaan silloin, kun minä siellä matkailin, tuntunut olevan mitään sympatioita esimerkiksi köyhiä tai vammaisia kohtaan. Naisia ei puolestaan näkynyt missään. Luohan sekin surullista tunnelmaa. Toisaalta kirjan tarinat ovat hyvin aidon tuntuisia. Canetti on varmasti kirjoittanut ne sillä sydämellä, mitä hän on aidosti nähnyt ja kokenut.

Elias Canetti voitti vuonna 1981 kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Vaikka lukupiiriläisille Canetti oli ensikosketus, paitsi minulle uusintakosketus, tuli todettua, että Canettin tuotantoon kannattaisi tutustua enemmänkin. Hänen teoksiaan löytyy esimerkiksi Tammen keltaisesta kirjastosta, joka yleensä luetaan laatukirjojen sarjaksi. Etenkin Kyllikki Villan suomennokset kiinnostaisivat.

Kirjan saksankielinen alkuteos Die Stimmen von Marrakesch - Aufzeichnungen nach einer Reise on ilmestynyt vuonna 1967. Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1981 ja sen on suomentanut Esa Adrian.

Elias Canettin Marrakešin ääniä sopii luettavaksi henkilöille, jotka rakastavat matkakirjoja. Kirja on myös oiva kuvaus sellaiselle, joka on matkaamassa Marokkoon.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3+.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”eksotiikka”. Tämä ei tarvinne sen suurempia selittelyjä.