5.3.2017

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Lukupiirissä luettiin vaihteeksi kotimaista kaunokirjallisuutta. Valintana oli Aino Kiven Maailman kaunein tyttö (Into, 2016). Itselleni meinasi tulla kiire lukemisen kanssa, koska katsoin, että kirja löytyy kirjaston hyllyltä. En tehnyt varausta ja lopulta mennessäni kirjastoon, kaikki Maailman kauneimmat tytöt olivatkin lainauksessa. Ei muuta kuin kirja varaukseen ja aika nopeastihan sen luettavakseni sainkin.

Maailman kaunein tyttö on neljän sisaren tarina kolmella eri vuosikymmenellä. Eletään vuotta 1994. Perhe viettää kesälomaa saaressa. Aliisa, tyttäristä vanhin, on älykäs ja kaunis. Hän on rakastanut Kurt Cobainiin, Nirvanan keväällä kuolleeseen solistiin ja kitaristiin. Saaressa vietetään Aliisan 15-vuotissyntymäpäiviä. Ada, sisaruksista toiseksi vanhin, tuntee jäävänsä Aliisan kauneuden varjoon. Ada auttaa äitiä kotitöissä ja hoitaa huomattavasti nuorempia sisaruksia Annia ja Almaa. Hän on kateellinen Aliisan itsevarmuudelle ja onkin valmis tekemään mitä tahansa, jotta Aliisa joutuisi kärsimään. Ja jotain sellaista tapahtuu, joka muuttaa Aliisan loppuelämän kulun.

Kuluu vajaa kymmenen vuotta ja Anni on kasvanut murrosikäiseksi, kapinoivaksi nuoreksi. Hän hakee rajojaan tutustuttuaan pari vuotta vanhempaan Susannaan, joka uskaltaa tehdä mitä tahansa. Anni menee ystävänsä Susannan perässä. Tapahtuu sellaisia asioita, joita ei soisi nuorelle tytölle tapahtuvan. Anni kuitenkin luottaa itseensä. Hänkin on kaunis ja älykäs. Vain taivas tuntuu olevan rajana.

Vuonna 2014 sisaruskatraan nuorin, Alma, on eksyksissä. Hän ei tiedä, mitä elämällään tekisi. Opinnot yliopistolla eivät ota sujuakseen. Hän kuulee öisin Aliisan äänen ja askeleita. Kuin sattuman oikusta, hän tapaa yliopistolla filosofian opettajan, joka tuntee perheen saarikesältä. Alma ja filosofian opettaja joutuvat suhteeseen, joka vähitellen avaa Alman halun tietää, mitä Aliisalle tapahtui.

Lukupiirin päällimmäiset mietteet Aino Kiven kirjasta olivat hyvin samankaltaiset. Kirjan alusta pidettiin, mutta muuten kirjaa pidettiin epätasaisena. Lisäksi kirja kärsi uskottavuusongelmista. Lukupiirissä keskustelua herätti esimerkiksi se, miksi Kurt Cobain oli saanut kirjassa niinkin suuren osan. Aliisa toki ihannoi Cobainia ja kirjan alussa Cobain oli ihan perusteltua, mutta sen jälkeen hän oli lukupiirin mielestä turha sivujuonne. Täytyy kyllä myöntää, että pidin osuudesta, joka oli Cobainin kuviteltua kerrontaa. Teksti nimittäin oli hyvin runollista. Itse mietin myös hieman sitä, olisiko Kivi halunnut kirjoittaa Cobainista enemmänkin, mutta sanomiset ikään kuin loppuivat kesken. Tuli myös mieleen, olisiko Cobainin osuudet korvata kokonaan Aliisan päiväkirjamerkinnöillä.

