8.6.2014

Buzzador: Post-it -viestilaput

Olen ollut muutaman vuoden ajan Buzzador-yhteisön jäsen. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että saan kutsuja erilaisiin kampanjoihin, joissa testataan tuotteita ja palveluita. Testattuani tuotteita tai palveluita, kerron niistä rehellisen mielipiteeni ystävilleni ja jaan mahdollisesti näytteitä. Kampanjakutsuja tulee, jos kuuluu sopivaan kohderyhmään. Välillä menee pidempiä aikoja ilman kutsun kutsua, mutta joskus taas kutsuja tulee useampi peräkkäin. Kampanjakutsun saatuaan voi itse päättää, haluaako lähteä mukaan vai ei, eli tämä on täysin vapaaehtoista toimintaa. Pelkkä kutsun saaminen ei takaa pääsyä kampanjaan, koska kampanjaan saattaa olla rajoitettu määrä paikkoja ja tulijoita saattaa olla enemmän. Jos kampanjaan pääsee mukaan, on siitä raportoitava kampanjan aikana ja sen päätteeksi.

Tällä kertaa onnistuin pääsemään mukaan Sano se Post-it® -viestilapulla –kampanjaan. Kaikkihan tietävät nämä mukavat tarralaput, joita voi liimailla ympäriinsä muistuttamaan tärkeistä asioista. Kaikkein legendaarisin väri viestilapuissa on aina ollut keltainen, mutta nykyäänhän värejä löytyy vaikka millaisia. Itse tykkään viestilapuista, koska ne ovat yksinkertaisesti niin käteviä. Töissä kun kollega huikkaa jonkun asian, jota en heti ehdi hoitaa, mutta joka on jossain vaiheessa hoidettava, on Post-it® –lappu paikallaan. Kirjoitan asian parilla sanalla Post-it® –lapulle ja liimaan lapun näytön reunaan, näppäimistön päälle, pöydälle tai seinälle tai ihan minne vaan, josta silmäni lapun tavoittavat. Voisihan muistutuksen laittaa sähköpostiinkin, mutta itselläni ainakin on sellainen tapa, että siirrän sähköpostimuistutuksia aina vaan eteenpäin, enkä ikinä tule hoitaneeksi asiaa, josta sähköposti muistuttaa. Olen myös huomannut, että töissä viestilapun jättäminen työkaverille, on parempi keino saada asia hoidettua kuin sähköpostin lähettäminen. Post-it® –laput ovat myös käteviä kauppalistoja laadittaessa. Työkaverini kuulemma liimaa lapun ostoskärryihin, josta on helppo seurata, mitä kaikkea on kärryihin kerännyt.




Onko sinulle ikinä käynyt niin, että tarralapun liima ei ole pitänytkään? Minulle on, ja aika monta kertaa. Testaamani tarralaput olivat Post-it® Super Sticky –viestilappuja. Nyt täytyy kyllä myöntää, että liima pitää. Post-it® Super Sticky –viestilappujen liima-aine on vahvempaa kuin perinteisissä Post-it® -lapuissa, mutta se ei silti jätä mitään jälkeä kiinnityspintaan. Nyt voi luottaa, ettei viestilappu irtoa näytön reunasta ja leijaile jonnekin pöydän alle silmiltä piiloon.

Post-it® Super Sticky –viestilaput ovat ilman muuta käteviä muistuttajia, mutta niillä voi viestittää myös omaa olotilaansa esimerkiksi työkavereille tai miehelle, joka täällä asuu. Miltä tällaiset näyttäisivät?







Lapun nähdessään kukin tietäisi, kuinka lähestyä; iloisesti vai varovaisesti vai olisiko paras pysyä pois kokonaan.




Mitä mieltä olet, ovatko Post-it® -laput käteviä vai luotatko pelkästään nykytekniikkaan?

Jos kiinnostuit Buzzadorista ja haluaisit mukaan buzzadoriksi, ota yhteyttä minuun. Kerron asiasta tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti