21.2.2019

Teatterissa: Viimeiset viisi vuotta


Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT) osaa kyllä yllättää. Ohjelmistossa pyörii tällä hetkellä Viimeiset viisi vuotta -musikaali. Kiitetty ja palkittu yhdysvaltalainen Jason Robert Brown on musikaalin käsikirjoituksen ja musiikin takana. Hienoa, että KUT on ottanut ohjelmistoonsa tällaisen kansainvälisen teoksen. Musikaalin on suomentanut Jyri Numminen ja ohjauksesta on vastannut Kalle Tahkolahti.

Elina Varjomäki ja Jussi Hongisto
Kuva © Kapina Oy, Keski-Uudenmaan Teatteri: Viimeiset viisi vuotta



Cathy (Elina Varjomäki) ja Jamie (Jussi Hongisto) ovat rakastuneet ja muuttaneet saman katon alle. Avioliiton satamaan purjehditaan jossain vaiheessa. Jamie keskittyy kirjailijan työhönsä ja Cathy tuskailee hakiessaan näyttelijän paikkaa eri produktioista. Kuluu vuosi, kuluu kaksi. Kuluu kolmaskin vuosi. Alkaa myös jonkinasteinen tylsistyminen toiseen osapuoleen, vaikka Jamie todisteleekin rakkauttaan Cathylle. Viidentenä vuotena on eron aika. Rakkaus ei riittänyt Cathylle ja Jamielle.

Oikeasti aivan mieletöntä. Elina Varjomäki ja Jussi Hongisto – te todellakin osaatte ottaa yleisönne. Varjomäen ja Hongiston äänet sointuvat kauniisti yhteen. Pidin siitä, kuinka Varjomäki käytti äänialaansa. Hienoa kuunneltavaa. Entä sitten Hongisto? Huh huh! Se on sitten niin, että jos nuoret tytöt keksivät Jussi Hongiston, elleivät ole jo keksineet, on hän vaarassa. Mies laulaa upeasti. Herkäksi veti tällaisen täti-ihmisenkin mielen. Voin jopa sanoa, ettei kyynel ollut kaukana silmäkulmasta. Toisaalta musikaalin romanttisen surullinen tarinakin saattaa kostuttaa silmäkulmat.

Juha Pöysä, Anu Silvasti ja Lauri Hongisto
Kuva © Kapina Oy, Keski-Uudenmaan Teatteri: Viimeiset viisi vuotta



Musikaalin musiikista vastaavat Anu Silvasti, Juha Pöysä ja Lauri Hongisto. Silvastin vastuulla on kapellimestarointi ja piano. Pöysä puolestaan virittelee viuluaan sekä antaa basson jytkyä. Lauri Hongisto nähdään sellon ja kitaran kimpussa. On muuten aivan erittäin taitava orkesteri. Musiikki soljuu koko esityksen ajan, ja katsoja voi jopa unohtaa orkesterin olemassaolon, koska orkesteri osaa tehtävänsä. Instrumenttien vaihdot eivät häiritse esitystä, koska kaikki pelaa. Brownin musiikki toimii.

Viimeiset viisi vuotta ei vuorosanoilla pelaa. Musikaalin tarina kerrotaan pääosin musiikin ja laulun avulla. Usein tällaisissa saattaa tulla ongelmaksi se, että aivan kuin jotain jäisi puuttumaan. KUT:in esityksessä ei tätä pelkoa ole. Cathyn ja Jamien tarina tulee hyvin kerrotuksi. Huomautettakoon tähän väliin kuitenkin se, että Jussi Hongistolla oli esityksessä myös lukuosuus. Ystävättäreni toivoi, että Hongisto menisi hänellekin lukemaan iltasatuja. Miehellä on oikeasti todella maaginen ääni. Pidin myös siitä, kuinka Cathystä ja Jamiestä oli tehty hieman rokahtavia persoonia. Sopi jollain lailla erittäin hyvin esitykseen.

Jussi Hongisto ja Elina Varjomäki
Kuva © Kapina Oy, Keski-Uudenmaan Teatteri: Viimeiset viisi vuotta



Kalle Tahkolahti on tehnyt loistavaa työtä ohjatessaan musikaalin. Harvoin olen näin fiiliksissä musikaaleista, mutta tämä sykähdytti. Tykkäsin myös hieman karuhkoista lavasteista. Kuormalavoja ja muuttolaatikoita. Toimii. Jari Vainionkukka on vastannut lavasteiden rakentamisesta.

Jos ei ole kauhean kiinnostunut musikaaleista, kannattaa tämä esitys silti katsastaa. Romanttinen, mutta samalla surullinen kertomus kahden nuoren aikuisen elämästä.

Viimeiset viisi vuotta sai ensi-iltansa Keski-Uudenmaan teatterissa keskiviikkona 13.2.2019.

Rooleissa: Jussi Hongisto ja Elina Varjomäki

Orkesteri: Lauri Hongisto, Juha Pöysä ja Anu Silvasti

Musiikki ja käsikirjoitus: Jason Robert Brown

Suomennos: Jyri Numminen
Ohjaus: Kalle Tahkolahti
Kapellimestari: Anu Silvasti
Äänet ja tekniikka: Saku Tamminen
Lavastuksen rakennus: Jari Vainionkukka
Valot: Kalle Tahkolahti
Puvustus: työryhmä

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitokset Keski-Uudenmaan Teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä teatteripostauksiasi. Moni näytelmistä on minulle ihan tuntematon eikä ole mitään mahdollisuutta mennä niitä katsomaan, mutta mukava on kuulla, millaisia näytelmiä etelä-Suomessa esitetään. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäät lukea teatteripostauksia. Tietenkään ei ole mitään mahdollisuutta lähteä katsomaan jokaista Etelä-Suomen esitystä, mutta voi olla vinkkinä, jos jokin paikallinen teatteri ottaa samoja teoksia ohjelmistoonsa. :)

      Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista