10.6.2014

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Nyt täytyy sanoa, että ruotsalaiset dekkarikirjailijat ovat saaneet pahan suomalaisvastustajan. Sain lainaksi äidiltäni Kati Hiekkapellon Kolibrin pokkariversion (2014, Otava), joten kirjaan tuli tartuttua tämän takia. Muuten olisi saattanut Hiekkapelto jäädä minulta kirjaston hyllylle. Olin lukenut uudesta suomalaisesta dekkarikirjailijasta, mutta ohittanut asian tylsästi mielessäni toteamalla, että taas yksi uusi kirjailija. Täytyy kyllä myöntää, että hämmästyin, kuinka koukuttava kirja oli. Ensimmäisen kerran teos ilmestyi vuonna 2013.

Anna Fekete on kolmikymppinen poliisi. Suomeen hän on muuttanut nuorena tyttönä Jugoslaviasta. Jugoslaviassa hän on kuulunut vähemmistöön Serbian unkarilaisena ja Suomessa maahanmuuttajana. Anna palaa vanhaan kotikaupunkiinsa, koska on saanut viran poliisin väkivaltaosastolta. Uusista työkavereista hän saa parikseen rasistisen, alkoholiin mieltyneen Esko Niemen. Sarin muut työkaverit yrittävät vakuutella Eskon olevan hyvä tyyppi, kunhan häneen tutustuu paremmin.

Heti ensimmäisenä työpäivänä Anna joutuu kahden jutun syövereihin. Lenkkipolulta on löytynyt kuollut nainen, jonka pää on ammuttu haulikolla tohjoksi. Miksi nuori nainen on murhattu raa’asti? Onko kyseessä entinen poikaystävä vai joku muu? Toisena tapauksena on hätäkeskukseen yöllä tullut puhelu, jossa 17-vuotias kurdityttö Dijar on kertonut henkeään uhattavan. Tapaus meinaa joutua selvitettyjen asioiden pinoon, mutta Anna tutkii juttua itsepäisesti ja itsenäisesti muiden tietämättä.

Annan työtaakkaa eivät helpota menneisyyden varjot. Vanhassa kotikaupungissa alkoholisoitunut veli tarvitsee tukea. Entisen rakastetun kaulaan on helppo kietoutua uudelleen. Äiti on muuttanut takaisin vanhaan kotimaahansa. Anna tuntee olevansa erilainen. Kuuluuko hän Suomeen vai vanhaan kotimaahansa? Annan juoksulenkit vaihtuvat melko pian tupakkaan ja muutamaan kaljaan illassa. Unettomia öitä. Olotilaa eivät helpota salaisesta numerosta lähetetyt tekstiviestit. Annan elämä tuntuu olevan täyttä usvaa.

Hiekkapelto on osannut kuvata Annan elämää realistisesti. Henkilökuvaukset ovat aidon tuntuisia ja kirjan juoni etenee hyvin. Kirjaan uppoutuu hyvin helposti ja voi jopa aistia syksyn tuoksut ja kosteuden. Kaksi erilaista tarinaa etenevät kirjassa loistavasti, eikä kumpikaan juttu jää toisen varjoon. Kirjassa otetaan myös kantaa maahanmuuttajakysymykseen kertomalla, millaista kohtelua maahanmuuttaja joutuu Suomessa kokemaan, vaikka hän osaisi suomenkieltä täydellisesti. Välillä hieman häiritsivät unkarinkieliset kommentit, mutta onneksi niitä ei sentään ollut kirja täynnä.

Kirjaa voin suositella etenkin kesälukemiseksi laiturin nokkaan. Sen sijaan pururadat saattanevat jäädä minulta ensi syksynä väliin. 

Tähtiä kirja saa 4+ (asteikko 1-5).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti