Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kjell Westön kirjat ovat sellaisia, joihin olen ihastunut jollain tavoin salavihkaa. Westöltä ilmestyi vastikään uusi kirja Rikinkeltainen taivas (Otava, 2017), jonka laitoin heti kirjastoon varaukseen, kun näin kirjasta jonkin ennakkomainoksen. Sainkin kirjan aivan tuoreeltaan lainaksi, mutta tietenkin lyhyellä laina-ajalla. Tämä tarkoitti sitä, että kirjan loppuosa piti lukea nopeasti, jotta saisin kirjan palautettua eräpäivään mennessä. Kirjan ruotsinkielinen alkuteos on nimeltään Den svavelgula himlen. Kirjan on suomentanut käsikirjoituksesta Laura Beck.

Kirjan kertoja on 10-vuotias pojanviikari, kun hän törmää kesäpaikan kaupan pihalla samanikäiseen poikaan Alexiin. Kertoja saa kutsun Alexin perheen kesäkartanolle, josta alkaa poikien elinikäinen ystävyys. Kertoja ja Alex tulevat erilaisista lähtökohdista. Kertoja on keskiluokkaisen suomenruotsalaisen perheen poika. Alex Rabell puolestaan on mahtisuvun vesa, jolla ei tunnu olevan puutetta mistään. Alexin kautta kertoja tutustuu myös Alexin pikkusiskoon Stellaan, josta tulee muutamaa vuotta myöhemmin kertojan ensimmäinen tyttöystävä. Kertojan ja Stellan rakkaus on huumaavaa, mutta muuttuu vähitellen vihaksi. Tätä jatkuu myös myöhemmin elämän aikana. Kertoja ja Stella palaavat yhteen, erotakseen taas, kun viha ja kyllästyminen nostavat päätään. Mutta onneksi on myös Linda. Ystävä ja rakastettu samoilta nuoruusvuosilta.

Elämä ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Lapsuudessa ja nuoruudessa solmitut suhteet siivittävät kertojan aikuiselämäänkin. Ihminen, joka jo nuoruusvuosinaan oli jonkinlainen, on sitä loppuelämän ajan. Tietyt ihmisen piirteet vain voimistuvat vanhetessa, eikä niille tunnu voivan mitään. Vuosien varrella nuoruuden ystävät saavat myös lapsia. Lapsissa kertoja näkee ikäväkseen tai ihastuksekseen täysin samoja piirteitä, mitä vanhemmissa on.

Mahtavaa. Rikinkeltainen taivas on todella hienosti kerrottu kirja. Kirja, jossa kertojan elämä käydään läpi 60-luvun lopulta nykypäivään saakka. Kirjassa ajankuvaukset on tuotu hyvin esiin. Nähdään esimerkiksi 80-luvun hullut vuodet sekä 90-luvun lama. Westö on myös taitava maisemamaalari. Kirjan nimi jo itsessään antaa viitteitä maisemasta, mutta kirjasta löytyy paljon muutakin kuin erikoisenvärinen taivas. Kirjan Helsinki-kuvaukset ovat myös mukavaa luettavaa, jos Helsinkiä itsessään yhtään tuntee. Luokkaerojen kuvaajana Westö on onnistunut varsin hyvin. Pidin myös kirjan henkilöhahmojen kuvauksista. Henkilöt tulivat lukijalle ikään kuin eläviksi kaikkine vikoineen ja hyvine ominaisuuksineen.

Minua hieman harmitti, että jouduin lukemaan kirjan lopun nopeasti, koska tässä on kirja, josta pitää nauttia pitkään ja hartaasti. Kirja on fiilistelyä ja kertojan kuvauksia kaipuusta menneisyyteen. Kirjassa on toki pahaakin, niin pahaa, että sisimmässä tuntuu kurjalta. Elämä ei kuitenkaan ole pelkää iloa, vaan siihen kuuluvat ikävätkin asiat, vaikka niitä kuinka välttelisi.

Syksyn ensimmäisellä bloggariklubilla Kjell Westö oli kertomassa kirjastaan Kangastus 38 (Otava, 2013), sillä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä alettiin viime viikolla esittää kirjaan perustuvaa samannimistä näytelmää. Koska Rikinkeltainen taivas oli juuri ilmestynyt, syntyi kirjasta luonnollisesti myös keskustelua. Kirja ilmestyi samaan aikaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Kirjailijalla on kovat odotukset Ruotsin suhteen, koska kirja saattaa olla ruotsalaisille helpompi ymmärtää, kun mukana ei ole kuvauksia Suomen sodista, joista he eivät välttämättä tiedä mitään. Westö kertoi myös, että suomennosten kanssa on välillä tosi tiukkaa vääntöä, mutta Rikinkeltaisen taivaan suomentajan kanssa yhteistyö oli hyvää. 

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kannattaa ehdottomasti lukea, jos nauttii kunnon lukuromaaneista. Itse soisin kirjalle jopa jonkinlaisen palkinnon. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.