Lukupiirissä mietittiin myös sitä, kuka oli kirjan päähenkilö. Kaikkien tytärten elämässä käsiteltiin Aliisan elämää, mutta toisaalta Aliisasta tiedettiin lopulta hyvin vähän. Ada oli kirjassa kaikkein konkreettisin ja käytännönläheisin ja kenties selväjärkisinkin. Annin osuus kirjassa oli käsittämätön. Vaikka 13-14-vuotiaalla tytöllä olisi kuinka paljon tahansa sukupuolikokemuksia, tietysti toivon, ettei olisi, niin ei hän oikeasti tiedä sukupuolielämästä yhtään mitään. Tuon ikäinen on vielä tyttö, eikä mikään nainen, vaikka Anni sitä koko ajan kirjassa hehkuttikin. Alma puolestaan häilyi mielipuolisuuden rajamailla ja oli jotenkin hyvin pelottavan lähellä Aliisaa. Aino Kivi on hienosti saanut tehtyä jokaisesta tyttärestä omanlaisensa, mutta esimerkiksi Annin tekstiosuus ei lukupiirin mielestä missään tapauksessa ollut uskottava. Sen sijaan Aliisan päiväkirjamerkinnät olisivat voineet hyvinkin olla 15-vuotiaan tytön päiväkirjasta.

Perheen kaikki tytöt olivat selkeästi hyvin älykkäitä. Henkiseltä kehitykseltään tytöt sitten olivatkin jäljessä muista. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallisia tapauksia samaan perheeseen oli syntynyt. Kirjassa on kuitenkin hyvin kuvattu se, kuinka äidin ajatus ihanneperheestä ja kauniista lapsista on lopulta pelkkää kulissia.

Aino Kiven Maailman kaunein tyttö kannattaa lukea, jos haluaa lukea romaanin nykyajan sisarusparven elämästä. Ongelmia on, mutta ehkä hieman erilaisia kuin ennen vanhaan.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).





6 kommenttia:

  1. Hauskaa, meillä oli myös Maailman kaunein tyttö lukupiirikirjana viime kuussa. Aino Kivi oli meillä vieraana ja keskustelumme oli kyllä mahtava. Kukaan meistä ei kyllä kyseenalaistanut täysin Kurt Cobainin osuutta kirjassa vaan se oli aika selvää: Kurt Cobain oli suuri osa tuota aikaa ja sitä kautta osa tyttöjen elämää (ja kirjaa).

    Minulle tämä oli yksi viime vuoden parhaita kotimaisia ja samaa mieltä olivat meidän Lukevat leidimme. Kokonaisarvosanaa en ole vielä kuullu, mutta yli neljän se menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota muuten emme tulleet ajatelleeksikaan, että olihan Kurt Cobain 90-luvun suuri nimi. Itse elin nuoruuteni 80-luvulla ja loput tämän kerran lukupiirin osallistujista vielä aikaisemmin. Kurt Cobain oli tosiaan 90-luvulla suuri nimi 90-luvulla ja kyllähän minunkin levyhyllystäni Nirvanan ensimmäinen vinyyli löytyi. :)

      Kiva, kun on niin erilaisia mielipiteitä eri kirjoista. Ainakin voi todeta, että kirjat puhuttavat.

      Poista
  2. Minulla on kohta tulossa tämä lukuun, paljon hyvää oon kuullut, ja odotukset on korkeella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät kirjasta. Hyvin eri tyyliin oli tyttöjen osuudet kirjoitettu, joten kyllä Kivellä taitoa on kirjoittaa. :)

      Poista
  3. Pitkään olen tätä miettinyt ja nyt onkin mahtavaa kun kirjaston remppa päättyy. Tykkään herätelainata kirjoja(en ole oikein varaa&nouda-ihminen) , joten ehkä sattuu sieltä sitten vihdoin mukaan.:) Innolla odottelen! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan luettavaksi. Kirja on ihan mielenkiintoinen, vaikka meidän lukupiirin mielipide hieman erosi yleisestä mielipiteestä.

      Itse varaan kirjastosta kiinnostavia uuttuksia sekä lukupiirikirjoja, joita ei meinaa muuten saada lainatuksi.

      Poista