8.7.2018

Bruce Dickinson: Omaelämäkerta – What Does This Button Do?


Siis aivan mahtavaa. Ensinnäkin kiitos ihanalle HarperCollins Nordicille, kun yllätitte minut Bruce Dickinsonin pokkarilla Omaelämäkerta – What Does This Button Do? (2018). Olen nuoruudessani fanittanut Iron Maidenia ja edelleen pidän yhtyeestä. Tosin vuosien kertyessä, on fanitus vähentynyt. Tästä huolimatta olin innoissani, kun otin kirjan ulkoilu- ja työmatkalukemiseksi. Ei tarvinnut pettyä. Bruce Dickinsonissa on kirjailijan vikaa.

Hieman jännitti, kun avasin Dickinsonin omaelämäkerran. Olisiko kirja täynnä kuvauksia siitä, kuinka mikäkin albumi on syntynyt. Vai vuorottelua albumeiden ja kiertueiden välillä. Ei ja joo. Toki kirjassa kerrotaan albumien teosta ja hieman kiertueistakin, mutta kirja on paljon muutakin. Bruce Dickinson vaikuttaa mieheltä, joka ryhtyy toimeen ja sukeltaa asioiden alkulähteille, jos hän jostain innostuu. Pidin myös siitä, kuinka Dickinson kuvasi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja opiskeluaikoja.

Bruce Dickinson on todellinen moniosaaja. Bänditouhut alkoivat kiinnostaa opiskeluaikana ja muutaman mutkan kautta miehestä kouliintui Iron Maidenin laulaja 1980-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen yhtye ponkaisi musiikkimaailman listojen kärkeen. Dickinson on kuitenkin mies, jota kiinnostaa moni muukin asia, joten aikansa kutakin ja Iron Maiden sai jäädä vuosikausiksi. Soolouraa, lentokoneita ja lentokapteenina oloa, radiojuontoja ja ties mitä muuta. Miekkailu on kuulunut niin ikään miehen menneisyyteen jo 1980-luvulta lähtien vastapainottamaan bändielämää.

Kirjaa on helppo lukea. Tarina etenee, eikä kertaakaan tullut tunnetta, että joopa joo, voitaisiinko jo katsastaa muitakin juttuja. Pidin siitä, kuinka avoimesti Dickinson kertoi sairastamastaan papilloomasuusyövästä. Kamppailusta sairautta vastaan, hoidoista ja kivuista. Vaarana myös se, ettei mies enää ikinä olisi laulanut. Onneksi miestä hoidettiin todella ammattimaisesti ja mies itsekin edesauttoi toipumistaivaltaan hirvittävästi pakottamalla itseään eteenpäin. Syöpäosuus oli kuitenkin vain pieni tarina eli se ei missään tapauksessa saanut pääosaa kirjassa.

Dickinsonin omaelämäkerta antaa miehestä ilkikurisen, mutta päämäärätietoisen ja jollakin tavoin hyvin tavallisen ihmisen oloisen kuvan. Ei mitään nousukasmaista olemusta, vaikka miehellä onkin varaa lentokoneita ostella. Erityisesti pidin tietysti siitä kohdasta, jossa Bruce Dickinson kertoo Iron Maiden fanien olevan älykkäitä ihmisiä. Tämän minä tietysti heti uskoin ja allekirjoitin. Hih. Niin, ja tulihan kirjasta sekin selväksi, ettei miehellä ole kehossaan kuin yksi pienenpieni tatuointi, mutta se on aivan oma tarinansa se.

Kirjassa on mukana sopivasti myös matkakuvauksia paikoista, joiden historiallinen tausta ei ole kaunis. Esimerkiksi bändin lähettäminen Sarajevoon keskelle sodan melskettä ei varmasti ole ollut helppo pala kenellekään, vaikka oltiin vakuuteltu, että kaikki on ihan turvallista. Sitä matka ei todellakaan ollut. Kun ajattelen asiaa laajemmin, on hienoa, että Dickinson on tuonut tällaisia mielettömyyksiä lukijan silmille. Koskaan ei voi liikaa muistuttaa ihmisiä historiallisista julmuuksista.

Bruce Dickinsonin omaelämäkerta ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2017. Kirjan suomennoksesta ovat vastanneet Meri Ala-Tauriala, Virpi Kuusela ja Anja Lindqvist. Englanninkielinen alkuteos What Does This Button Do? on ilmestynyt niin ikään vuonna 2017.

Hieno kirja, joka avaa sopivasti Dickinsonin elämää. Jälkikirjoituksessa mies kertoo jättäneensä tarkoituksella kirjasta pois tarinat vaimoista, eroista ja lapsista. Ihan hyvä niin, koska tämä kirja kertoo nimenomaan Bruce Dickinsonista.





2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lukea, vaikkei olisi edes Iron maidenia ikinä fanittanut. Viihdyttävä kirja.

      Poista