1.6.2016

Laura Lindstedt: Oneiron

Ostin äidilleni joululahjaksi Laura Lindstedtin Finlandia-palkitun Oneironin (Teos, 2015). Äiti luki kirjan nopeasti läpi ja lainasi kirjan sitten minulle. Nyt ihan nolottaa, koska kirja on maannut minulla kuukausikaupalla. Ei ole vain ollut aikaa tarttua kirjaan aikaisemmin. Nyt kirja on kuitenkin luettu ja olo on hämmentynyt. Kuulin, että Helmet-kirjastoissa kirjaan on pitkä jono. Kirkes-kirjastoissa jonottamisen tarvetta ei enää ole. Kirjaa löytyy hyvin kirjastojen hyllyiltä.

Oneiron kertoo seitsemästä naisesta, jotka ovat joutuneet kuoleman jälkeiseen valkeaan välitilaan. Naiset tulevat eri puolilta maailmaa erilaisista lähtökohdista. Anorektinen performanssitaiteilija Shlomith tulee New Yorkista. Alkoholisoitunut pääkirjanpitäjä Polina Moskovasta. Kaksosia odottava Nina Marseillesta. Kurkkusyöpää sairasta Wlbgis Hollannista. Mallimaailmasta haaveileva Maimuna Senegalista. Sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada puolestaan tulee Brasiliasta ja aikuisuuden kynnyksellä oleva Ulrike Itävallasta. Kuoleman jälkeinen välitila aiheuttaa naisissa monenlaisia tuntoja. On ristiriitoja, mutta on myös yhteisymmärrystä. Naiset eivät itsekään tunne täysin ymmärtävän, mitä heille on tapahtunut. Naisten ruumiilliset tarpeet katoavat vähitellen. Mitä naisista jää tämän jälkeen jäljelle?

Lukijalle Lindstedt tiputtelee asioita pikkuhiljaa. Itseäni kiinnosti suuresti, kuinka naiset ovat päätyneet kuoleman jälkeiseen välitilaan. Asioita ei kerrottu kerralla, vaan ne jäivät kesken ja odotuttamaan jatkoa. Tarinanpalasia tiputeltiin lukijalle vähitellen ja lopulta naisten kohtalotkin selvisivät. Tämä teki lukemisesta nautittavaa ja kiehtovaa, vaikka kuolema sinänsä aiheena onkin synkkä. Oneiron sukeltaa naisten maailmoihin kerroksittain, mutta selkeästi suurimman osuuden kirjasta sai Shlomith. Minua tämä jotenkin ärsytti. En tiedä, enkö täysin ymmärtänyt, mikä tarkoitus tällä oli. Oli sinänsä mielenkiintoista lukea voimakastahtoisen Shlomithin neljänkymmenviiden minuutin pituinen puhe juutalaisuudesta ja anoreksiasta, mutta toisaalta hyvin pitkästyttävää. Naisten persoonat olivat niin erilaisia, jotta olisi ollut mukava kurkistaa jokaisen naisen menneeseen elämään hieman paremmin. Ehkä tällä tavoin Oneiron olisi ollut vielä aavistuksen monipuolisempi teos.

Laura Lindstedt osaa kirjoittaa taitavasti. Kieli on rikasta, hienoa ja monisäikeistä. Lindstedtin ammattimaisuus näkyy erilaisissa tavoissa viedä tarinaa eteenpäin. Lukija ei pääse helpolla, mutta ei tarvitse päästäkään. Oneiron herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Mitä meille oikeasti käy kuoleman jälkeen? Onko kaikki kertaheitolla ohi vai päädymmekö jokainen kuoleman jälkeiseen välitilaan, josta matka jatkuu jossain vaiheessa jonnekin suuntaan? Lindstedt on tehnyt myös melkoisen työn, koska on kirjoittanut kirjaa useiden vuosien ajan. Kirjan lopusta löytyy lähdeluettelo, joka puolestaan kertoo jotain siitä, kuinka syvästi kirjailija on kirjan aiheisiin perehtynyt.

Oneironista on kohistu paljon ja jokaisella lukijalla on varmasti oma sanansa kirjasta sanottavanaan. Itse huomasin jossain vaiheessa miettiväni sitä, kuinka miehet olivat naisiin vaikuttaneet. Shlomithin aviomiehen kääntyminen vaimoaan vastaan, Ninan puolison pettäminen, Rosa Imaculadan kummallinen suhde elinluovuttajan isään sekä Wlbgisin pojan väkivaltaisuus. Ulriken ja Maimunan kohtalot puolestaan johtuivat miehistä. En silti lähde feministisyyden linjalle, koska tällaisia kohtaloita voisi olla myös niin päin, että naiset olisivat kohdelleet miehiä kaltoin. Oneironissa oli myös paljon sairauksia. Joko itse aiheutettuja tai kohtalon määräämiä. Anoreksia, alkoholismi, syöpä, sydänsairaus. Isoja asioita, joista ei hetkessä pääse yli, ja jotka kirjaa lukiessa laittoivat ajatukset liikkeelle.

Laura Lindstedtin Oneiron on kiistämättä Finlandiansa ansainnut. Hieno teos, johon kannattaa tarttua ajan kanssa. Lukea ja pohtia ja kenties palata uudestaan jo luetuille sivuille. Suosittelen luettavaksi, jos et ole vielä lukenut.

Tähtiä kirja ansaitsee 4½ (asteikko 1-5).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti