9.10.2016

Pauli Antero Mustajärvi: Pate Ikurista

Syyskuun lopulla ilmestyi kirja, joka nosti mieleen hurjat nuoruusvuodet vai olivatko ne niin hurjat kuitenkaan? Pauli Mustajärven Pate Ikurista (Docendo, 2016) oli avattava, koska olihan Popeda kuulunut nuoruudessani 1980-luvulla kovimpaan suosikkibändiini ikinä. Ja jos on Popeda, on Pate, mutta on Pate paljon paljon muutakin. Sen tulee tietämään viimeistään, kun kirjan lukee. Kirja on kirjoitettu toimittaja Tina Finnin avustamana. Kirjassa on myös paljon kuvitusta, josta on vastannut valokuvaaja Harri Hinkka.

Pate Ikurista on rakennettu hienoksi kokonaisuudeksi. Jokainen luku läpikäy Paten elämän tärkeitä ja osin kipeitäkin merkkipaaluja. Ikurissa on Paten koti ja sieltä kaikki on alkanut. Paten mielikuvitus on ollut vilkas pienestä pojanviikarista lähtien. Musiikkikuviot alkoivat kiinnostaa nuorta miehenalkua melko varhaisessa vaiheessa, mutta vanhempien auktoriteetin sanelemana Paten oli kuitenkin opiskeltava ammatti itselleen. Popedasta Pate parhaiten tunnetaan, joten on selvää, että Popedalle on kirjassa omistettu oma lukunsa. Popedan rinnalla Pate on levyttänyt useita soololevyjä. Levyjä, joiden musiikillinen anti on Mustajärven Paulia hienoimmillaan.

Mutta on Pate muutakin kuin Popedaa ja soololevyjä. Monipuolinen Pate on myös esiintynyt valkokankaalla ja teatterin lavalla. Julkisuus on pakollinen paha, kun kyseessä on Pate Mustajärvi, mutta sekin on vain kestettävä. Onneksi elämässä on kuitenkin muutakin. Moottoripyörät ja vuosimallin 1962 Buick Electra ovat Paten kalliilta vaikuttava, mutta mahtava harrastus. Miehellä on myös pakopaikka, jonne mieli halajaa, kun meno on kiivaimmillaan. Mustajärven sukutilalla Pate voi olla oma itsensä. Täällä sukulaiset eivät nosta miestä jalustalle, vaan pudottavat nopeasti maankamaralle, jos herra itse yrittää jollain tavoin pokkuroida ja pörhistellä.

Pauli Mustajärven kirja oli minulle nostalginen lukuelämys. Nuoruusmuistot tulivat mieleeni. Oli myös sellaisia tapauksia, joiden olemassaolon olin jo unohtanut, mutta kirja herätteli mieleni muistilokeroita ja asioita muistui mieleeni. Vaikka tiesinkin Paten julkisesta elämästä erittäin paljon, oli mielenkiintoista lukea Patesta, jota koko kansa ei tunne. Arvostus miestä kohtaan nousi entisestään. Pidin myös siitä, kuinka Pate kertoo kirjassa vanhenemisesta. Vanheneminen on arvokasta. Ihmisen ei tarvitse jaksaa kaikkea sitä, mitä on nuorena jaksanut. Lisäksi vanheneminen tuo sellaista viisautta, jota nuorilta sälleiltä puuttuu.

Pate Ikurista on helppo- ja nopealukuinen kirja. Kirjan kuvitus elävöittää kirjaa ja tuo tekstin rinnalla esiin Paten monet kasvot. Pidin myös musiikkikappaleiden pätkistä, joita on siroteltu lukujen alkuihin sopiviksi iskupätkiksi. Kirja ei ole perinteisen romaanin kokoinen, vaan isompi, joten sängyssä lukeminen voi olla hankalaa. Itseäni kirjan iso koko ei kyllä haitannut yhtään. Kirjan rakenne on hyvä ja monipuolinen. Jokainen luku on omistettu omalle aiheelleen. Pate muistelee ja kertoo lukuihin liittyviä tarinoita omin sanoin. Luvusta toiseen siirtyminen on luontevaa ja kirjasta on saatu eheä kokonaisuus.

Pauli Mustajärven Pate Ikurista on mahtava lahjaidea joulupukin konttiin, jos tiedät lahjan saajan pitävän Mustajärven musiikista. Ja jos joulupukkiin ei usko, kannattaa kirja lukea ihan jo vain sen takia, että kyseessä on kuitenkin yksi Suomirockin ledengoista. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.



4 kommenttia:

  1. Tuon kirjan Patesta minäkin voisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on siinä mielessä kiva, että lukijalle avautuu Patesta täysin uusia puolia.

      Poista
  2. Olen lapsiltani tuota kirjaa toivonut joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan lahjaksi. Kiva kirja Paten ei-julkisesta puolesta.

      Poista