2.5.2018

Jotain erilaista: HEAT – Näytelmä viettelyksestä


Nyt tuli koettua jotain erilaista teatteria. Paras aloittaa hieman taustojen selvittelyllä. Soveltavan taiteen PALO-kollektiivi on perustettu alkuvuodesta 2018 kolmen nuoren naistaiteilijan voimin. Sen päämääränä on tarjota raikkaasti toteutettua tilalähtöistä, mutta helposti paikasta toiseen siirrettävää taidetta. Loppukevään ja alkukesän teoksena PALO-kollektiivilla on Heat – Näytelmä viettelyksestä. Esitys on komediallinen keskustelunavaus naisen näkökulmasta seksuaalisten halujen kohteeksi objektoitumiseen, ja kuinka siitä voi hyötyä tai nauttia. Esityksen avulla tutkitaan, onko naisilla mahdollisuutta kääntää ilmiö edukseen, ja kuinka se tapahtuisi ja onko tällainen ylipäätään edes mahdollista. Tästä tuli tietysti heti mieleen #metoo -kampanja. Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin se, että PALO-kollektiivi oli aloittanut teoksensa työstämisen jo viime syksyn aikana. Siis ennen kuin #metoo:sta puhuttiinkaan.

Kuva © PALO-kollektiivi

Näytelmän alkuasetelma on se, että kolme Poliisin palveluksessa työskentelevää naista saa kuulla, että kaikille Poliisissa työskenteleville tehdään kuntotesti, jonka perusteella päätetään, saako henkilö jatkaa Poliisin palveluksessa vai ei. Naiset ovat kauhuissaan. Kuinka kukaan laborantti tai myyntireskontranhoitaja voisi ikinä selviytyä testeistä, jotka ovat samat sekä miehille että naisille. Eikö olisi ymmärrettävämpää, että niitä testataan, jotka tarvitsevat työssään fyysistä kuntoa? Naiset päättävät huijata, mutta mitkä ovat keinot? Viettelys.

Nyt täytyy sanoa, että olipas nuoret naiset fyysisesti taitavia ja myös lauluääntä löytyi. Etenkin Alma-Ruut Karjalaisen musikaalisuus loisti. Nainen on myös vastuussa esityksen sävellyksistä yhtä kappaletta lukuun ottamatta. Ilona Karppanen Nissisen roolissa toi esitykseen mielestäni eniten komediallisuutta. Pööpöä näyttelevä Heini Inkeri puolestaan oli hyvin vakuuttava kertoessaan, kuinka oli päättänyt vietellä tuiki tuntemattoman miehen Lontoossa. Pidin myös siitä, kuinka naiset välillä vaihtoivat miesten rooleihin, ja kuinka naisten koreografiat olivat kohdillaan. Esityksessä on yksi melkoisen villi interaktiivinen kohtaus, johon katsojat otetaan mukaan. En halua paljastaa yllätystä. Ei ole ollenkaan kamala, mutta toisaalta aika jännittävä, mutta siitä huolimatta hauska.

Kuva © PALO-kollektiivi



HEAT – Näytelmä viettelyksestä ei ole pelkkä näytelmä, vaan tunnin mittaisen esityksen jälkeen teoksen taiteilijat ja katsojat siirtyvät kahvipöydän äärelle keskustelemaan esityksestä ja sen tuomista ajatuksista. Keskustelu on vapaata ja esityksen tekijät ohjaavat sitä tekemällä täsmäkysymyksiä. Kenenkään ei ole pakko tietenkään sanoa sanaakaan, jos ei uskalla tai ei halua tuoda ajatuksiaan julki. Toisaalta esityksessä, jota kävin katsomassa, oli jonkinasteinen yleisökato, joten keskusteluun oli luultavasti aika helppo osallistua. Ihan mielenkiintoinen idea tällainen katsojia aktivoiva keskustelu, joka laittaa aivonystyrät oikeasti hieman koetukselle. Onhan se helppo käydä katsomassa esityksiä, mutta tällainen keskustelu syventää esityskokemusta aivan eri tavalla. Viettelyksen teemaa pohdittaessa muuten nousee äkkiä kysymys, mikä on tahatonta ja mikä tahallista ja mikä on viettelystä ja mikä ei.

Kuva © PALO-kollektiivi

PALO-kollektiivin HEAT – Näytelmä viettelyksestä -esitystä esitetään kahdessa eri paikassa Helsingissä. Ensimmäinen esityspaikka on Hermannissa Training For Warriors (TFW) -salilla ja toinen Lauttasaaressa Kulttuurikeskus Sähinässä. Jos kiinnostuit ajankohtaisesta ja erilaisesta teoksesta, niin käy kurkkaamassa Facebookista HEAT – Näytelmä viettelyksestä -sivuilla lisätietoja esitysajankohdista.

HEAT – Näytelmä viettelyksestä sai ensi-iltansa lauantaina 28.4.2018 Training For Warriors -salilla Helsingin Hermannissa.

Rooleissa: Heini Inkeri, Alma-Ruut Karjalainen ja Ilona Karppanen

Mies ääninauhalla: Joonas Veijanen

Sävellykset:
Alma-Ruut Karjalainen
Sixpence None the Richer (Kiss Me)

Kiitos PALO-kollektiiville mahdollisuudesta kokea tämä esitys. Kiitos myös kuvalainauksista.




2 kommenttia:

  1. Onpa muuten mielenkiintoinen tapa, hauskaa että näyttelijät tulevat keskustelemaan näytelmästä yleisön kanssa, vaikka tässä tapauksessa aihepiiri voi olla jopa kuumottava. ;)

    Mukavaa viikonloppua Mannilainen, täällä yksi raato, joka ei kahden illan perättäisten show-ohjelmien jäljiltä ole saanut unta, mutta hei jäljelle jäi hyvät muistot. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoinen esitys ja sen jälkeinen keskustelu. PALO-kollektiivi hakee tarkoituksellisesti hieman kuumottavia aiheita. :)

      Mahtavaa, että sinulla on ollut kaksi mukavaa viihdeiltaa. Tänään sitten lepäilet ja ehkä ensi yönä jo nukuttaakin. Ihanaa lauantai-illan jatkoa <3

      Poista