28.4.2018

Kolarissa ja läheltä piti -tilanne


Huomasin juuri, etten ole huhtikuussa lunastanut antamaani uuden vuoden lupausta siitä, että kirjoittelen vähintään kerran kuukaudessa jostain muusta aiheesta kuin teatterista tai kirjoista. On aika lunastaa lupaus.


Kevät tekee tuloaan ja Herra Karvajalka on aktivoitunut ulkoilujen suhteen. Päivän ulkoilurupeamaan kuuluvat aamu-, alkuilta- ja myöhäisiltaulkoilu jommankumman palvelijan kanssa. Näiden lisäksi kissa viettää tuntikausia fleksin päässä terassillamme. Tämän voi lukea myös siten, että palvelijat toimivat jatkuvasti portsarin ominaisuudessa saamatta ikinä pienintäkään kolikon ropposta taskunsa pohjalle.

Eräänä iltana mies, joka täällä asuu ja Herra Karvajalka tulivat myöhäisiltaulkoilulta. Itse olin jo sängyssä lukemassa ja unikin teki tuloaan. Miespalvelija tuli makuuhuoneeseen ja ilmoitti, että kävi yksi juttu. Kysyin, mikä. Herra Karvajalka oli joutunut kolariin. Pomppasin sängystä ylös ja huudahdin, mitä sattui, missä Manni eli Herra Karvajalka on. Mies naurahti ja alkoi kertoa.


Herra Karvajalka on keksinyt, että taloyhtiömme viereisellä vesitornin tontilla on yhdessä nurkkauksessa melkoista mustarastaiden kuhinaa. Koiraat kilpailevat naaraista käymällä todellista taistelua ja matalakiitoista syöksähtelyä toistensa kanssa. Tännehän kissan oli taas pitänyt päästä seuraamaan livelähetystä. Herra Karvajalka oli maannut litteänä maata vasten ja kytännyt mustarastaita. Viikset hieman väpättäen ja hyvin jännittyneessä tilassa. Aikansa lintuja tiirailtuaan, kissa oli noussut istumaan ja samassa se tapahtui. Mustaakin mustempi mustarastaskoiras oli lentänyt suoraan Herra Karvajalkaa päin. Lintu oli tippunut saman tien maahan. Toinen mustarastaskoiras oli tullut perässä, mutta oli ehtinyt laskeutua maahan juuri ennen toista törmäämistä. Siinä olivat sitten mustarastaat ja kissa olleet hieman ihmeissään, mitä tässä tapahtui. Linnut reagoivat nopeammin kuin kissa. Olivat syöksähtäneet lentoon. Lintujen säksätys oli ollut melkoista ja mukana oli ollut selkeää paheksuntaa. Kummallekaan kolarissa olleelle ei ollut sattunut mitään fyysisiä vaurioita. Henkisiä ehkä kyllä. Että tällainen kolari. Nyt vain aloin miettiä, oliko se sittenkin lento-onnettomuus.



Toinen tapahtuma on tältä aamulta. Herra Karvajalka aloitti aamukonserttinsa ennen viittä. Sain sinniteltyä sängyssä lähes puoli kuuteen saakka, kunnes makuuhuoneen verhot meinasivat tulla alas. Herra Karvajalka kyllä tietää, että kun menee roikkumaan verhoihin, saa jakamattoman huomion. On siis aikainen herätys, oli arki tai pyhä. Laitoin kissan terassille ja aloittelin aamupuuhia. Jossain vaiheessa katsahdin ulos. Herra Karvajalka oli taas maata vasten litteänä. Ihmettelin, mikähän siellä nyt on. Menin katsomaan keittiön ikkunasta. Sepelkyyhky istui polkupyörän satulan päällä. Sitä kissa siis vaani.

Sepelkyyhkyt ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja tänä keväänä on alkanut vaikuttaa siltä, että yrittävät tehdä pesää terassialueellamme olevaan korkeaan katajaan. Eräänä päivänä töistä tullessani sepelkyyhky tepasteli terassimme läheisyydessä. Ei meinannut edes pois lähteä, vaikka tulin aivan viereen. Sen sijaan lintusen kaveri meinasi lentää minua päin. Oli selvästi ilkeämielinen hyökkäys.


Mutta jatketaan aamuista tarinaa. Lopulta pääsin istumaan aamupalapöytään. Luin sanomalehteä ja vilkuilin välillä ulos. Herra Karvajalka oli siirtynyt terassitolppansa päälle katselemaan. Taas kerran ulos vilkaistessani, ehdin vain havaita, kuinka valkoinen kissa lentää ilmassa. Samassa ilma oli täynnä valkoisia tuppoja tai näin kuvittelin. Huudahdin, mitä tapahtui. Mies, joka täällä asuu ja minä, ryntäsimme ulos terassille. Nurmikolle oli leijaillut isoja vaaleita höyheniä. Herra Karvajalka oli hieman pettyneen näköinen. Sepelkyyhkypaisti oli päässyt karkuun. Oli melkoinen läheltä piti -tilanne. Nyt mielenkiinnolla seuraamme, jatkuuko pesänrakennuspuuhat vai tajusivatko puluset, ettei tänne kannata muuttaa. Liian vaarallista.


Täytyy kyllä sanoa, että kevät on ihanaa aikaa. Luonto herää ja elämää tuntuu olevan joka paikassa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3

10 kommenttia:

  1. Teilläpä on valokuvauksellinen katti. Onnea reviirikiistaan sepelkyyhkyjä vastaan!

    https://aatenarikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valokuvauksellinen katti vain harvoin katsoo kameraan eli kyse on onnesta, jos yksi kuvasta viidestäkymmenestä onnistuu jollain tavoin. :)

      Mies, joka täällä asuu, on jo nyt raivona sepelkyyhkyille. Noille viattomille huhuilijoille, jotka ovat yllättävän kovia sotkijoita.

      Poista
  2. No on siinä ollut melkoinen seikkailu tyylikkäällä Herra Karvajalalla!
    Kevät on yllätyksiä täynnä!

    Leppoisaa viikonvaihdetta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Karvajalka joutuu toisinaan kummallisiin tilanteisiin. Tekevälle sattuu. :)

      Aurinkoista viikonloppua sinne aurinkoon!

      Poista
  3. Paistit lentävät ihan syliisi! Harmi ettet saanut kummastakaan saalista - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HArmittaa kyllä. Olisivat olleet aika isoja paisteja.
      -Herra Karvajalka-

      Poista
  4. Onpa siellä ollut dramaattista! Oikein lento-onnettomuus ja kaikki! Kehtasivatkin mokomat linnut vielä paheksua viatonta Herra Karvajalkaa, vaikka lintu itse törmäsi sitä päin... :)

    Hauskoja kuvia myös söpöläisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kissan kuvaaminen ei todellakaan ole helppoa, mutta välillä onnistuu.

      Ei kyllä olisi pitänyt lintujen paheksua. Opettelisivat itse ensin lentämään kunnolla. :D

      Poista
  5. Persoonallinen katti ja uhkarohkeita lintuja. Ärsyttää, kun linnut kiusaavat joka päivä, mutta niillä on nopeat lähdöt, kun niitä kohti hyppii. Lintupaisti sopii minullekin ;)

    Terv. Ozzy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ovat tosi ärsyttäviä, mutta hyviä paisteina. Varikset ovat ehkä kaikkein ärsyttävimpiä. Varmaan reilun kuukauden kuluttua saa taas varoa varisten hyökkäilyjä. Niin, ja sepelkyyhky taisi ehtiä tehdä pesän tuijaan. :(

      -Herra Karvajalka-

      Poista