Juhannusheila

Vietimme juhannusta kotona. Ihanan rauhallista. Ei ole paljon meteliä kuulunut mistään. Keskikesän juhlaa siis kaupungissakin.

Kissan kanssa ulkoilut ovat olleet mukavan leppoisia. Olemme saaneet nauttia toistemme seurasta. Ei ole juuri mikään häirinnyt ulkoiluamme, ellei rusakonpoikasta lasketa mukaan. Herra Karvajalka huomasi juhannusaaton iltalenkillä pupun. Sitä olisi pitänyt jahdata, mutta en päästänyt kissaa valloilleen. Parempi pysyttäytyä valmisruoissa.

Juhannuspäivän iltaulkoilu sujui samaiseen verkkaiseen malliin. Tutkimme edellisen päivän pupupaikan. Haistelimme ilmaa. Kuuntelimme räkättirastaiden ja varisten mekastusta ja nautimme olostamme. Sitten kuuluikin lähistöltä ääntä. Kissa lähti saman tien ääntä kohti ja minä perässä. Siellä se oli. Naapurin tyttökissa. Meidän kissan tyttöystävä. Tyttökissan seurassa oli kissan omistaja eli palvelijaisäntä.

Herra Karvajalka mourusi pari kertaa. Kissat nuuhkivat toisiaan ja nostivat etutassujaan ystävällismielisesti. Tämän jälkeen olikin vuorossa pienoista tappelunhakuisuutta. Herra Mouruaja päätti siirtyä takavasemmalle. Hän ei tuollaisista tytöistä välitä. Tyttöpä kuitenkin välitti pojasta. Yritti lähestyä tavalla ja toisella, mutta poika vaan esitti vaikeasti tavoiteltavaa. Yleensähän se on toisinpäin, että tyttö esittää ja poika kerjää huomiota.

Aikansa nahisteltuaan tyttökissa luovutti ja päätti siirtyä omiin touhuihinsa. Kipaisi mäntyyn ja alas, söi heinää, työnsi päätään hiirenkoloon. Herra Karvajalka seurasi touhua sivusta ja mourusi välillä. Hiirenkoloon pään työntäminen oli viimeinen pisara. Herra meni hieman ojentamaan neitiä, kuinka hiiriä oikeasti pyydystetään. Neiti siirtyi syrjään ja herra jäi haistelemaan neidin jälkiä. Siitä herra vähitellen hivuttautui kauemmas neidin jäädessä ihmettelemään.

Tyttökissan palvelijaisäntä nappasi tytön lopulta kainaloonsa ja lähti viemään kissaa kotiin, koska ilma oli koleahko, eikä poikakissa tuntunut enää kaipaavan tyttökissan seuraa. Poikakissapa oli eri mieltä. Herra Karvajalka syöksyi heinikosta kovaa ääntä pitäen ja mouruten tyttökissan ja hänen palvelijansa perään. Tyttökissan palvelija ei kuullut poikakissan mouruamista, mutta ihmetteli, miksi tyttökissa aloitti potkimisen. Oli pakko laskea kissa maahan. Tyttökissa syöksyi heti poikakissaa vastaan iloiten. Mukava jälleennäkeminen. Voi sitä riemua. Tyttökissa pinkaisi lähimpään puuhun ja poikakissa perässä. Mitkä juhannusjuhlat tästä syntyikään, mutta vain hetkeksi, koska poikakissa muisti, ettei hän oikeastaan tykkää tyttökissasta. 

Herra Mouruaja päätti lähteä kotiin tai ainakin esittää kotiinlähtöä. Tyttökissa kipitti sirosti perässä. Poikakissa oli varuillaan, koska olihan kyseessä epäilyttävä olento. Aikansa kissat leikkivät kissa-ja-kissa –leikkiä, kunnes tyttökissan omistaja jälleen nappasi kissan syliin ja sanoi, että nyt on pakko lähteä kotiin lämmittelemään. Tyttökissa sähisi. Juhannusheila olisi halunnut vielä jatkaa leikkejä poikakissan kanssa. Poikakissa katsoi tytön perään ja kääntyi mennäkseen kotiin. Onneksi kotona odotti seitiateria.