Jonna Mononen: Hiljaa pimeässä

Jälleen kerran kiitos Facebookin Dekkariryhmälle ja itse kirjailijalle, Jonna Monoselle. Jonna Mononen kertoi moneen otteeseen Dekkariryhmässä tulevasta kirjastaan ja kyseli ryhmäläisiltä ideoitakin kirjaansa varten, joten olihan naisen esikoisromaani Hiljaa pimeässä (Nordbooks, 2015) luettava. Paikalliset Kirkes-kirjastot eivät ole ottaneet kirjaa kokoelmiinsa kuin yhden vaivaisen kappaleen, jonka onnekseni sain lainaksi, koska itseni jonotuslistalle heti syksyllä tungin. Kirjalle olisi varmasti lukijoita enemmänkin, jos kirja vain saisi kirjastoista hyllytilaa.

Joukko saksalaisia turisteja sekä koira jäävät satimeen tippukiviluolaan kun luolan suuaukko sortuu. Valoa ei ole yhtään ja ruokaakin hyvin niukalti. Vettä sentään löytyy maanalaisesta järvestä, mutta elääkö ihminen pelkällä vedellä? Alkaa eloonjäämistaistelu, joka tuo esiin mitä karmaisevimpia totuuksia ihmismielestä. Pelastajia kuitenkin odotetaan, mutta miksi mitään ei tunnu tapahtuvan. Päivät kuluvat, vaikka pimeässä onkin hankala erottaa vuorokauden vaihteluja.

Tällaiseen satimeen kun jää, tarvitaan yhteishenkeä, mutta kestääkö ihmisen henkinen kantti tällaista? Luolaan on kasautunut todella sekava joukko ihmisiä. Kaikilla tuntuu olevan ongelmia omasta takaa aivan tarpeeksi, eikä pimeässä loukussa oleminen ainakaan paranna tilannetta. Itseäni säälitti ehkä eniten ruotsalainen Gunnar, joka saksan kieltä taitamattomana ei pystynyt edes keskustelemaan muiden loukkuun jääneiden kanssa. Mies tuntui jäävän enemmän eristyneeksi muusta maailmasta kuin muu joukko. Toisaalta ei syöpää sairastavalla Ursulallakaan varmasti helppoa ollut, vaikka nainen osasi näyttää myös pahan puolen itsestään.

Jonna Mononen on kirjoittanut loistavan kirjan. Kirja on tiivistunnelmainen, ahdistava ja piinaava. Voin kertoa, että olen luolakammoinen, ja kirjaa lukiessani luolakammoni ei ainakaan helpottunut. Mononen on kuvannut luolan kauheudet ja itse onnettomuuden niin vakuuttavasti, että itsekin tunsin välillä olevani luolan satimessa. Hiljaa pimeässä sisältää niin mahtavia kuvailuja, etten voi muuta kuin hämmästellä sitä, että Jonna Mononen on itse sokea. Naisella täytyy olla loistava mielikuvitus, ja onhan se niin, että näkökyvyn puute vahvistaa muita aisteja. Harvassa kirjassa esimerkiksi olen törmännyt niin useiden tuoksujen kuvaamiseen kuin tässä. Hienosti Mononen on ajatuksensa saanut paperille kuvattua.

Mielestäni kirjassa on myös kannanottoa siihen, kuinka jokin yritys pystyy piilottelemaan tekojaan isolla määrällä rahaa ja tietynlaisilla suhteilla päättäjiin. Vaikka tällaista ei ehkä kauheasti (ainakaan toivottavasti) tapahdu, tapahtuu sitä kuitenkin. Kirja laittoi pohtimaan aihetta enemmänkin.

Jonna Monosen Hiljaa pimeässä kirjaa suosittelen kaikille piinaavan jännittävästä kirjallisuudesta pitäville. Tämä kirja tulee uniin.

Kirjalle annan tähtiä 4½ (asteikko 1-5).