Arne Dahl: Rajamaat

Tuli luettua sellainen dekkari, että iltaisin, kun kirjan kannet suljin, oli pakko ottaa runokirja esiin, jotta sain ajatukset kauheuksista aivan muihin maailmoihin. Dekkari on Arne Dahlin Rajamaat (Into, 2017). En ole aiemmin Dahlin kirjoja lukenut, mutta voin sanoa, että jos taso on tätä, niin näihin voi jäädä koukkuun.

Tukholmalainen rikosylikonstaapeli Sam Berger etsii kolme viikkoa kadoksissa ollutta tyttöä. Tai oikeastaan hän etsii paria muutakin samanikäistä tyttöä, vaikka esimies onkin kieltänyt tällaiset tutkinnat. Sam on työssään periksiantamaton ja oman tiensä kulkija. Hän oivaltaa, että oletetuilla rikospaikoilla on aina ollut sama pyöräilevä nainen katselemassa, kun poliisi tekee tutkimustyötään. Kuka nainen on ja mikä on hänen roolinsa kadonneiden tyttöjen tapauksessa?

Alkaa tapahtua kaikkea kummallista. Yhtäkkiä Sam huomaa olevansa pakoteillä Säpon soluttautujan Molly Blomin kanssa. Molly on todella kova luu purtavaksi. Nainen, joka tuntuu osaavan ja hallitsevan kaiken mahdollisen. Hän myös tietää, ettei kadonneita tyttöjä ole vain kolme, vaan seitsemän. Mistä kaikesta on kyse ja mitä tyttöjen kaappaaja tai kenties murhaaja tahtoo teoillansa osoittaa? Sam ja Molly rakentavat palapeliä pala kerrallaan ja aina on vastassa uusia kauheuksia. Ja kuinka näin voi oikeastaan käydä, että jahtaajista tulee jahdattuja? Miksi Molly ja Sam pakoilevat poliisia, vaikka itsekin ovat Poliisin ja Säpon palkkalistoilla?

Voi hurja mikä kirja. Ihan hengästyttää, kun ajattelenkin kaikkea lukemaani. Kirjan tapahtumat alkavat heti. Lukija ikään kuin heitetään keskelle kauhunäytelmää, ja mikä parasta, se toimii. Dahl kuvailee rikospaikkojen yksityiskohtia inhottavan yksityiskohtaisesti. Melkein pystyin tuntemaan esimerkiksi kellarin kosteuden, märkyyden ja kuvottavan hajun. Ei ole ihme, että herkemmältä lukijalta saattaa mennä yöunet. Pidin myös siitä, kuinka lukijalle asetetaan ikään kuin haaste rakentaa oma palapelinsä, jotta pääsee selville, mitä on tapahtunut ja miksi. Kirjan tapahtumissa liikutaan lokakuun loppupuolella ja koko ajan sataa vettä. Luin kirjaa pahimpana hellekautena, ja välillä tuli sellainen olo, että itsekin olisin ollut sateen kastelemana ja kylmissäni pimeyden keskellä. kertoo ehkä jotain Dahlin taidosta luoda mielikuvia.

Sain kirjan viime syksynä Innon ja Aulan bloggaajatilaisuudesta Helsingin Kirjamessuilla. Suurkiitokset kustantajalle kirjasta. Arne Dahl vieraili myös kyseisessä tilaisuudessa. Läheltä kyllä piti, ettei mies myöhästynyt tilaisuudesta. Syynä oli ruotsalainen lentoyhtiö. Hih. Arne Dahlista välittyi leppoisa kuva. Siksipä olikin melkoisen yllättävää, että mies kirjoittaa näin tiivistunnelmaista tekstiä. Dahl kertoikin tilaisuudessa, että käyttää kirjoissaan hieman pelkoa ja jotain muuta. Lisäksi vanhoista trillereistä on varastettu atmosfääriä. Näitä kirjasta kyllä tihkuu ja oikein roppakaupalla, mutta mikään ei silti tunnu menevän yli äyräiden. Dahl kertoi tilaisuudessa myös, että rakentaa kirjojensa tarinoita Post-It -lappujen avulla. On varmaan ihan järkevä keino, jotta kaikki langat pysyvät kuosissa.

Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Utmarker ilmestyi vuonna 2016. Kirjan on suomentanut Kari Koski.

Arne Dahlin Rajamaat aloittaa uuden rikosromaanisarjan. Suosittelen tarttumaan kirjaan, jos rakastaa dekkareita, eikä hätkähdä vähästä. Sitä paitsi elokuussa ilmestyy sarjan toinen osa Sydänmaa, joka menee ainakin täällä lukulistalle.