19.9.2015

Etsivä löytää

Herra Karvajalka herätti minut lauantaiaamuna puoli kuudelta. Ei siis ole mitään merkitystä, onko työpäivä vai vapaapäivä. Kissalle käy mitä mainioimmin herätys aina aamuisin puoli kuudelta. Itse mielelläni nukkuisin edes viikon kahtena aamuna hieman myöhempään. Seitsemän olisi esimerkiksi mielestäni ihan kohtuullinen aika, jolloin voisin jo herätä. Mutta ei. Meillä herätään aina puoli kuudelta tai minä ja kissa heräämme. Mies, joka täällä asuu, jatkaa joka aamu uniaan. Ei kuulemma kuule, kun kissa herättää.

Eihän siinä sitten muu auta kuin nousta ja aloittaa aamutoimet. Olin aivan äärettömän väsynyt ja yritinkin vielä ennen pukeutumistani torkahtaa kymmenisen minuuttia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Puoli kahdeksalta olimme kissan kanssa valmiita lähtemään aamulenkille. Pienen kierroksen tehtyämme kävimme kotona. Kissan piti tankata lauantaista seitiateriaansa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.




Toisella lenkkikierroksella törmäsimme naapuripariskuntaan, joka oli lähdössä lenkille. Herra Karvajalka, joka on toisinaan pariskunnan ylin ystävä, luikki pariskuntaa karkuun. Kamala tapaus. Aivan oikeita ihmisiä. Hui kamalaa! Kun pariskunta pääsi taloyhtiön portista ulos, kuulin puhetta kännykästä. Samassa pariskunnan mies kääntyikin takaisin ja alkoi esitellä kännykkää, jonka oli löytänyt portin pielestä huulirasvan kera. Kännykkä oli kaste- ja vesipisaroiden päällystämä, mutta nenäliinallahan kuivaus onnistui loistavasti. Yritimme avata puhelimen lukitusta parilla kokeilulla, mutta eivät tuottaneet tulosta tunnusluvut 0000 ja 1234. Mies laittoi kännykän taskuunsa ja toivoi, että siihen soitettaisiin, niin löytyisi kännykälle omistaja.

Kotiuduttuamme kissan kanssa aamulenkin toiselta puoliskolta, näin naapuripariskunnan miehen liikkuvan ulkona ja etsivän jotain. Etsiiköhän mies meitä? Yleensähän herra Karvajalan kanssa ulkoilu kestää ja kestää, mutta tänään oli pikalenkki. Vain tunti ulkoilua. Ei mennyt kauan, kun mies tuli soittamaan ovikelloa. Tyrkkäsi kännykän ja huulirasvan kouraani ja sanoi, voitko ottaa nämä, koska he ovat lähdössä kohta liikkeelle. Menin hieman hämilleni, mutta totesin siihen, että joo, vien maanantaina puhelimen naapurikunnan poliisilaitokselle, jos omistajaa ei löydy sitä ennen.


Siinä se sitten oli. IPhone. Olimme lähdössä kauppaan, joten otin kännykän taskuuni. Ei soittoa. Mies, joka täällä asuu, ihmetteli, miksei kukaan soita siihen. Sanoin, että puhelin on jonkun nuoren, joka on ollut juhlimassa ja eihän sellainen ihminen herää kuin aikaisintaan puolilta päivin tai sen jälkeen. Kaupasta tultuamme tein hieman kotitöitä, söin ja menin hetkeksi sängyn päälle lukemaan. Olin juuri saanut kirjan käteeni, kun iski oivallus. Ilmoitus kännykästä parille paikkakunnan Facebook-sivustolle.

Ei muuta kuin nettiin ja ilmoitusta someen. Tykkääjiä tuli heti. Ensimmäinen kommentti kahden minuutin kuluttua ilmoituksen laittamisesta, että saisin yksityisviestin puhelimesta. Ikävä kyllä puhelin ei löytänyt omistajaansa tämän viestin kautta. Kuten ei senkään, kun joltain oli yöllä lainattu puhelinta, jotta saatiin soitettua jonnekin ja kas kummaa, puhelin olikin varastettu. Uskomattoman törkeää touhua.



Sitten alkoi IPhonen näytölle ilmestyä WhatsApp-viestejä. En pystynyt tai osannut viesteihin vastata, mutta kaksi nimeä nappasin muistiin. Facebookiin miehiä etsimään, ja kun sopivalta vaikuttavat herrat löytyivät, heille heti kirjoittamaan. Ei vastauksia. Ei mitään. Ei sitten yhtään mitään. Päätin luovuttaa hetkeksi ja mennä lukemaan. Ja taas ylös sängystä. Pyykit piti laittaa kuivumaan. Ehkä tämän jälkeen saisin lukurauhan. Mutta ei. Nyt oli kännykän näytölle ilmestynyt viesti saapuneesta puhelusta. En sitten ollut kuullut soittoa.

Päätin kuitenkin yrittää soittaa takaisin ja hurraa! Puhelin alkoi soittaa ja pian vastattiin. Esittelin itseni ja kerroin, että puhelin löytyi aamulla ja niin poispäin. Nuorelta kuulostava mies otti osoitteemme muistiin ja sanoi, että pyytää puhelimen omistajaa noutamaan puhelimen. Asuu kuulemma aivan lähistöllämme.




Puhelun jälkeen IPhonen näytölle alkoi tulla Messenger-viestejä. Kanssani jutellut nuori mies kertoi ystävälleen, puhelimen löytyneen ja mistä sen voisi noutaa. Eikä aikaakaan, kun ovikellomme soi hyvin voimakkaasti. Oven takana oli siistisi pukeutunut, komea nuori mies, joka oli todella tyytyväinen saadessaan puhelimensa takaisin. Ja tulihan se huulirasvakin palautettua. Mies kysyi, mistä puhelin löytyi. Kertoessani paikan, meni mies hieman hämillisen näköiseksi. Ei ilmeisesti täysin muistanut, mitä kautta oli kotiinsa palannut baarireissulta. Nimenomaan baarireissulta, koska sen mieheltä tietenkin utelin. Taas tuli todistettua, että etsivä löytää. Tuli myös mieleen vajaan vuoden takainen kännykkäepisodi. Onneksi voi edes joskus tuottaa tuiki tuntemattomille iloa pienillä teoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti