Helsingin Kirjamessuilla pyörähdin Stresan osastolla, koska
sain Pirjo Puukolta kutsun käväistä moikkaamassa. No, olisin minä siellä
muutenkin piipahtanut. Stresan ständillä vieraillessani paikalla olivat myös
Pekka Arppe ja Jaana Sarell. Molemmat kirjailijat antoivat minulle kirjansa
kotiin viemisiksi. Juuri sellaisia sopivankokoisia kirjoja työmatkoille ja
kissan ulkoilutuksiin (lue: jos on hyvä ilma). Pekka Arppen Timanttinapsut (Stresa, 2018) oli aivan
uunituore kirja, joten halusin lukea sen ensin.
Eki on kovia kokenut mies. Kallion kasvatti. Jotenkin mies
on tullut ajautuneeksi rikollisille poluille aivan tahtomattaan. Välillä on
toki miehessä itsessäänkin ollut syytä. Helpomman elämän tavoittelu. Niinhän se
on, ettei kaikille lankea elämässä hyvää osaa. Ekillä on kaksoisveli Eero, joka
on invalidisoitunut ja ehkä hieman katkeroitunutkin. Eki päättää hyödyntää
veljensä vammaisuutta tai ainakin pyörätuolia. Tuolin kanssa parkkiin
pankkiautomaatin läheisyyteen ja ansaitsemaan rahaa. Kierolla ja
epärehellisellä pelillä se on mahdollista. Eki kerää tällä tavoin napsuja. Napsujen
tavoittelu johtaa myös ystävyyteen, mutta Ekin vaiherikas historia muistuttaa niin ikään itsestään, eikä mitenkään ystävällismielisesti. Ekin jahdatessa napsuja Ekiä
jahtaavat ihan jotkut muut.
Timanttinapsujen
matkaan on helppo hypähtää. Eki on rikollinen. Moni ehkä ajattelisi, ettei sellaisen
matkaan kannata lähteä. Ekin rikollinen tausta selittyy monella asialla. Hän
ajautuu väärään seuraan, ja joutuu tahtomattaan syntipukiksi. Rikollistaustan
lisäksi Ekistä löytyy onneksi myös muita puolia. Ekin sympaattisuus on sitä
laatua, ettei sellaista enää välttämättä helposti löydy. Ei sieltä pankkiautomaatiltakaan
lähdetä köyhiä ryöstelemään. Kirjassa on myös hienoa kuvausta yllättävästä
ystävyydestä, joka johtaa myös hienoihin tekoihin. Voi se ystävyys tietysti johtaa
muihinkin toimiin.
Pidin myös siitä, kuinka kirjan tarina eteni. Asiat
kerrottiin niin, että lukijan oli helppo pysyä mukana. Ja vaikka ei saisi
nauraa vakaville asioille, niin välillä oli pakko naureskella kaikelle,
mitä Ekille tapahtui. Ei Ekin elämä ainakaan tylsää ole ollut. Kirjassa on myös
sopivasti henkilöitä. Jos olisi ollut enemmän, niin olisi saattanut tulla
tunne, että menee henkilöissä sekaisin. Pekka Arppe osaa kirjoittaa mukavan
leppoisasti, mutta kuvailu on silti taitavaa. Lukija voi nähdä silmissään
tapahtumat ja yksityiskohdat.
Pekka Arppen Timanttinapsut
on hyvä lisä suomalaiseen dekkarimaailmaan. Kyllä tällaisia kirjoja mielellään
lukee. Sitä paitsi pienkustantamoita on hyvä olla isojen jättien rinnalla. Saadaan
hieman enemmän erilaisia kirjoja tarjolle.
Lämmin kiitos kirjailijalle ja Stresalle kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti